Viime vuoteen mahtui useita kosmetiikkauutuuksia ja paljon hyviä tuotteita, mutta kun lähdin muistelemaan niitä parhaita, oli se yllättävänkin helppoa. Jotkut vain jättivät sellaisen vau-kokemuksen, johon muita vastaavia tulee automaattisesti verrattua. Tässä postauksessa ei siis niitä hyviä, vaan omasta mielestä kirkkaasti parhaat, ja nimenomaan sellaiset, joihin juuri tänä vuonna kunnolla tutustuin – pitkän linjan suosikit eivät siis kelpaa postaukseen.

Paras kasvoöljy: Unna Nordic Vieno

Unna Nordic on kokonaisuudessaan ollut kiistatta tämän vuoden kiinnostavin tulokas. Aivan ihana sarja, kotimaista tehokasta kosmetiikkaa, joka todella toimii. Mitä enemmän olen käyttänyt, sitä vakuuttuneempi olen ollut. Vuoden paras kasvoöljy löytyykin Unnalta (mutta oikeastaan myös Nurturing Sleeping Maskin voisi yövoiteena nostaa tähän parhaiden listalle). 7 öljyn Vieno on ihana! Olen käyttänyt yövoiteen alla, ja hellii sekä hoitaa ihoa. Kosteuttaa, muttei jätä tahmeaksi, tukkoiseksi tai muuten raskaaksi. Aamulla iho tuntuu pehmeältä ja kosteutetulta. Ehkä kiitos tämä ja Sleeping Maskin, syyskautena tyypillisesti iholle ilmaantunut pintakuivuus ei ole päässyt ilmoittelemaan olemassaolostaan. Suosittelen lämpimästi tutustumaan Unna Nordiciin!

Paras aurinkopuuteri: Boho Green Make Up Terra Cotta

Tälle voisin antaa jopa Vuoden paras meikkituote -tittelin, niin hullaantunut Ruohonjuuressakin myytävän Boho Greenin Terra Cotta -aurinkopuuteriin olen. Ihastuin jo ensi käytöllä ja sittemmin tästä on tullut ihan luottotuote. Kaikki vanhat suosikit ovat jääneet seisomaan kaappiin ja tämä on löytänyt tiensä osaksi arkimeikkiäni. Terra Cotan Terre de Cores(05) -sävyssä on todella kaunis luonnollinen sävy ja hehku, joka sopii ihanasti vaalealle talvi-iholle. Ei epäilystäkään, että tämä jää pysyväksi osaksi meikkipussiani.

Paras kynsilakka: CND Vinylux Unmasked

CND Vinyluxin lakka sävyssä Unmasked 269 on hiipinyt suosikkeihin ihan huomaamatta. Kun mietin viime vuonna eniten käyttämääni kynsilakkaa, ei tarvitse edes miettiä, se on ehdottomasti ollut tämä! Tämän kirjoittaminen hieman huvittaa itseäni, sillä ei ole tainnut mennä montaakaan vuotta siitä, kun parjasin CND:n lakkoja ja totesin, että ne kuivuvat hitaasti ja pinta jää vähän pehmeäksi. Pöh, mitä puppua! Tai ehkä joskus oli niin, mutta tänä vuonna testaamani ovat kyllä olleet ihan toista. Luulen, että tästä on kehkeytynyt tärkeä arkilakka pitkälti siksi, että kynsilakka kuivuu supernopeasti ja lisäksi on pigmentiltään mielettömän hyvä, jopa yhdellä kerroksella pärjäisi hyvin! Koska muistan kynsien fiksauksen aina ihan viime hetkellä, jää valitettavasti ihanan sävyiset, mutta liian kevytpigmenttiset tai hitaasti kuivuvat auttamatta käyttämättä. Luonnollisesti myös sävy nostaa kynsilakan kärkeen. Tässä on todella kaunis arkeen sopiva viileän vaalea sävy, jotain harmaan ja roosan välimaastosta, eli sopii hyvin koko karderobini kanssa yksiin.

Paras huultenrajauskynä: Essence Stay True Lip Liner

Essencen huultenrajauskyniä olen kehunut ennenkin. Hetken aikaa olin hukassa suosikkikynäni poistuttua valikoimasta, mutta onneksi uuttera testaus kantoi hedelmää ja korvaaja on löytynyt – tosin sekin Essencen valikoimasta. Näissä hinta-laatusuhde on todella kohdallaan ja värivalikoimasta löytyy mukavan luonnollisia sävyjä. Rakastan näitä pehmeäpäisiä kyniä, joissa on superhyvä pigmentti. Mutta tajusin tätä kirjoittaessani juuri sellaisen asian, että käytettyäni kynä puoleen väliin, ei missään enää näy mikä sävy on kyseessä! Onneksi lopussa on väripää, joten ostoksille täytyy lähteä kynän kanssa ja verrata sävyä, mutta sinällään varsin huono juttu, ettei sävystä ole muuta tietoa. Siksi tämä suosikkisävyni jää siltä osin mysteeriksi (googlailun perusteella veikkaan Make me blush-sävyä, mutten ole varma), mutta kyseinen väri käy todella monen arkipunani kanssa, joten kulkee aina käsilaukussa mukana. Nyt ristin sormet ja lähetän toiveen, ettei tälle kävisi kuten vanhalle suosikilleni. En jaksa etsiä korviketta!

