Se aika kuusta kun on aika ottaa katsaus menneen kuun loppuun kuluneisiin kosmetiikkoihin. Elokuun aikana kului loppuun oikeastaan pelkästään hyviä tuotteita ja useita sellaisia, jotka ovat olleet käytössä jo pitkään.

1 Aussie Daily Clean Miracle Shampoo tarttui aikoinaan käteen kiireessä kun tarvitsin nopeasti syväpuhdistavan shampoon loppuneen tilalle, mutta osoittautui sellaiseksi, jonka pariin voisin hyvin palata uudelleenkin. Selvästi puhdistava, mutta ei kuitenkaan ihan niin kuivattava kuin monet muut syväpuhdistavat shampoot. Jos siis kaipaa perusshampoota puhdistavampaa tuotetta, niin tämä on mainio valinta!

2. Goldwell Soft Color 10V on vilahtanut jo niin monesti blogissa, että tuskin kaipaa esittelyjä. Luottotuote hiusten sävyn viilentämiseen, ja käytän kahdesta kolmeen kertaan kuussa yön yli. Yleensä edellisellä pesulla käytän syväpuhdistavaa shampoota, jotta hiusten pinta olisi mahdollisimman vastaanottava kevytsävylle.

3. MAC Studio Fix Fluid on parhaita meikkivoiteita pidoltaan, mitä olen käyttänyt. Tosin nyt en ole pitkään aikanaan käyttänyt perinteistä meikkivoidetta vaan mineraalipohjia (itsellä menee vähän aaltoliikkeissä mitä minäkin kautena suosin), niinpä tämän jämät olivat jääneet melko pitkäksi aikaa seisomaan kaappiin, kunnes nyt kesän lopussa päätin käyttää pois. Peittävä ja pitävä meikkivoide, ja sävy NC20 on juuri loistava itselle. Nykyään ehkä jopa vähän turhan peittävä omaan makuun, mutta onneksi sienellä levitettynä saa kivan ohuen kerroksen. Hyvin todennäköistä, että palaan tämän äärelle vielä joskus, vaikka juuri nyt vannon mineraalipohjien nimeen.

4. LUMENE Eyebrow Sphaping Wax*, sävy vaaleanruskea oli juuri omille kulmille täydellinen sävy. Lumenen kulmageelit on muutenkin mainioita, riittoisia ja toimivia. Vaikka muuta meikkiä en laittaisi, niin kulmat haluan ojennukseen, joten kulmageeli on arkena lähes päivittäisessä käytössä. Suosikkini on väritön, mutta tällainen mieto vaaleanruskea toimii mainiosti myös.

5. DS Intense Moisture Mask* oli kaikin puolin mainio hiusnaamio, eikä vähiten kivan pelkistetyn pakkauksensa puolesta. Jätti hiukset helposti kammattaviksi ja pehmeiksi. Käytän hiusnaamio noin kerran viikossa ja silloin yritän antaa vaikuttaa ajan kanssa, vaikka kärsimättömänä tuntuukin välillä vähän haasteelliselle. Siksi naamiot istuvat itsellä parhaiten viikonloppukäyttöön kun muutenkin freesaa hiuksia uuteen viikkoon.

6. Yotuel Classic Mint Toothpaste on, kuten varmasti olette jo huomanneet, se ihan kaikkien aikojen lemppari hammastahnani, joka ei ole vielä löytänyt syrjäyttäjää (joskaan en ole aktiivisesti etsinytkään). Pitää hampaat vapaana pinttymistä hellävaraisesti ja tietenkin hoitaa sekä puhdistaa.

7. Gillette Satin Care -ihokarvanajogeeli on ollut käytössä ennenkin ja hyväksi havaittu. Mukavan riittoisa ja päätyy usein ostoskoriin raikkaan ilmeensä vuoksi. Mitä pelkistetympi pakkaus tässä(kin) tapauksessa, sen parempi. Joskus olen ostanut jonkin verran halvempaa Pirkkaa tms, mutta kokenut, ettei riittoisuus ole ollut yhtä hyvä, joten olen palannut tähän.

8. Favora Pehmeä Puhdistusvaahto* oli ihan huipputuote ja ehdottomasti sellainen, jonka hankin kunhan kaapin keskeneräiset putsarit on käytetty loppuun. Hinta alle kympin, lisäksi superriittoisa ja hellävarainen. Poistaa hyvin meikin, mutta sopii myös ripsipidennyksille, mikä olikin syynä, että tuotteen alun perin ostin. Ehkä paras putsari hinta-laatusuhteeltaan vähään aikaan, lämmin suositus!

