Voihan levottumuus. Näinä alkukevään arkipäivinä on suorittanut loputtomalta tuntuvaa to do -listaa, jossa erinäiset asiat taistelevat kiireellisyydestään, tuntuu vaikealta rentoutua niinä hetkinä kun antaisi itselleen luvan. Nytkin tätä postausta aloittaessa eksyin tarkistamaan sähköposteja, katsomaan hallitsemia sometilejä, tekemään työasian ja taas päivittämään sähköpostia. Ihan kuin mitään niin kovin tärkeää tapahtuisi muutaman minuutin välillä. Mutta on vaikea rauhoittua ja keskittyä juostuaan (ainakin henkisesti) koko päivän, ja levottomuus jatkuu arkiöinä kun herää milloin mihinkin ajatukseen ja muistettavaan asiaan. En pidä siitä, en todellakaan.

Mutta väliaikaisuus tekee siitä siedettävää, lisäksi ymmärrys siihen, että teen itseni kannalta tärkeitä asioita. Joskus vain on tällaisia vaiheita ja ne täytyy hoitaa niin hyvin kuin pystyy. Valo tuo voimaa ja vaikka pari päivää sitten saapuikin epätoivottu lumikerros, olen suunnattoman innostunut siitä, että on jo maaliskuu. Hitsit, maaliskuu. Selvisin taas yhdestä pimeästä kaudesta ja nyt on vahva tunne, että ensi vuonna tämä sama aika on vähän erilaista. Mutta katsotaan. Sitä ennen ehtii nauttia ihanasta valon ajasta.

Nyt pitäisi pakata huomiseksi, jälleen yhteen kokopitkään päivään. Sama oikeastaan toistuu perjantaina, mutta onneksi sentään siinä lomassa on kivojakin juttuja. Kaikki ei ole vain suorittamista, mutta huomaan, että siihen moodiin helposti ajautuu kun kalenteri on täysi. Viikonloppuisin on helpompi pyristellä irti ja siksi aion nauttia tästäkin mahdollisimman vähäeleisellä tapaa, ellei jotain yllättävää (sitäkin kun on liikkeellä) tipahda muuttamaan kurssia. Mutta ennen laukkujen pakkaamista vähän ruokaa. Ja yksi pikkuinen työjuttu.

Kivaa iltaa asukuvien saattelemana!


Pusero: Oasis / Vekkihame: H&M / Vyö: Anne Field / Nilkkurit: ALDO

Ps. vielä tämän viikon loppuun koodilla SW20 20 prossan ale Oasis-verkkokaupan normaalihintaisista tuotteista!

Miten viikonloput menevätkin näin nopeasti! Tuntuu, että juurihan oli perjantai, mutta nyt käynnissä on sunnuntain viimeiset tunnit ja pitäisi jostain vielä onnistua keräämään voimat uuteen viikkoon. Onneksi näinä parina päivänä on tullut lököiltyä, lepäiltyä ja muutenkin oltua, joten ehkäpä omat akut ovat hieman latautuneet. Eikä tulevan viikon pitäisi olla niin paha kuin mennyt, joten toiveikkaana maaliskuun (kevätkuun!) ensimmäiseen viikkoon.

Parempi siis paketoida helmikuu heti, joten tässä menneen kuun kuluneet kosmetiikat.

1 Maria Nila True Sof Shampoo + Conditioner* oli monella tapaa ihana setti. Maria Nilalla on useita ihania tuotteita, ja nämä lukeutuivat niihin. Miellyttävä shampoo ja sopivasti hoitava hoitoaine, joka settinä pehmensi kivasti karheita hiuksiani, eli teki sen mitä lupasi. Plussaa siitä, että tuotteet tarjoavat suojaa lämpöä ja UV-säteitä vastaan. Niin, ja tietenkin vegaanisuudesta ja aivan ihanista pakkauksista!