Paras täsmätuote: Remescar Crows Feet

Kun puhutaan tuotteista, joiden vaikutuksen voi silmin nähdä, ei voi ohittaa Remescaria. Ennen tätä en todella uskonut, että jokin tuote kirjaimellisesti pitää sen mitä lupaa, mutta tämän kohdalla niin on. Olen jo aiemmin käyttänyt Remescarin silmänympärysvoidetta, mutta täytyy myöntää, että tykästyin tähän uuteen Remescar Crow’s Feet -voiteeseen enemmän. Tuote käy myös muihin turvotusta vaativiin kohtiin, ja sellaisina aamuina, kun olen onnellisesti nukkunut naama tyynyä vasten ja olo on kuin turvonnut pieni possu, tämä on pelastus! Vähentää turvotusta ja juonteiden näkymistä minuutissa ja saa aikaan sellaisen ihanan freesin olon. Käytän aina tarpeen vaatiessa, eli joskus kuluu viikkoja, ettei tarvitse, toisina hetkinä taas tuote on tiuhassa käytössä.

Paras seerumi: BTB13 Medical Seerumi

BTB13-sarjan tuotteet ovat ihania, mutta tämä on suosikkini – seerumi, jonka vaikutuksen todella huomaa! Kevyt geelimäinen vegaaninen seerumi, joka kohentaa ihon laatua. Oma iho näytti tätä käyttäessä selvästi terveemmältä ja tasaisemmalta. Yksinkertaisesti ihana supertehotuote, jota todella kaipaan! Miellyttävän kevyt koostumus, eli sopii hyvin päivävoiteenkin alle! Vaatimaton pakkaus, mutta sen ei kannata antaa hämätä. Tuote on muuten kotimainen ja samasta talosta kuin Unna Nordic.

Paras kasvojen kuorinta: FLOW Cosmetics Orange & Raw Chocolate Facial Pealing Balm

Rasvaisuuteen taipuvalla sekaihollani kuorintatuotteet ovat must, ja tähän ihastuin vähän salakavalasti. Ensikokeilulla en ollut myyty, mutta muutamia kertoja käytettyäni tajusin, että tuotehan on mitä valloittavin! Huumaavan tuoksuinen, kotimainen, vegaaninen ja tietenkin ihanasti kuoriva. Pienet kuorintarakeet ja niitä on runsaasti, eli tämä todellakin kuorii! Tuotteen loputtua muita korvaavia käyttäessäni en voi muuta kuin ikävöidä tätä, mikään ei ole yltänyt samaan tehokkuuteen. Jos kaapissa ei olisi kuorintavoiteita odottamassa testausta, ostaisin ehdottomasti tämän!

Paras käsivoide: Sóley GRÆÐIR -hoitosalva

Olen vähän huono käyttämään käsivoiteita, sillä tuntuu, että ne tarjoavat vain tilapäistä apua ja joissain tapauksissa kuvittelen niiden jopa pahentavat tarvetta. Sama pätee huulirasvoihin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö talvikautena huuleni ja käteni karhentuisi, vaan sitä, että olen hyvin tarkka siitä, millä tuotteilla alan ongelmaa hoitamaan. Talven kuivuvien käsieni pelastus on islantilainen Soley Graedir -hoitosalva, joka ei varsinaisesti ole käsivoide, vaan tehokas yleisvoide missä ekstrahoivaa paikallisesti tarvitaankaan, itsellä siis talven kuivattamiin käsiin. Ja se todella toimii! Karheus vähenee selvästi ja käsien iho on niin alku vuonna kuin nyt vuoden lopussa voinut paremmin kuin yhtenäkään talvena. En käytä tätä koko ajan, vaan tarpeen vaatiessa ja pikkuinen purkki kulkee näppärästi laukussa mukana. Koostaan huolimatta superriittoisa. Huono puoli on, ettei imeydy sopernopeasti vaan jättää hieman öljyistä pintaa, itseä se ei haittaa, sillä lopputulos on niin hyvä. Iho yksinkertaisesti tuntuu pehmeämmältä ja vähemmän kuivalta. Jos rasvaisuus häiritsee, toimii mainiosti esimerkiksi yökäytössä, vaikka itse kyllä käytän silloin tällöin toimistossakin.

Paras hiusnaamio: Love, beauty and Planet 2 Minute Magic Mask

Love, beauty and planet on ollut Unnan ohella vuoden kiinnostavimpia tulokkaita, ja tähän mennessä sarjan laajasta tuotevalikoimasta olen ihastunut Muru Muru Butter & Rose -hiusnaamioon, joka kipusi kirkkaasti kultasijalle tänä vuonna käytetyistä hiusnaamioista. Perusteluja ei tarvitse miettiä, vähään aikaan mikään toinen hiusnaamio ei ole saanut hiuksia näin ihanan pehmeiksi ja näin kompaktilla vaikutusajalla. Hiukseni ovat karheat ja helposti takkuuntuvat, joten tämä todella tekee ihmeitä, ja naamion jälkeen hiukset tuntuvat ihan toiselta: sileiltä, harjattavilta ja pehmeiltä. Lisäksi naamio todella vaikuttaa parissa minuutissa, eli tätä ehtii käyttää arkiaamuinakin. Plussaa tietty järkevästä hinnasta ja vegaanisuudesta. Jos jotain miinusta täytyy hakea, niin tuotteessa oleva kookosöljy tuntuu joskus satunnaisesti nenään tuulen suunnan ollessa oikea. Ei nyt varsinaisesti häiritse, ei voi sanoa hiusten tuoksuvan tämän jälkeen kookokselle, mutta sen pystyy aistimaan jos nenä on kiinni hiuksissa. En siis yhtään pidä kookoksen hajusta tai mausta, miksi se näyttäytyy pienenä negatiivisena tekijänä. Siitä huolimatta kärkisija ei horju, lopputulos on liian toimiva!