*saatu blogin kautta

Toivottavasti kaikilla on ollut ihana viikonloppu!

Itse olen yrittänyt kuroa viikon toistuvien huonojen yöunien jälkeen kertynyttä univelkaa pois ja ottanut ihan rauhassa. Arkiviikot ovat nyt uuden arjen alettua olleet niin hektisiä, ettei viikonlopuille tunnu riittävän virtaa, mikä on vähän harmi. Niinpä olen näinä parinakin päivänä taantunut kouluikäisen tasolle ja katsellut Itse Ilkimys -elokuvaa, koonnut korttitaloa ja pelannut lautapelejä. Niin, ja ihan vain pötköttänyt sängyssä ilman minkäänlaista kiinnostusta kellonaikaan. Ei siis kovin kehittävää, mutta erittäin nollaavaa. Jaksan kuitenkin uskoa, että energiat palautuvat kunhan töiden alkuaika on selätetty.

Nyt pitäisi kasata kaikki valmiiksi uuteen viikkoon toivoen, että tänäkin yönä nukkuisin.

Jos en huomenna, niin ainakin ensi viikon aikana ajattelin pukeutua tähän tiilenpunaiseen mekkoon, joka on yksi kesälemppareitani. Onneksi se on sellainen, joka menee myös talvikautena. Syyskauteen ainakin riittää ihan se, että alustopin päivittää hihalliseen ja tarvittaessa vaihtaa kengät umpinaisiin. Korilaukku on jo pakattu talvisäilöön, mutta tilalle käy mainiosti vaikka edellisessä asussa näkynyt musta Rebecca Minkoffin laukku.

Mekon väri on ihana! Olisipa vaatekaapissani enemmän tiilenpunaista.

Mekko: & Other Stories / Korilaukku: Mango / Sandaalit: Vagabond / Toppi: Bikbok / Rannekorut: Edbald

Kiitos tuhannesti edelliseen postaukseen tulleista kommenteista, palaan pian vastaamaan niihin! ♡

Seisoit asemalla näyttäen vihaiselle. Vanhalle ja vihaiselle.

Toivoin hiljaa mielessäni, etten koskaan tulisi näyttämään siltä.

Joskus kokosi toi pontta vihaisuudellesi, mutta vuodet ovat vetäneet sinua kasaan. Harmaannuttanut hiukset ja himmentänyt silmät. Hätkähdän edelleen kun huomaan, että rinnallani tunnut heiveröiselle. Voimasi on enää muistoissa, mutta ne muistot istuvat syvällä.

Emme ole nähneet lähes kahteen vuoteen. Silloin jouluna viimeksi. Sen joulun saisi puolestani pyyhkiä tapahtumattomaksi. Sen jälkeen vedin viivan: en halua, että kuulut elämääni. Meni pitkä aika ennen kuin vaihdoimme muutaman sanan. Oikeastaan montaa sanaa emme ole vaihtaneet näinä lähes parina vuotena.

Mietin pitkään, haluanko tavata sinua tänään. Viimeksi nähdessämme olit kaukana kohtuudesta. Lisäksi voin paremmin kun en muista olemassaoloasi, kuule kovaa päälle tulevaa ääntäsi. Eiliseen asti arvoin. Lopulta ajattelin ettei kai vahinko voi olla mainittava. Täällä, minun kotikentällä, Suomessa, Helsingissä, minä olen vahvoilla. Sinä vieras. Tänä päivänä, minä 34-vuotiaana aikuisena, sinä jo eläkkeellä olevana, voisin päihittää sinut sanoilla. Luulen, että jollain tapaa tiedät sen, pysyt etäällä, et haasta, et arvostele minua niinkuin kaikkea muuta.

Kohtaamisemme on muodollinen. Istumme vastakkain pöydän ääressä, katselen vesilasiini, sinä Karhun tuoppiin. Tavallaan säälin sinua. Mietin, tunnetko koskaan aitoa onnea. Miltä elämäsi sinusta tuntuu. Oletko ylpeä valinnoistasi. Pelkäätkö vanhenemista.

Kuka minä olen sinulle?

Näyttää siltä, ettet niin välitä. Toisaalta, en muista nähneeni sinussa ennenkään välittämistä minusta. Välillä osaat näyttäytyä parempana, syvempänä ja pidettävämpänä, mutta kuori katoaa jossain vaiheessa. Siksi en halua olla seurassasi pitkään.

