Jos poikaystävältä on tarttunut minulle sellaisia pieniä paheita kuin kahvin juonti, venähtäneet nukkumaanmenoajat ja viinilasillinen silloin tällöin, niin olen minäkin saanut viime aikoina huomata, että ilmeisesti vaikutusta on salakavalasti tapahtunut myös toiseen suuntaan.

En tiedä mistä kaikki alkoi, mutta nyt luulen ettei paluuta enää ole. Vuosi sitten kun tavattiin, poikaystäväni ihmetteli mitä kalossit ovat, pari viikkoa sitten pohdittiin minkä väriset kalossit ovat kaikkein kivoimmat. Oranssit saapuivat postitse viime viikolla. Ruudulla ovat alkaneet vilahtelemaan tihenevään tahtiin miesten pukeutumiseen liittyvät foorumit ja blogit. Nettikauppoja on vertailtu ja valikoimia syynätty. Olen päässyt vertailemaan Galleria Esplanadissa sijaitsevassa Schoffassa mittatilauspukujen kangastilkkuja ja nappivaihtoehtoja. Kuunnellut kuinka mies puhuu materiaaleista ja kuvioinneista sanastolla, joka menee itseltä yli ymmärryksen. Kenkienhuoltomateriaalit ovat siinneet tyhjästä ja purkkimeri on kasvanut räjähdysmäisesti, iltaisin kenkiä on puunattu pieteetillä. Nyt kuulemma puuttuu enää pähkinäpuinen kenkienhuoltolaatikko.

Värit ja rohkeus ovat ilmestyneet pukeutumiseen, ja olen vähän väliä päässyt kertomaan mielipiteeni erilaisista inspiraatiokuvista ja vaatelinkeistä. Viikonloppuna oltiin lähdössä tekemään muuttoa kun hän sujahti vanhaan villakangastakkiinsa, siihen joka oli päällä kun tavattiin, Pyhän Patrickin päivänä melkein tasan vuosi sitten. Nyt nyreää ilmettä ja takin venyttelyä säesti huudahdus; ”Ja tämä oli musta joskus kiva!”. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta jotain selvästi. Ei sillä, tämän harrastuksen ymmärrän hyvin ja kiinnostuksen jaan mielelläni, mutta pelkään pahoin, että joudumme kohta muuttamaan yhteen isoon vaatehuoneeseen. Tai pukeutumishuoneeseen, kuten mies tarpeen ilmaisi.

Eilen kun tulin töistä, lattialla nököttivät nämä. Väriä mietittiin kauan ja se kannatti, tämä konjakin sävy on todella nätti. Tykkään!

Katso myös nämä

7 comments

Vastaa

Jokainen itseään kunnioittava mies puunaa kenkiään kuin… kenkiään. Mitä väliä jollain nahkakengillä on, jollei niitä hoida? No eihän niillä mitään väliä olekaan, koska ne tuhoutuvat noin vuodessa ilman kunnollista hoitoa. Hyvin hoidettuna taas kestävät kymmeniä vuosia.

Itse olen Tyrwhittiltä ostellut lähinnä kauluspaitoja, mutta niitä sitten onkin kaapit täynnä kun sattuu sopimaan tyyliin noin niinkuin täydellisesti. Kenkiä en ole sieltä vielä ostanut, mutta erittäin hyvä maku miehekkeelläsi selvästi on!

Brogue-kuvioinnilla ei voi mennä vikaan.

Vastaa

No niinpä juuri! Olen aina arvostanut sitä, että mieskin pitää huolta kengistään, joten ilohan tuota hellää huolenpitoa on katsella ;)

Tosi kiva kuulla, että olet pitänyt Tyrwhittin puseroista, mieskin nimittäin nyt laittoi sellaisen tilaukseen ja lähetti linkin minulle, sieltä kun näyttää saavan myös naisten kauluspaitoja. Koska laadukkaat ja ajattomat puserot ovat aina tervetulleita vaatekaapin vakiovarusteita, oli ihan pakko livauttaa samaan tilaukseen myös pari puseroa itselleni. Nyt innolla odottelen mitä postitse toivottavasti pian saapuu! :)

Vastaa

Niin joo… ja kalossitkin tuli tuossa hommattua pari viikkoa sitten – nimenomaan oranssit :D Hyvin ovat toimineet, ei ole nilkkureiden nahkapohja ainakaan vielä pettänyt edes näillä keleillä ;)

Vastaa

Erinomainen värivalinta ;) Meillä ei vielä kalosseja ole ehditty ulkoiluttamaan, mutta testattu kyllä sisällä on! Oranssi sen lisäksi, että on jo itsessään kiva pirteä väri, sointuu loistavasti yksiin konjakinväristen(kin) kenkien kanssa. :)

Vastaa

Minäkin olen huomannut poikaystävässäni heräävää innostusta pukeutumista kohtaan, joskaan en voi kiittää siitä vain itseäni vaan myös sitä, että miehen siirryttyä opinnoista työelämään siistillä pukeutumisella on alkanut olla enemmän väliä ja töissä käydessä on toki enemmän varaa panostaa, no, vaikkapa niihin kenkiin.

Vastaa

Tuo työelämään siirtyminen vaikuttaa epäilemättä paljon, ja tuon mitä lopussa mainitsin huomasin myös itselläni – onhan todella toista lähteä ostoksille palkan saatua kuin yrittää venyttää opiskelijabudjetista varaa johonkin uuteen. Voi ihan toisella tavalla katsoa myös itse vaatteita pelkän hintalapun tuijottamisen sijaan ;)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.