Paras kasvosuihke: KORA Organics Energizing Mist

En ole niin hurahtanut kasvosuihkeisiin, vaikka blogin kautta olenkin menneen vuoden aikana saanut niitä eri merkeiltä valtavan määrän testiin. Selvästi viime vuosi on ollut erilaisten kasvosuihkeiden kultakausi, mielenkiintoista nähdä, miten pysyväksi osaksi kauneudenhoitorutiineita jäävät. Itse en ole oikein onnistunut ujuttamaan niitä arkeeni, vaan kotoa löytyy monta avattua, mutta sitten kuitenkin unohtunutta. Tämä KORA Organicsin Energizing Mist on ainoa poikkeus.

Tuoksussa on jotain niin huumaan koukuttavaa, että tätä tulee suihkautettua kasvoille jo ihan vain energisen sitruunaisen tuoksunsa vuoksi. Ihana vastaherättyä tai oikeastaan missä vain vaiheessa päivää. Moneen muuhun testaamaani suihkeeseen nähden tämä on myös poikkeuksellisen hienojakoista, mistä pidän. Kasvovesi (tai miksi sitä kutsutaankaan) tulee sellaisena ihanana usvapilvenä iholle, ei liian kovana tai kosteana, miten monella kilpailijalla. Ei siis kysymystäkään, että tämä on viime vuoden paras kasvosuihke!

HUOM: Kaikki postauksen tuotteet saatu blogin kautta.

Huomaa, että arki alkoi heti täydellä teholla, sillä viime päivät ovat taas kääntyneet arkihopun puoleen. Ja lyhyt viikko tuntuu näin lauantaina neljän aikaan, vasta aamusuihkusta tulleena, kuin takana olisi ihan normaali täysi työviikko. Mutta eiköhän keho ja mieli taas totu.

Tammikuu on yleensä itselle se kaikkein hankalin kuu ja valon tarve on huima. Kesä tuntuu molempiin suuntiin kaukaiselle ja tammikuu loputtomalta. Helmikuussa alkaa aina helpottaa, mutta harmi, että kuu on vasta alussa.

Ennen joulua kaivoin varastosta esiin suuren kirkasvalolamppuni, ja siitä asti olen ottanut päivittäistä valohoitoa. Vielä tosin en huomaa vaikutusta, kuten en ole aiempinakaan vuosina, mutta sitä ei voi kiistää, etteikö olisi ihanaa napsauttaa aamulla kahvia nauttiessa viereen hetkeksi auringonomainen kirkkaus. Koko päivän jaksamiseen silti vaikuttaa ensisijaisesti valoisien tuntien määrä, joka onneksi pikku hiljaa jo lisääntyy.

Valo oli huono näitäkin kuvia ottaessa, niin huono, että hetken jo tuskailin, että eihän näistä mitään julkaisukelpoista irtoa, mutta filtterit tekevät ihmeitä!

Raitapaita: Armor Lux / Laukku: Furla / Hame: Zara / Nilkkurit: Shoeshibar / Kello: Daniel Wellington
Kuvat: Nina, Tunnetila

Kouvolaan, miksipä ei? Lempilakuni synnynsijoille ja vuoden vaihteeksi Lappeenrantaan. Kuulosti suunnitelmalta, sopivan poikkeavalle sellaiselle ollakseen juuri se, mitä tähän uuteen vuoteen tarvitsimme. Ei mitään liian hienoa, ellei nyt aina yhtä ihanalta tuntuvaa hotellimajoitusta voi sellaiseksi kutsua. Vaaleanpunainen Kouvolan Sokos Hotel Vaakuna tuntui ehkä enemmän kotoisalta, mutta Lappeenrannan Lappee kylpyammeineen jo enemmän ylelliseltä. Hotelliaamiainen sen sijaan toimii aina!

Pois Helsingistä, kauas joulun jälkeisestä kodista ja jotain sopivan vähän suunnittelua vaativaa. Siinä oikeastaan koko uuden vuoden kahden yön road tripimme pähkinän kuoressa.

Illallista Rossossa, kaupasta mukaan kahmittu lakuvalikoima hotellihuoneeseen ja Netflixiä sopivassa mytyssä sängyssä. Kummasti tuntuu hohdokkaammalle muualla kuin kotona.