2. BTB13 Sensitive Kasvovesi* on oikeastaan pikemminkin hoitovesi, tai hoitogeeli. Tuotteen koostumus on siis hieman geelimäinen. Kasvovesi on erityisesti atooppiselle iholle sopiva ja superkosteuttava, sisältäen ruusunmarjauutetta, prebiootteja sekä BTB13-yhdistettä. Sain suosituksen käyttää tätä talven pintakuivalle iholleni ja kieltämättä on toiminut hyvin. Tuo sekä kosteutta että hoivaa, joten suosittelen erityisesti herkille kuivaihoisille. BTB13 on kotimainen ja vegaaninen, ja ylipäätäänkin kyseisen sarjan tuotteet ovat huippuja! Ainoa miinus tässä kasvovedessä on, että siinä ei ole mitään puhdistavaa ominaisuutta, joten tavallaan tykkään käyttää enemmän misellivesiä, jotka myös poistavat kasvoilta meikin rippeet. Toisaalta tämä sopii hyvin vielä niiden perään (jos jaksaa laittaa) ja kuivalle iholle niitä hellempi.

3. KORA Organics Energizing Citrus Mist* oli aivan ihanan raikas kasvosuihke. Tykkäsin mielettömästi siitä, että suutin teki nesteestä todella hienojakoista sumua, jolloin se ei laskeudu kasvoille ensimmäisellä painalluksella märkänä länttinä (toisin kuin joissain kasvosuihkeissa), vaan ihanana sitruksisen tuoksuisena kosteuttavana sumuna. Todella miellyttävä tuote, jota teki mieli suihkutella kasvoille jo ihan vain raikkaan tuoksunsa puolesta. Tykkäsin!

4. YSL Touche Éclat tuskin kaipaa enää esittelyjä. Käytössä sävy 2, joka on omalle iholle parhaaksi havaittu. Täydellinen tuote tuomaa freesiä kuulautta kasvoille.

5. H&M Beauty Impact Eye Color, sävy Fine China on edelleen luottoluomivärini. Käytössä lähes aina silloin kun on meikkiäkin ja ihan täydellinen niin arkeen kuin iltaan. Sopivan matta mutta kuulas ja pigmenttinen, muttei paksu. Hinta-laatusuhteeltaan loistava. Aikaa sitten tilattu varastoni alkaa hupenemaan, joten taitaa olla paikallaan tehdä uusi tilaus ihan vain varmistaakseni, että jos tuotannolle käykin jotain, ei tarvitse aloittaa aina yhtä masentavaa korvaavan tuotteen etsintää.

6. Sebastian Shaper Fierce Hairspray*. On hassua ajatella, että vielä joitain vuosia sitten olin hiuslakan suurkuluttaja ja toisinaan ostin parikin kerralla kun kuluivat niin vauhdilla. Sitten päätin alkaa kasvattaa sekä hiusten mittaa että ennen kaikkea omaa hiusväriä takaisin ja kas, hiuslakan käyttö on romahtanut. Ero aiempaa on radikaali. Nyt etsin kuukauden kulutetuista hiuslakkaa ja löysin loppuun kuluneen joulukuulta 2016 – siis yli kahden vuoden takaa! Aiemmin käyttösykli oli lähemmäs paria kuukautta. Arjessa en oikeastaan tosi harvoin käytän lakkaa, mitä nyt joskus kun muistan yritän yksittäisiä haituvia hallita. Mutta jos käytän paplareita tai muotoilurautaa, niin sen yhteydessä kyllä hiuslakka on edelleen käytössä. Olen tosin edelleen melko nirso lakkojen suhteen ja viime aikoina käytössäni on ollut kaksi toimivaa, toinen kevyt ja muotoilua kestävä ja sitten tämä, hyvän pidon Sebastian. Tässä on vähän turhan iso pakkaus omiin tarpeisiin, mutta toisaalta onpahan kestänyt ikuisuuden. Erinomainen tuote, kuten tosi moni muukin Sebastianin, ja kivan simppeli visuaalisuus. Voisin palata tämän äärelle toistekin.

7. Vita Liberata Invisi Foaming Tan Water* on ollut yllättävän positiivinen tuttavuus. Ensimmäisen Tan Waterini pumppupullo ei pelittänyt kunnolla, mikä teki käytöstä hankalaa, mutta tämä toimi hyvin ja siten käyttökokemuskin oli positiivisempi. Huomasin, että värittömällekin itseruskettajalle on paikkansa. Opastinväri takaa itsellä kyllä tasaisemman lopputuloksen, mutta tämän etuna on tahraamattomuus ja supernopea imeytyminen, joten uuden osto on listalla. Palaan siis tämän äärelle varmasti vielä!