Katsot puhelinta. Minä omaani. Puhut uudesta perheestäsi. Mietin puhutko koskaan minusta. Minä en puhu sinusta. Joskus puhuin. Puhuin paljon. Puhuin parisuhteissa, puhuin terapiassa. Puhuin sinulle, vaikket halunnut sitä kuulla. Puhuin sen kaiken ulos niin, etten enää jaksa puhua. Et ole sen arvoinen. En kanna sinua enää mukanani. Kun puhun perheestäni, puhun äidistä ja veljestä. En puhu isästä. Siinä ei ole puhuttavaa. Sinussa ei ole. Voin paremmin, kun en ajattele sinua.

Voisin olla sinulle vihainen paljosta. Olenkin ollut. Mutta enää en jaksa sitäkään. Minä siitä vain kärsisin. Välillä olen ärtynyt siitä, etten ole katkaissut kaikkia yhteyksiä. Välillä ajattelen, että ehkä sentään sitä ei tarvitse. En aina osaa päättää. Mutta sen olen päättänyt, tuon joulun jälkeen viimeistään, nyt ehdot tulevat minulta. En enää hypi tahtosi mukaan, en yritä miellyttää tai usko sinun muuttuneen. En enää ota vastaan mitään ylimääräistä sinulta.

Katselen syvää uuretta silmiesi välissä, raskaita kulmia, kaartunutta ryhtiä. Silmäni kostuvat. Toistamiseen. En osaa olla täysin tunteeton, vaikka niin kohdallasi haluaisin. On ristiriitaista tuntea myötätuntoa ihmistä kohtaan, joka ei varsinaisesti sitä ansaitse.

Ehkä kestän tämän, vaivalloisen tunnin seurassasi. En ole enää riippuvainen sinusta, mutta oletko sinä omalla oudolla tavallasi minusta?

Katseesi kohtaaminen on vaikeaa. Siinä katseessa on ikään kuin kaikki se historia, mikä ei sanoissa näy.

”Sää on ollut hyvä täällä?” ”Kyllä, lämmin syksy.” ”Niin, lämmin.” ”Kesäkin oli.” ”Joo, niin oli.” Hiljaisuus. Sormenpäissä pyörivä lasi.

Kumpikaan ei tunnu haluavan olla siinä, mutta silti olemme. Näinkö se jatkuu tästä eteenpäin? Vuoden tai parin välein ehkä kestän, mutta yhtään enempää en. Tiedän, että mitä lähemmäs tulet, sitä enemmän läsnäolosi alkaa vahingoittamaan minua, ja siihen en anna enää mahdollisuutta.

En voi olla miettimättä sitä kun vanhenet vielä enemmän. Entä jos sairastut? Kaipaisitko silloin minua? Pystyisinkö olemaan kylmä tavalla, jota haluan?

Hyppään ratikkaan. Kotimatkan velloo levoton olo. On hassua ajatella, että sinä olet isäni, sillä en tunne sinua sellaiseksi. Olet ollut elämässäni, muttet koskaan puolellani. Se on surullista, mutten enää sure sitä.

Makaan kotona sängylläni ja kuuntelen naapurihuoneistosta kaikuvaa musiikkia. Monesti itken sinut nähtyäni, nyt olo on rauhallinen. Tapailen hymyn tapaista. Oikeastaan on hienoa, miten kauaksi olen sinusta päässyt, miten heikosti otteesi enää kantaa, vaikka välillä onnistutkin löytämään historian jättämän heikon pisteen. Kannan vielä uusiin ihmissuhteisiin jättämiäsi jälkiä, mutta jotkut asiat hälvenevät hitaasti vaikka ne tiedostaisi. Jokainen vuosi vie kuitenkin kauemmaksi ja jokainen suhde alkaa parempana versiona minusta.

Ajattelen, kuinka ihanaa on, että tänä päivänä olen onnistunut ympäröimään itseni hyvillä ihmissuhteilla, hyvillä ihmisillä. Ehkä en olisi siitä niin tarkka, jos suhteemme ei olisi ollut sellainen kuin oli. Jotain hyvääkin kai kaikessa. En voi pyyhkiä rooliasia menneestä elämästäni, mutta tulevaisuutta olen jo viitoittanut uusiksi ja siinä paikkasi on korkeintaan kaukainen sivuhenkilö.