Oli kiva nähdä itselle vieraaksi jäänyt Kouvola, ajaa harmaasta valkoiseksi muuttuvan hiljaisen maiseman läpi Lappeenrantaan. Sytyttää tähtisädetikkuja kohmeisin käsin ja taputella lumipalloja päälle hyökyvän lumisateen kuorruttaessa mustaa takkia maisemaan sopivaksi. Ajaa lähellä rajaa sijaitsevaan valtavaan markettiin ostamaan balsamicoa kotiin ja sovitella valtavaa tekoturkiskauluria naapurivaltion aakkosia vilkkuvan alekyltin alla.

Ihastelin Saimaan kanavan sulkua ja hämmästelin veden korkeuseroa. Tunsin pientä korkeanpaikankammoa jäälaattojen muistuttaessa veden hyytävyydestä ja urheana tarvoin pakkasen läpi maaseutumaisemaa katsomaan. Radio tapaili nostalgiaa, mieli ahmi uusia maisemia.

Hyviä hetkiä.

Jos ei voi vaihtaa vuotta Petronas Twin Towersin kupeessa niin kuin joskus, Lappeenranta on oikein hyvä vaihtoehto siihen.

Sokos Hotel Lappeesta voi kävellä ilman takkia ostamaan Arnoldsin donitseja ja melkein sortua joulun jälkeisten alennusmyyntien tarjontaan IsoKristiinassa.

Ennen linnoitukselle liukasta lumista hankea pitkin kapuamista, nautimme nepalilaista pitkän kaavan mukaan (suuri sydän naan-leivälle!) ja hävisin nipin napin jälleen yhden erän Trivial Pursuitia olutbaarissa suomihittien soidessa. Laelle päästyä poksahti auki pieni pinkki kuohuva ja kun odotettua vaikuttavampi ilotulitus oli ohi, tuntui hyvältä kävellä etäisesti Porvoota muistuttavan tunnelmallisen linnan alueen läpi.

Niin, ja tuntui hyvältä unohtaa valokuvata. Tässä postauksessa on kaikki noiden kahden vuorokauden antimet, ja puolet niistäkin kännykästä. Keskityin mieluummin syömään paluumatkalla ABC:llä Hesburgerin härkäpapuhampurilaista kuin mietin asukuvia. Hesen burgeria kun tulee syötyä vain muutaman vuoden välein, blogikuvia sentään otettua lähes viikoittain. Tosin täytyy myöntää, että vegeburgeri yllätti, ehkä en anna seuraavaan kertaan vierähtää ihan niin pitkää kuin mitä edelliskerrasta oli.

Jos tekisin uuden vuoden lupauksia, voisin luvata vaikka jotain sellaista, että enemmän tämänkaltaisia hetkiä, somettomuutta ja kotimaan kohteista innostumista. Lisää hotelliöitä ja paljon enemmän Kouvolan lakua.

Ihanaa Uutta Vuotta 2019 blogiystävät, toivottavasti se kohtelee lempeästi ja tarjoilee uusia innostavia kokemuksia!

Intouduin näinä vuosikoosteiden kultahetkinä kurkkaamaan, mitkä postaukset nousevat kärkeen vuoden luetuimpina. Edelleen kärjessä on sellaisia vanhoja, jotka vuodesta toiseen säilyvät luettuina, kuten vinkit kenkien huoltoon tai huivin solmintaan, mutta kun nappasin pelkät tänä vuonna julkaistut, oli tulos melko yllättäväkin.

1 Suosituin postaus oli helppo proteiinismoothie -postaus. Fastin proteiinia käytän edelleen (tosin tällä hetkellä käytän enemmän maustamatonta kuin maustettua) ja yhdistän sen usean kerran viikossa smoothieen. Proteiinia lisäämällä smoothiesta tulee helposti ruokaisampi ja pidemmin nälkää poissa pitävä, samoin sopii loistavasti treenipäiviin.

2. Parhaat sukkahousut ovat edelleenkin suosikit, eli nuo Marks&Spencerin 30 denierin sukkikset ovat olleet tänä vuonna kirkkaasti eniten käyttämäni sukkahousut. Loistavat arkeen ja mainiot hinta-laatusuhteeltaan. Oleellista on tosin valita riittävän iso koko ja venyttää sukkiksia kunnolla, mutten ekoilla käyttökerroilla saattaa tulla valuva tunne. Ilmeisesi moni etsii hyviä sukkahousuja, sillä tähän postaukseen on päädytty runsaasti Google-hakujen kautta.

3. Minskin reissu oli ihana, ja kolmanneksi suosituin postaus olikin Minsk infopaketti. Minskiin pääsee näppärästi suorilla lennoilla ja lentäen viisumivapaana, joten suosittelen! Reissu oli muutenkin tärkeä. Olemmehan Ilonan kanssa tunteneet jo pitkään, mutta tämä oli ensimmäinen yhteinen matkamme, muuten olemme aina tavannee kotiympyröissä ja kahviloissa.

4. Tänä vuonna vaihdoin työtä, mikä muutti yllättävänkin isosti arkea. Uusia tuulia työrintamalla toi mukanaan valtavasti uutta, mikä on pitänyt syksyn kiireisenä. Välillä olen kipuillut väsymyksen kanssa, toisina hetkinä iloinnut siitä, että olen näinä kuukausina kokenut isojakin ahaa-elämyksiä siinä, millaista työuraa haluan rakentaa, saanut loksautettua vähän hukassa olleita palasia paikoilleen ja ennen kaikkea havahtunut siihen, että olen siitä onnekkaassa asemassa, että työskentelen sellaisten asioiden parissa, joille tällä hetkellä on paljon kysyntää ja tuntuu hassulta olla kysytty työntekijä.