8. Biozell Heat Protection Spray*. Jos hiuslakan käyttö on vähentynyt niin lämmönsuojatuotteiden käyttö on todennäköisesti lisääntynyt Pidän tosi tärkeäksi, että käytän aina arjessa lämpösuojatuotetta. Käytän säännöllisesti fööniä (omat hiukset ovat niin raskaat, että en tiedä saisinko näitä koskaan kuivaksi tai asettumaan kokonaan ilman), eli siten myös säännöllisesti lämpösuojatuotetta. Tämä Biozellin tuote oli tosi miellyttävä siksi, että suihke oli kevyt ja vain ja ainoastaan lämpösuojaa tuova. Lisäksi sekä kuiviin että kosteisiin hiuksiin sopiva. Tämän voi mainiosti suihkuttaa normaalien jätettävien hoitoaineiden päälle. Näppärä koko matkoillekin, mutta kotiin kelpaisi isompikin pullo. Hyvä tuote!

9. Bioré Deep Cleansing Pore Strips vastasi kaipuuseeni löytää hieman isompia mustapäälappuja kuin mitä esimerkiksi Nivean valikoimassa on. Biorén otsalappu on mukavan kokoinen, ja sitä olen myös leikannut pienemmäksi paikallisiin tarpeisiin. Ehdottomasti näitä siis uudelleenkin! Tehokkaimmaksi olen huomannut laittaa lapun heti suihkun jälkeen, jolloin ihohuokoset on auki ja lappuun jää jäätävä määrä mustapäitä (harmi tosin, että tulevat aina takaisin).

*saatu blogin kautta

Ystäväni Anna-Maria K. haastoi pohtimaan vaikeiden terapiaa hyvällä tavoitteella, että mielenterveydestä ja terapiasta uskallettaisiin puhua enemmän. Mutta ollakseni rehellinen, en meinannut ensin tarttua aiheeseen, sillä koko aihe on arkipäiväistynyt ehkä itselle liikaa, ja on enää vaikea löytää lihaa luiden ympärille. Tuntuu, että kaikki puhuvat nyt terapiasta, mikä on toki todella hyvä suunta, sen arkipäiväistyminen on erinomainen asia, mutta toisaalta, se tekee siitä itselle vähän kuluneen aiheen enää käsitellä – johan se on koluttu blogissani viitisen vuotta sitten.

Muistan toki sen, kun terapiassa käydessäni kerroin ensimmäisiä kertoja terapiastani. Se jännitti. Puhumattakaan siitä, kun jo terapian lopetettuani kirjoitin aiheesta blogissani. Siinä samalla kuitenkin tajusin, että itse asiassa jännittämällä sitä, loin itse terapialle strigmaa. Mitä arkisemmin siitä puhun, sitä arkisempi asia siitä tulee. Niinpä vuosien takainen kahden vuoden terapiajakso on nykyään itselle niin arkinen itselle, etten osaa kuvitella tilannetta, jossa en voisi siitä sanoa. Toisaalta se ei ole myöskään niin pinnalla, että kokisin tarvetta alleviivata asiaa ihan vain haastaakseni tai kokeakseni jonkinlaista salaista mielihyvää paljastassani jotain. Sillä enää siinä ei ole mitään paljastettavaa, se vain on, siinä missä vaikka kampaajalla käynnit tai muut arkielämän palvelut. Tokikaan sen merkitys ei ole verrattavissa kampaajaan (hiustenlaittotaitoa vähättelemättä).

Terapian tarpeessa

Elämässäni on aika ennen terapiaa ja aika terapian jälkeen. Terapia sai aikaan dominopalikkaefektin. Ymmärsin, miten uupunut olin työssäni ja että ylipäätään olin sekä väärässä paikassa että tehtävässä, irtisanouduin ja jäin etsimään itseäni. Samalla lopetin viisi vuotta kestäneen suhteen. Aloitin juomaan viiniä (heh), tai ylipäätään alkoholia. Ryhdyin asteittain kasvissyöjäksi. Muutin. Aloin matkustaa enemmän. Aloin ottaa elämää rennommin. Kävin neurologilla. Sain diagnoosin keskivaikeasta lukihäiriöstä ja ymmärsin, mitä se kohdallani tarkoittaa.