Syön oikeastaan joka päivä jotain makeaa. Pidän makeasta ja uskon kohtuuteen, en ehdottomuuksiin. Niinpä en ole kieltänyt itseltä makeaa tai tehnyt siitä liian rajoitettua, kiinnitän mieluummin huomiota määrään ja laatuun. Koska makea itselle tarkoittaa jotain hyvää, en voi vastata makeanhimoon sellaisella, joka ei aidosti ilahduttaisi omia makuhermoja. Kiinnostus syödä kokonaisvaltaisesti paremmin on kuitenkin auttanut löytämään niitä astetta parempia vaihtohtoja herkutteluun.

Säännöllinen ruokailurytmi pitää hyvin loitolla isommat makean himot, eikä mättämiseen tai harkitsemattomiin herkkuostoksiin tule sorruttua. Harvoin enää viime vuosina olen syönyt paljoa makeaa kerralla, mutta pieni määrä ilahduttaa arkena enkä siitä ole nähnyt syytä pyristellä irti.

Millä sitten herkuttelen arkena?

Raakasuklaa

Syön suklaata lähes joka päivä, mutta maitosuklaata tai perinteisiä suklaapatukoita syön todella harvoin. Oma suklaaherkkuni on raakasuklaa.

Vei aikansa, että sen alkoi mieltää aidosti herkuksi. Ensin totuin tummaan suklaaseen ja siitä vasta seuraavaksi raaksauklaaseen. Suosikkini raakasuklaistani on CocoVin, johon tietenkin hurahdin edellisen työn kautta, mutta myös Lovechockin suklaat ovat kivoja. CocoVin suklaassa tosin on hieman parempi koostumus ja levystä tulee syötyä vähemmän kerralla. Lempparimakujani ovat minttu ja appelsiini, mutta tummasuklaakin menee hätätapauksessa.

Levy saattaa näyttää pieneltä, mutta itsellä sellainen riittää hyvin viikoksi.  Iso pala tai pari pienempää tyydyttää mainiosti herkkuhimon. Ei ole lainkaan tavatonta, että aloitan aamuni kahvilla ja palalla suklaata!

Lakritsataatelit

Lakritsajauheessa pyöräytetyt taatelit ovat suurta herkkuani. Se on paljon ihmiselle, joka joskus ei lainkaan pitänyt taateleista. Ja oikeastaan juuri lakutaatelit ovat ainoa taatelimaku, josta pidän. Ostin kerran vahingossa kaakaojauheella päällystettyjä taateleita, enkä pystynyt syömään loppuun. Eivät olleet makuuni.

Ehdotonta on kuitenkin niiden nauttiminen jääkaappikylmänä. Hieman viileä lakutaateli saa ihanan toffeisen koostumuksen, eikä sen jälkeen tee mieli enää koskea huoneenlämpöisiin. Earth Controlin taatelit ovat hyviksi havaittuja ja saatavilla mukavan monesta pienemmästäkin kaupasta.

Rakastan muutenkin lakritsan makua, eli pidän ihan tavallisestakin lakusta. Tuore Kouvolan laku on ihanaa ja joskus spesiaalitilanteissa ostan suklaakuorrutteisia lakuja. Lakridsit ovat ihan parasta! Kun lakuhimo yllättää, saatan ostaa myös ihan perinteisen Fazerin pienen lakun tai Pandan Natural kauralakun, nekin taltuttavat karkkihimon eikä pienen koon myötä ole mättöriskiä.

Friggs suklaamaissikakut

Näitä rakastan! Jos pidät riisisuklaasta, et voi olla pitämättä näistä. Söisin mielelläni useammin, mutta saatavuus on todella heikko. Olen kokeillut muiden merkkien vastaavia, mutta missään niissä suutuntuma ei vain ole ollut yhtä ihana kuin näissä Friggsin ohuissa.

Olen kolunnut kaikki lähialueen kaupat läpi, eikä yhdenkään valikoimassa ole kumpaakaan makua. Siksi nämä ovat harvinaista herkkua ja kun jostain satun bongaamaan, ostan mielelläni usean kotiin varastoon. Toisaalta on ehkä hyvä, etteivät löydy lähikauppojen valikoimasta, näitä on nimittäin todella vaikea vastustaa. Siinä, missä raakasuklaata tai taateleita aidosti riittää ihan vähän, näihin tulee himo. Mutta miten hyviä ovatkaan!

Muita herkuttelujuttuja voivat olla esimerkiksi vaniljanmakuinen kaurajäätelö, kesällä lempparini oli Choicen päärynänmakuinen soijajäätelöpuikko. Myös salmiakkiin herää silloin tällöin himo. Voisin elää ilman suklaata, mutten haluaisi elää ilman salmiakkia tai lakua. Silloin suosin kovia ja/tai kirpeitä salmiakkikarkkeja.