5. Näin isääni pitkästä aikaa syyskuun alussa, sittemmin emme järin ole olleet tekemisissä, mikä on hyvä. Ajattelen, että mitä vähemmän sitä parempi. En enää näin aikuisiällä jaksa raahata mukana vaikeita ihmissuhteita, jotka eivät koskaan näytä muuttuvan. Siihen tapaamisen pohjannut teksti Vieras kohosi luetuimpien postausten kärkeen.

6. Tänä vuonna olen käynyt poikkeuksellisen vähän ulkona aamiaisilla tai brunsseilla, mutta yksi testaamistani oli Goodio Cafén vegaaninen brunssi. Työrutiineiden muutokset ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, mutta myös brunssiseuran puute. Kävisin siis mielelläni enemmän brunsseilla! Toisaalta, valmiita aamiaispöytiä ovat korvanneet ihana viikonloppuaamut kotona runsaaksi katetuilla itse tehdyillä aamiaisilla. Ei huono vaihtoehto toki sekään!

7. Love, beauty and planet oli yksi vuoden kiinnostavimpia tulokkaita, vegaaninen päivittäiskosmetiikkasarja, jolta löytyy erityisesti kivoja hiusten- ja vartalonhoitotuotteita. Erityislaatuista sarjasta tekee laaja valikoima, sen rantautuminen tavallisiin marketteihin sekä miellyttävä hintataso. Ilmeisesti aihe kiinnosti muitakin, postaukseen kun on päätynyt usea pitkin loppuvuotta.

8. Kesällä jouduin nopealla aikataululla sappileikkaukseen ja luetuimpia postauksia onkin kuulumiset sappileikkauksen jälkeen. Nyt yli puoli vuotta myöhemmin voin sanoa toipuneeni hyvin. Keskivartaloa treenatessa poistokohta kylkiluun alla aristaa ikävästi, mutta se on kuulemma normaalia. Alavatsan haavat ovat parantuneet todella hyvin, mutta rintojen alle jäävä pidempi arpi on kaikesta huolenpidosta huolimatta kasvattanut keloidia. Yritän edelleen hoitaa haavaa, lääkärin mukaan kun arpi on aktiivinen vuoden verran, joten voitelen muutaman kerran viikossa sen arpivoiteella, jos se ehkäisisi sen, ettei ainakaan enempää kasvaisi. Ja toisaalta, en tiedä millainen tilanne olisi jos en olisi hoitanut lainkaan arpikudoksen liikakasvua  ehkäisevillä tuotteilla, sillä koen kuitenkin, että keloidikasvu on sentään pysynyt hillittynä joihinkin aiempiin haavoihin verrattuna.

9. Tänä vuonna olen käyttänyt paljon Oasiksen vaatteita ja olikin ilo poiketa alkuvuodesta Business Womanin Pian luotsaamalla Oasis Showroomilla. Erityisesti merkin mekot ihastuttavat, mutta kannattaa tutustua myös muihin vaatteisiin!

10. Karlovy vary oli upea! Tuota matkaa olen muistellut lämmöllä monesti tänä vuonna. Kokonaisuutenaan aivan ihana reissu, joka oli myös todella merkityksellinen suhteen kannalta, sen jälkeen moni asia muuttui vauhdilla. Karlovy Vary oli upea vastasataneessa lumipeitteessä ja kaupunki oli mitä romanttisin. Siellä olisi voinut viettää pidempäänkin.

Parasta on se, että blogiaiheesta toiseen voi hypätä tuosta noin vain. Mutta niinhän sen on elämässäkin. Yhtenä yönä tuntuu kantavan koko maailmaa harteillaan, seuraavana aamuna pitää maailman tärkeimpänä asiana kunnon kokoista aamukahvia. Siksi välillä kummastelenkin, kuinka helposti moni tuntuu erehtyvän ajattelemaan, että lakatut kynnet ovat pois suurista aiheista tai vaatteiden kuvaaminen maailman kerrosten tarkastelusta. Päiviin, viikkoihin ja vuosiin mahtuu paljon ajateltavaa, joten on ihan ok välillä miettiä, pitääkö enemmän ruutu- vai raitakuosista.

Kysymys, johon itse en osaa vastata. Rakastan ruutuhameita ja -huiveja, mutta voi että, klassisia raitapaitoja ei voita mikään. Tai ehkä joinain päivinä vähän rouheampi ruutupusero on juuri se oikea valinta, mutta taidan silti yläosissa olla enemmän raitaan kallellaan.

Tässä vuodenajassa taitaa olla jotain, joka vetää raitojen puoleen vähän tavallista enemmän. Kirjoitin nimittäin jotakuinkin vuosi sitten lempiraitapaidoistani, eli ranskalaisen Armor Luxin vaatteista, ja aivan erityisesti klassisista raitapaidoista. Omistan niitä useita, ja nyt pari lisää, joulun alla nimittäin tartuin nettikaupan tarjoukseen ja tilasin pari lisää. Mieluummin shoppailisin myymälässä, mutta harmillisesti Suomessa yksittäisissä myymälöissä on lähinnä vain ne perinteisimmät mallit ja värit myynnissä, vaikka oikeasti Armor Luxilla on runsaasti eri malleja sekä värejä, joista osa vaihtuu kausittain.