Työmuistini rasittuu helposti, mikä tekee itselle keskivertoa raskaammaksi sietää stressiä ja monen asian sekamelskaa tai päällekkäisiä asioita. Tarvitsen aikaa ja tilaa voidakseni hyvin ja suoriutuakseni parhaiten. Ja ennen kaikkea, terapia jätti menneisyyden kummituksia taakse. Terapia myös kumosi sen, mitä julkisella terveydenhoitopuolella oli sanottu, en ollut masentunut, olin vain solmussa asioiden kanssa. Jos julkinen terveydenhoito lähes painosti tarttumaan masennuslääkepurkkiin (jota en muuten koskaan tehnyt, sillä koin alusta alkaen, että se ei ole omalla kohdalla vastaus, olin vain uupunut töistä ja menneisyyden taakasta, jonka työstöön tarvitsin avaimia), terapeuttini totesi, ettei nähnyt masennuksen viitteitä minusta, mikä tuki jo tekemääni valintaa.

Ei sillä, en ole lääkitystä vastaan. Suhtaudun ylipäätään lääkkeisiin kriittisesti, mutten tuomitsevasti. Monissa asioissa ne ovat apu tai elintärkeä asia. Joillekin masennuslääkitys on polun alku uuteen elämään, mutta omalla kohdalla en siihen.

Tuntui karulta silloin ja tänä päivänä, että selkeä saamani viesti oli, että vain aloittamalla lääkityksen osoitan, että olen yhteistyöhaluinen ja valmis terapiaan. Sain kuulla suoraan lääkäriltä, että Kelan tukeman terapian saaminen voi olla hankalaa, jos en syö lääkkeitä. En tiennyt itkeäkö vai nauraa, ajatus on nimittäin monella tapaa karmiva. Kamppailin moraalisen dilemman kanssa. Tiesin, että tarvitsen tukea terapiaan, mutta koin järjettömäksi aloittaa lääkitystä. Juttelin asiasta julkisen puolen terapeutin kanssa, joka totesi, että kukaanhan voi asiaa tarkistaa, mutta luonnollisesti asema estää sanomasta sen enempää. Niin toivon, että asia on näinä vuosina muuttunut, sillä uupumus ei ole sama kuin masennus tai terapian tarve yhtä kuin lääkityksen tarve.

Terapian jälkeen

Terapian loppumisesta on tullut nyt kuluneeksi yli kuusi vuotta, eli olin reilusti alle kolmekymppinen tuona ajanjaksona. Muistan terapian alussa sanoneeni, että haluan kohdata elämäni möröt mahdollisimman varhain, sillä en halua havahtua joskus eläkeiän kynnyksellä siihen, että olisin kantanut tarpeetonta lastia harteillani vuositolkulla uskaltanut tehdä asioita tai tietämättä, kuka kaikkien kerrosten alla olen. Siten ajattelen edelleen, en pidä asioiden pitkittämisistä ja turhista draamoista. Elämä on liian lyhyt vaikeiden aiheiden kohtaamisen pitkittämiseen ja mitä enemmän niitä pitkittää, sitä isompia niistä tapaa tulla. Itselle terapia oli todella tärkeä ja mieltä avaava kokemus, mutta oikean terapeutin löytäminen vaati muutaman hutikerran. Mutta kun se löytyi, niin paljon muutosta tapahtui itsessä, ei vain omissa silmissä vaan myös niiden läheisimpien ihmisten. Koen, että ulkopuoliselle puhumisesta olisi kaikille hyötyä, ja terapia voi olla parhaita investointeja itseen.

Jos joskus pelkäsin, tekeekö se minusta muiden silmissä heikomman tai huonomman, en enää jaksa uskoa siihen hetkeäkään, saati edes välitä. Alkaessani puhua siitä arkipäiväisenä asiana, sellainen siitä on myös tullut. Uskon paljon siihen, että itse rakennamme monet möröt elämäämme miettiessämme, mitä joku muu saattaa ajatella, ja sitä en tahdo. Tuon jälkeen olen ainoastaan yhden ihmisen nähnyt käyttäneen sitä minua vastaan sanallisesti, yrittänyt henkisesti lyödä. Se ihminen ei kuulu enää elämääni. Jos siitä tehdään ase, ei se kuulosta ihmiseltä tai suhteelta, jonka olisin kiinnostunut antaa jäädä elämääni.