On mielenkiintoista, kuinka maku tottuu ja elää. Jos joskus söin karkkia runsaammin ja nimenomaan irtokarkkeja ja sellaista, nykyään paljoa ei edes tee mieli kerralla ja ihan erilaiset naposteltavat tuntuvat herkuilta kuin vuosia sitten.

Kuten jo aiemmin mainitsin, olen ollut nyt pukeutumisen suhteen vähän oudossa välitilassa. Ei ole kesä enää, muttei ihan syksykään. Kuljen edelleen sandaaleissa, mutta satunnaisina päivinä päälle on päätynyt jo bleiseri. Siinä on itselle pieni ristiriita, vaikka ihan hyvinhän ne visuaalisesti yksiin toimivatkin.

Muistelin, että viime vuonna vastaavaa vaihetta ei ollut. Hyppäsin sandaaleista suoraan nilkkureihin ja ohitin kokonaan sellaisen välikenkävaiheen, eli avokkaat sekä muut kuivan ja viileän sään jalkineet. Muistin tueksi vakoilin blogikuvia viime vuodelta ja toden totta, nilkkureihin siirryin elo-syyskuun taitteessa ja syyskuun alussa päällä oli jos sukkahousut. Nyt olen viilettänyt ihan hyvillä mielin vielä paljain säärin ja työntänyt bleiserin iltapäivällä laukkuun.

Mutta arvatkaapa mitä muuta oli tuolloin päällä syyskuun alussa? Paksu kaulahuivi! Huh. Silloin tosin nautin täysin siemauksin syyssäistä muutettuani putkiremppaevakkoon Ullanlinnaan. Sen kolme kuukautta olin vähän vieraana ja suurin osa tavaroista varastoon pakattuna, mutta syksy oli erityisen kaunis niillä kulmilla. Fiilistelin kahviloita ja ruskan kaunistamia puistoja.

Silti nyt on hyvä näin, omassa kodissa ja sandaalisäissä. Talvikausi on kuitenkin niin pitkä, etten halua pitää kiirettä. Ehkä tulevana viikonloppuna haen varastosta umpinaiset kengät ja loput bleiserit.

Bleiseri: Mango / Mekko: New Look / Laukku: Rebecca Minkoff / Sandaalit: Vagabond / Kello: Paul Hewitt, saatu blogin kautta
Kuvat: Elsa, Oi mutsi mutsi

Tänään herätessä aamu-usvaan ja vasta-avatusta ikkunasta sisään hiipineeseen viileyteen tuntui lähes väärältä tarttua kesän kuviin, etenkin asuihin. Tämän maksimekon työnsin jo kaapin perälle, vaikka se oli yksi loppukesän suosikkejani. Oikeastaan se olisi varmaan ollut koko kesän suosikkeja, ellen olisi tullut ostaneeksi sitä kesän oltua jo pitkällä. Erityisesti reissussa se oli ihana ja onneksi tulee uusia kesiä. Mekko kyllä toimi kivasti vaaleaan neuleeseenkin yhdistettynä, kuten täällä Viron reissun kuvissa vilahtaa, mutta silti siinä on jotain liian kesäistä sopiakseen enää toimistoarkeen.

Nyt yritän saada virtaa sunnuntaihin. Juotuani kaksi kuppia kahvia tuntuu, että tarvitsisi vielä yhden, mutta millään ei jaksaisi keittää. Viikonloppuaamun suuret haasteet.

Arkiasiat alkavat jo hiipiä mieleen ja puolivahingossa eksyin lukemaan työsähköposteja, ikään kuin vanhasta tottumuksesta. Yritän pitää ajatuksia kurissa keskittyä edessä olevaan täyteen vapaapäivään, joka vielä hakee muotoaan. Eilisen löhöilyn sijaan tänään on kuitenkin saatava keho liikkeelle jollain tapaa. Mutta ensin lisää kahvia.

Maksimekko: & Other Stories / Sandaalit: Vagabond

Kalenteri seinällä muuten hehkuu kesäkuuta, vaikka oikeasti kuvat on napattu elokuun puolivälissä. Puolittain unohdin kääntää kalenterin lehden loppukesän reissun takia, enkä myös liioin pitänyt elokuun kuvasta, joten tavallaan myös annoin itseni unohtaa oikeaan kuuhun siirtymisen. Syyskuun sivu sen sijaan kääntyi ajallaan, heti ensimmäisenä päivänä. Mieli sen sijaan ei ole ihan vielä omaksunut ajatusta syyskuusta.