Nyt päädyin trikoiseen raitapaitaan, jossa viehättää siro venepääntie ja napitus toisessa hartiassa, sekä puuteribeigeraidalliseen puseroon, joka on samaa mallia kuin jo ennestään omistamani mustavalkoinen. Koon kanssa tosin jatkuvasti pähkäilen, malli vaikuttaa olennaisesti siihen, mikä on se osuvin koko, minkä takia olisi ihanaa päästä sovittamaan. Lisäksi jotkut materiaalit ovat himpun verran kutistuneet pesussa, mikä sai nyt pelaamaan varman päälle, ja tilaamaan yhden koon isomman kuin mitä aiemmat peruspaitani ovat. Beigessä se oli loisto veto, mutta mustavalkoinen saisi olla koon pienempi, mutta ehkäpä pesu ratkaisee asian ja toisaalta, yksi koko ei tämän mallisessa paidassa ole mitenkään iso heitto.

Lisäksi väri saattaa heittää vähän nettikaupan kuvissa. Parikin tilaamaani puseroa ovat sävyiltään olleet hieman eri kuin kuvien perusteella odotin. Kivat ovat toki silti, mutta aina parempi jos saa täysin sitä mitä odottaa, etenkin kun palautus on hankalaa. Zalandolta tosin löytyy joitain malleja, mutta ei sekään lyö vertoja Armor Luxin omalle verkkokaupalle, jossa myös usein on hyviä tarjouksia. Ostaisin mielelläni myös muita Armor Luxin vaatteita, mutta en uskalla yhtään kalliimpia tilata ilman kunnon palautusmahdollisuutta. Ehkäpä täytyy matkustaa Ranskaan?

Näin loppuun vielä iso kiitos upeista kommenteistanne edelliseen postaukseen, olen lukenut kaikki ajatuksella ja liikuttunut monien niistä äärellä. Kirjoititte niin aidosti, että oli helppo tavoittaa pilkahdus kokemustenne tai tilanteenne tunnemaailmasta. Vastailen niihin osissa. Aihe on niin suuri, etten vain osaa nopeasti huitaista vastauksia vaikka toki nopeasti haluaisinkin reagoida.

Huomaan nyt, kuinka tärkeää itselle on kuulla erilaisia tarinoita ja kokemuksia. Aiheen kanssa on ollut niin yksin, että kokee aikuisen ja järkevän keskustelun, sellaisen yksilöllisten kokemusten kuulemisen todella arvokkaaksi. Se siirtää asian omassa mielessä pyörittämisestä enemmän keskustelullisempaan sävyyn, jossa on tilaa heijastella uudella tapaa omia ajatuksia ja siten ehkä (ja toivottavasti) ajan kanssa se johtaa oman vastauksen löytämiseen.

Viimeisen parin vuoden aikana elämään on astunut kutsumaton vieras, joka on kuluneen vuoden aikana tehnyt olonsa vähän liiankin kotoisaksi. Pitänyt hereillä öisin ja kuiskinut yksinäisinä päivinä korvaan kiusallisia muistutuksia. Se vieras on tietoisuus omasta hedelmällisyydestä, tai oikeastaan se väistämättömästä juoksusta kielekettä kohti. Ja siltä se on tuntunut, juoksulta.

Yritän miettiä keinoja kohdata vieras, mutta samalla se huutaa äänekkäästi rinnalla, ettei sitä kohta enää ole ja ymmärränkö, kuin paljon saatan sitä joku päivä kaivata. Asiaa ei helpota lehtien kirkuvat lööpit siitä, kuinka 35 ikävuoden jälkeen hedelmällisyys lähtee dramaattiseen laskuun, ihan kuin en olisi jo liiankin tietoinen asiasta. Samaan aikaan en tiedä mitä tehdä. Haluaisin vain pysäyttää kellon ja ottaa muutaman vuoden aikalisän, mutta eihän maailma niin toimi. Isoja valintoja joutuu tekemään suurissakin epävarmuuksissa. Ja se oma epävarmuus on, etten vielä tiedä haluanko omia lapsia.

Lapsuuden kokemukset painolastina

Olen suuren osan elämästäni ajatellut etten halua, mutta vasta viime vuosina pureutunut syihin siitä, miksi oikeastaan ajattelen niin. Olen tehnyt matkaa itseeni ja ymmärtänyt, että sellaisen perinteiseen perheen muotoon liittyy itsellä valtavasti pelkoja. Olen huomannut, että ehkä kysymys ei ole siitä, että en haluaisi omia lapsia vaan pelkään sitä, että tulisin hylätyksi siinä tilanteessa tai etten osaisi olla sellaisella tavalla läsnä, mitä ajattelen, että pitäisi.