Kaikki muut ovat ainakin tietääkseni suhtautuneet siihen kuten mielestäni pitääkin, sopivan neutraalista. Ei siitä pidäkään tehdä numeroa, sillä sitä kautta se ei arkipäiväisty – sama pätee muihinkin vaikenemisen kautta valtaviksi muodostuviin asioihin. Siksi kannatan erilaisista tabuista ääneen puhumista. Alettuani puhumaan terapissa käymisestä yhtä normaalisti kuin vaikka vaihtokaudestani ulkomailla, olen huomannut, kuinka valtavan moni muu on sen jälkeen todennut itsekin käyneensä tai vakavasti harkinneensa. Ja kuten missä tahansa asiassa, avoin puhuminen lisää onnistumisen mahdollisuuksia, kuten vaikka oikean terapeutin löytymistä tai mahdollista tukea matkan varrella.

Voisin siis erinomaisesti ajatella meneväni terapiaan vielä uudelleenkin elämän tulevissa turbulensseissa tai muutenkin suurien teemojen äärellä. Puhuminen tekee hyvää, ja opin sen, miten erilaista on puhua täysin tunnesiteistä vapaalle ammattilaiselle verrattuna läheisiin. Läheisille puhuminen on toki tärkeää, mutta se on myös hyvin erilaista. Juuri nyt ei ole terapian aika tai sellaiselle sisälähtöistä tarvetta, mutta elämä heittelee arvaamattomasti. On hyvä tietää, että vaihtoehtoja isojen asioiden käsittelyyn on, ja on tärkeää osata ja uskaltaa tarttua niihin.

Viikko on alkanut vauhdikkaasti ja tuntunut, kuin olisi jo pidemmällä kuin onkaan. Ehkä se on johtunut täysistä päivistä. Töitä on ollut paljon. Töiden jälkeen olen kiiruhtanut cyclingiin, jumppaan tai lihaskuntotreeniin. Sen jälkeen vielä ystävää tai poikaystävää tapaamaan. Siinä lomassa naputellut muutamia sähköposteja ja yrittänyt hoitaa arkisia rästijuttuja. Kun koneen äärelle myöhemmin illalla on istahtanut, on tuntunut vaikealta keskittyä ja mieli on jäänyt poukkoilemaan asiasta toiseen.

Niinpä olen varma, että tulevana viikonloppuna aion olla tekemättä mitään erikoista ja ihan vain olla. Mutta siihen on vielä pari päivää täynnä ohjelmaa. Kuten huomenna Tapiolan Herkun uudistumisen juhlinta, eli työtä, myöhemmin pr-päivällistä blogin myötä ja sitten vielä iltatee ystävän kanssa. Huh. Toisaalta myös mielenkiintoisia asioita ja toistan itseäni kun sanon, että kaiken hopun keskellä liikunta on tehnyt ihan mielettömän hyvää.

Ennen kuin sukellan Netflixin maailmaan, pari sanaa asusta. Pusero on niitä Oasikselta tilattuja, raidallinen röyhelöpaita. Huomasin nämä hankittuani sen, että en oikeastaan ole vähään aikaan pahemmin käyttänyt tällaisia skarpimpia puseroita. Suosin yläosissa neuleita ja trikoopaitoja, mutta puserot ja erityisesti kauluspaidat ovat jääneet vähemmälle. Ehkä olen kaivannut joustavuuden tuomaa mukavuutta vaatteissa.

Hame sen sijaan on niitä eniten käyttämiäni malleja ja vyönkin kaivoin hetken tauon jälkeen takaisin osaksi asua, tosin leveämmän kuin tyypillisesti käytän.

Kenkiä kehaisi heti ensimmäisenä käyttöpäivänä kanssamatkustaja ratikassa todeten, että onpa harvinaista nähdä nilkkurit, jotka näyttävät upeilta, mutta samalla myös erittäin mukavilta jaloissa. Ja se mukavuus pitää täysin paikkansa, nämä ovat supermiellyttävät jalassa, ja toki ulkonäkökin viehättää omaa silmää.