Oman veljen kehitysvamma on saanut pelkäämään riskejä. Nähtyäni läheltä, millaista on kun omalla lapsella on kehityshäiriö, voin kaikella syvällä kunnioituksella myöntää, ettei itsestä olisi samaan. Tai totta kai meistä on ihmeisiin kun tilanne sitä vaatii, mutta tarkoitan, että pelkään riskiä niin paljon enkä kuitenkaan halua lasta niin palavasti, että on helpompaa antaa olla. Olen liian itsenäinen hoitaakseni pahimmassa tapauksessa täysipäiväisesti elämäni loppuun asti ja se riski kasvaa samaa tahtia oman ikänumeron kohotessa. Eikä liioin maailman vääjäämätön liike kohti katastrofeja herätä intoa pullauttaa maailmaan uutta elämää.

Olen myös pohtinut sen vaikutusta, etten ole koskaan ollut suhteessa, jossa toinen olisi mainittavasti tai ainakaan aktiivisesti halunnut lapsia. Jos olisi, olisiko se vaikuttanut ajatuksiini? Ainakin se olisi haastanut uudella tapaa ajattelemaan ja toisaalta myös luonut turvallisen ympäristön varovaisesti ajatella asiaa. Tunnustella, miltä se tuntuisi jaettuna kokemuksena toisen kanssa.

Nyt mielessäni olen aina ikään kuin ajatellut asian valintana lapsen ja parisuhteen välillä. Tiedostan erinomaisesti, ettei kyseessä välttämättä ole valinta, mutta kun itse on nähnyt ja kokenut toisenlaisen mallin eikä varsinaisesti ole kuullut rohkaisua läheltä muunlaiseen, on todella vaikea luottaa ajatukseen, että kasvatuskokemus tapahtuisi tiiminä ja tasa-arvoisesti. Että voisin saada molemmat, olla sekä äiti että rakastettu.

Elämää pitkälle eteenpäin

Olen pysähtynyt miettimään asiaa ei vain lyhyen mittakaavan kulmasta vaan koko elämän kattavassa. Olen viimeiset 15 vuotta tutustunut itseeni, elänyt lapsetonta arkea menneet kymmenen onnellisena. Kokenut, tehnyt, nauttinut ja nähnyt. Elänyt vuosia hyvin näin, mutta olenko varma, että haluan elää samalla tavalla myös seuraavat vuosikymmenet? Entä kun ikää on kertynyt tuplat tai enemmän, jos sinne asti pääsen, kaipaanko silloin toisenlaista tukiverkostoa? Entäpä sen hienoutta, että saa nähdä elämän kehittyvän ja kasvavan?

Olen kokenut, etten ole ollut vielä lähelläkään valmis niin vastuulliseen rooliin kuin vanhemmuus on. Mitä enemmän olen maailmasta oppinut, sitä paremmin huomaan omat puutteet ja kasvukohdat. Samalla olen ymmärtänyt, että harva meistä on valmis, rooliin kasvetaan ja matkan varrella opetellaan. Olen ymmärtänyt myös sen, että kun katson tulevaa, voisin nähdä itseni hyvin erilaisissa vaihtoehtoisissa elämissä. Olen mukautuva, enkä usko, että onnellisuus on kiinni puitteista, joten voisin erinomaisesti olla onnellinen aikuisessa suhteessa ja itsenäisenä, mutta samalla olen havainnut, että yhtä lailla voisin olla uskomattoman onnellinen äitinä. Molemmat vaihtoehdot tarjoavat erilaisia kokemuksia, eivätkä ne ole suoraan vertailukelpoisia, mikä tekee asiasta entistä vaikeamman.

Nämä ajatukset ovat hiipineet salakavalasti viime vuosina mieleen ja tänä vuonna vallanneet sen. Olen yrittänyt löytää vastausta ymmärtäen, etten taida löytää sellaista ihan pian. Ja kun löydän, onko sitten jo liian myöhäistä toiselle vaihtoehdolle ja olenko valmis hyväksymään sen? Tietenkin ymmärrän, ettei lasten saanti ole itsestäänselvyys, on hyvin mahdollista, että vaikka kuinka haluaisin jälkikasvua, ei sellaista oma tai kumppanin keho välttämättä kykene tuottamaan. Siitäkään ei tietenkään voi olla varma. Mutta se on omalla kohdalla vasta seuraava kysymys.

Yksin vai yhdessä?

Asian pyöriessä viikosta toiseen mielessä, huomaan sen lataavan tahattoman paineen nykyiseen suhteeseeni. Olen alkanut laskemaan, että olen käyttänyt kolme vuottani tähän. Alussa ei ollut kiire minnekään, mutta nyt tajuan, että tavallaan kuitenkin on. Kehon ikääntyminen ei odota.

Olen tuskallisen tietoinen siitä, että jos toinen haluaa lapsia ehkä vasta joskus tulevaisuudessa, en itse enää välttämättä ole kykenevä niitä tarjoamaan ja samalla kuljen ohi oman hedelmällisyysiän. Jos taas päätän haluta yrittää, ja toinen ei ole samassa vaiheessa tai halua samaa, joudun aloittamaan alusta ja näin 35 ikävuoden kynnyksellä, onko siihenkään oikeastaan enää varaa, uuden suhteen rakentamiseen alusta asti?

Ja kuvitella niitä paineita, joita siihen latautuisi! Huh.

Olen siis pyöritellyt lukuisia erilaisia skenaarioita, ja joutunut kohtaamaan ajatuksen siitä, että jos päädyn lapsiin, on hyväksyttävä myös se vaihtoehto, että se tapahtuu yksin. Jos nykyisessä suhteessa tulisin raskaaksi (mikä on täysin todellinen riski varmoihin päiviin luottaessa) ja päätyisin pitämään lapsen, en voisi odottaa, että toinen haluaa aidosti jäädä rinnalle. Olisinko valmis siihenkin?

Yksin ajatusten kanssa

Niin paljon ajatuksien epävarmuutta, että yksinäisinä arkiöinä lähes kuulen mieleni epätoivoisen raksutuksen ja tuntuu, kuin pieni keittiökello huutaisi korvani juurella viiltävästi lähenevää erääntymistä.

Hetkittäin tuntuu todella yksinäiseltä ajatusten kanssa. Mies ei tunnu näkevän samoja riskejä kuin itse, ei ymmärtävän lapsuuteni tuomia pelkoja ja ennen kaikkea sisäistä sitä, että hedelmällisyydelläni on parasta ennen aika. Vaikka se tarkoittaa, että yhtä lailla hänen on tehtävä valintoja, sillä se vaikuttaa siihen, mikä on meidän suhteemme tulevaisuus. Ystävät luottavat tarkoitukseen, ovat jo saaneet lapsia tai luopuneet ajatuksesta. Joka tapauksessa ovat asiassa eri vaiheessa kuin itse (tai sitten vain onnistuvat luomaan sellaisen illuusion), mikä saa aikaan sen, että samaa rullaa pyörittää mielessään viikosta toiseen päätyen aina yhtä suureen kysymysmerkkiin ja tuskastuttavaan epävarmuuteen.

Välillä perustelen itselleni, että jos en täysillä halua lasta, ehkä on parempi antaa olla. Toisaalta ymmärrän, että moni lapsi ei ole suunniteltu, mutta silti syntyessään haluttu. Tiedän itsestäni, että olisin kykenevä kasvamaan myös siihen rooliin.  Toisaalta taas pelkään, että menetän minuutta ja itsenäisyyttä, joiden takia olen tehnyt valtavan työn. Voisin olla myös äiti, mutta en vain äiti. Pelkään kehon muutoksia ja ennen kaikkea hylätyksi tulemista, kaiken sen kokemista ja kantamista yksin etenkin tilanteessa, jossa alun alkaenkaan ei ole ollut ihan varma. Tiedän, että selviäisin, mutta tiedättekö mitä? En ole enää pitkään aikaan jaksanut olla vain selviytyjä. Liian monta vuotta elämästä on kulunut selviytyessä, joten en haluaisi pohjata uusia valintoja siihen ajatukseen.

Olisi helppoa ja turvallista jatkaa arkea tällaisena, mihin se nyt on kasvanut ja minkä on vuosien saatossa itsestä oppinut. Vastata vain itsestään ja iloita muiden lapsista, tehdä enemmän hyvää ja tukea niitä, jotka sitä tarvitsevat. Muiden lapsiin ja erityisesti kumppanin mahdollisiin lapsiin suhtaudun suopeasti. Toisaalta ymmärrän edelleen oppivani itsestäni ja tunteiden syy-seuraussuhteista ja mietin, entä jos huomaankin vuosien kuluessa, kuinka lopulta lapsuuden kummitukset ohjasivatkin valintojani, eikä tahto ollut aitoa vaan oikeasti syvällä iskostuneen pelon vääristämää? Ja toisaalta, en halua perustaa elämääni pelkojen välttelyyn ja turvallisuuden kuvitelmaan.

Loppuelämän valinta

Ymmärrän, että en ajattelisi asiaa vielä jos ei olisi pakko, mutta samalla tiedostan, että on aikalailla pakko, ellen halua olla tilanteessa, jossa luonto tekee valinnat puolestani ja pahimmassa tapauksessa päädyn kantamaan taakkaa siitä, että annoin vain ajan kulua. Pyörittelen asiaa eri kulmista ja mietin, miten löytäisin avaimet ratkaista yhden elämäni suurimmista valinnoista. Kaikessa muussa voi muuttaa kurssia, mikä tekee niistä helpommin hallittavia, mutta tässä ei voi. Valinta tulee määrittämään koko loppuelämää.

Kun vuosikoostepostauksessa viittasin isoihin teemoihin, on tämä yksi niistä. Ja niin toivon, että vuoden kuluttua voin istua tässä ruudun äärellä viisaampana ja vastauksia löytäneenä. Vuosi on lyhyt aika, mutta toisaalta, siinäkin ajassa ehtii paljon muuttua.

Fun Facts kulisseista:

  1. Kirjoitin tämän postauksen kahvilassa voidakseni keskittyä vain ja ainoastaan tähän, ja kesken keskittyneen kirjoituksen jotakuinkin ikäiseni mies tuli pyytämään treffeille. Mietin huvittuneena mielessäni, että olisikohan pyytänyt jos olisi tiennyt, mistä parhaillaan kirjoitan.
  2. Kun oikoluin postausta sain messenger-viestin ja kun avasin ruudun, ensimmäisenä siihen lävähti puolet ruudusta peittävä raskaustestimainos (enkä ole edes goolannut mitään aiheeseen liittyvää).