Pusero: Oasis / Hame: Zara / Vyö: Anne Klein / Laukku: Coccinelle / Nilkkurit: Aldo
Kuvat: Nina, Tunnetila

Pssst. koodilla SW20 20 prossan ale Oasis-verkkokaupan normaalihintaisista tuotteista! Voimassa 10.3.2019 asti.

Kävin tänään vanhoilla kotikulmilla, jossa olen viettänyt lähes puolet elämästäni, mutten kuitenkaan käynyt enää aikoihin. Siihen ei vain ole ollut syytä. Oli mukava käydä, näyttää läheiselle kulmia, joissa itse on kasvanut, kulkenut ja leikkinyt, mutta samalla huomasin, miten ontolta paikka itselle tuntui. Tunnen säännöllisesti kaipuuta takaisin Ranskaan ja sinne mennessä tavoitan aina syvän lämmöntunteen, sellaisen kodinomaisen. Mutta Itä-Hakkilaan en kaipaa koskaan, eikä sisälläni liikahtanut nyt noita lapsena puhkikulutettuja ja silmät kiinnikin tuttuja katuja kävellessä.

Oikeastaan koen, etten koskaan kotiutunut sinne, vaikka lopulta niin kauan alueella asuinkin. En löytänyt paikkaani sosiaalisista ympyröistä ja vietin paljon aikaa yksin. Kotona oli vuodesta toiseen painostava ilmapiiri ja omanlaisensa haasteet, joka sai elämään jatkuvassa huolessa. Itselle oli koko ajan selvää, että kun aika on kypsä, muutan muualle. Halusin kauas, mieluusti ulkomaille, mutta lopulta muutin Helsingin Vallilaan, sitten vuosien saatossa eri puolelle kaupunkia viivähtäen hetken välissä Malesiassa.

Sen taitekohdan jälkeen tuntui, että vasta aloin elämään. Kun pakkasin muuttolaatikot pois Itä-Hakkilasta ja aloitin uudessa, en niin kovin kaukana fyysisesti, mutta henkisesti valovuosien päässä, tuntui, että päästin jotain pois hartioilta. Siitä alkoi matka itseen. Ymmärrys, että mennyttä ei voi muuttaa enkä jaksa enää elää vanhassa, vaan haluan nähdä ja kokea. Kuunnella itseäni, en muiden tarpeita. Keskittyä asioihin, joille voin tehdä jotain. Siitä pidän edelleen kiinni.

Kai jossain syvällä olen sama ihminen kuin tuolloin, tietenkin. Tunnistan edelleen paljon samoja piirteitä itsestäni, tietyn oman tien kulkemisen, herkkyyden ympäröivälle ja erakkoluonteisuuden, mutta samalla tuntuu kuin olisin toinen. On aika ennen ja aika jälkeen, enkä kaipaa aikaa ennen aikuisuutta. En nostalgisoi sitä ja hymähdän mielessäni jonkun maalatessa kuvaa lapsuuden viattomasta onnellisuudesta ja kauniista kesistä. Taisin olla jossain muualla kun niitä kokemuksia jaettiin. Sen sijaan olen saanut kokea niitä paljon sen jälkeen, en ehkä viattomuutta, mutta on vaikea kaivata sellaista, mistä ei oikein tiedä.

Omalla tavallaan Itä-Hakkila oli hyvä paikka kasvaa. Rauhallinen uinuva omakotialue, jossa tuolloin oli tuolloin vielä kaikki palvelut ja luonto ihan vieressä. Kuinka paljon lapsuudesta olenkaan viettänyt ulkona ja metsissä! Mutta silti en vain kuulunut kuvioon, löytänyt paikkaani ja ihmisiäni. Minulle siellä ei ole koskaan ollut sellaista kodinomaista lämpöä ja turvallisuudentunnetta, eikä perheen ulkopuolista pysyviä ihmissuhteita ole jäänyt niiltä vuosilta (tai yksi, mutta hänkään ei varsinaisesti asunut tuolla). Onneksi sen jälkeen paljon on muuttunut ja elämään on löytänyt uusia ihmisiä aikuisista kuvioista, ei paljon, mutta tärkeitä – juuri minulle sopivia.

Silti oli kiva käydä. Tuntui todella tärkeälle jakaa ne kulmat ja muistot toisen kanssa. Kierrättää reitit, joina joskus on pienin jaloin kävellyt, pyöräillyt ja rullaluistellut. Ja huomata, kuinka lyhyt Kuusijärven ympäryslenkki onkaan, vaikka lapsuuden muistikuvien perusteella sen olisi pitänyt olla vähintään tuplasti pidempi! Tai kuinka lyhyt lapsuuden pulkkamäki oikeasti on tai miten harva kauppaan kulkevaa reittiä vierustava kuusikko onkaan.

Lapsena kai sosiaalisten kuvioidenkin paine on tuntunut suuremmalta kuin mitä se aikuiselle olisi, sillä nuo korttelit ovat olleet koko elämä ja sen muurit. Nyt tietää, miten paljon on niiden neliökilometrien ulkopuolella, ja että jossain on paikka, joka tuntuu kodilta.

Ensimmäinen kuva on kadulta Itä-Hakkilasta, jossa asuin noin 13 vuotta. Muut kuvat taas ovat viehättävällä Hakunilan kartanoalueella sijaitsevasta Ruuna Cafe&Storesta. Tänään myös muistelin edesmennyttä koiraamme, joka edelleenkin elää ajatuksissa. Hassuna sattumana juuri toisen vanhan kotimme kulmilla tuli tismalleen samanrotuinen hauva vastaan.

Ihana raukea lauantaipäivä käynnissä. Toivottavasti teilläkin!

Pitää kyllä siivota ja vähän töitäkin on tehtävä, mutta parasta on kun sen kaiken voi tehdä omalla painollaan ja pienissä paloissa. Haittaa ei ole siitäkään, että ulkona on kivan leuto ja ennen kaikkea valoisa sää. Näinä päivinä aina kun aurinko on ilmaantunut kuvioihin, on hetkessä mielen vallannut kevätolo. Havahduin tänään postipakettia avatessani, että tulinpa sitten kevätinnossani tilanneeksi pari korikassia. Ja niiden käyttöön nyt vielä on aikaa, ei vain viikkoja vaan kuukausia. Mutta silti tuntuu kuin kesäkausi olisi lähempänä kuin onkaan.

Kevätuutta tilasin vähän aikaa sitten myös Oasiksen verkkokaupasta, tosin nämä kevätuutuudet voi ottaa saman tien käyttöön eikä tarvitse odottaa lämpimämpiä kelejä. Ylipäätään olen kaivannut kauniita ja ajattomia puseroita vaatekaappiini, joten jo  kun vuodentaitteessa näin sneak peekin tulevaan, tiesin, että tulen ostamaan luonnonvalkoisen Dobby -paitapuseron. Raidallinen röyhelöpaita sen sijaan oli heräteostos tilausta tehdessä, mutta pääsi näistä ensimmäisenä käyttöön.

Kuten olette ehkä huomanneet, rakastan Oasiksen mekkoja, joita omistan useita. Muutaman olen saanut blogin kautta, loput olet ostanut. Tulinpa Azerbaidžanissakin shoppaileeksi Oasiksen myymälässä. Tänä talvena kovassa käytössä on ollut burgundinpunainen Millie Wrap Dress ja Rainbow -sydänmekon ostin loppukesästä. Kesällä oli kovassa käytössä niin Georgian kuin Tallinnan reissuilla Frill Rose Midi Dress.

Oasistahan luotsaa Business Womanin Pia, ja kuten olen jo jossain aiemmin todennut, on ollut supermielenkiintoista seurata matkaa jo paljon ennen kuin verkkokauppa aukesi.

Alekoodi Oasis-verkkokaupaan

Onkin kiva voida tarjota alekoodi käyttöönne Oasiksen verkkokauppaan.

Koodilla SW20 saatte 20 prosenttia alennusta normaalihintaisista tuotteista, joten nyt kannattaa suunnata ostoksille ja seurata saapuvia kevätuutuuksia.

Koodi on voimassa 10.3.2019 asti.

Oasiksen koot ovat mielestäni melko reiluja, mekoissa ja hameissa suosin kokoa 32-34, mutta puseroissa pituuteni takia hihan- ja selänmitta vaatii vähän isompaa kokoa. Toisin sanoen, jos arvot kokojen välillä, todennäköisesti pienempi on se parempi.