Itävalta, Wien

Naschmarkt – Wienin kuuluisin kirpputori

Wienissä ihanaa on se, että vaikka olenkin käynyt siellä useita kertoja, niin silti joka kerta löydän jotain uutta ja mielenkiintoista. Tähänkin viikonloppuun ehti mahtua palanen ennen kokematonta, ei suotta yhdeksi Wienin suositelluista nähtävyyksistä luettu Naschmarktin markkinat. Yhden metropysäkin päässä Karlsplatzista sijaitsee valtava torialue kauniiden vanhojen rakennusten ympäröimänä. Noustaessa ylös vihreän U4 –metrolinjan pysäkiltä Kettenbrückengasselta on jo kaiken keskipisteessä. Edestä aukeaa maanantaista lauantaihin avoinna olevat markkinat, myynnissä on uutta tavaraa ja erityisesti elintarvikkeita, kaikkea lihasta juustoihin, vihanneksista ja hedelmistä leivonnaisiin. Ostosten lomassa voi istahtaa kahville torikahvilaan tai pysähtyä hakemaan silmänruokaa värikylläisistä kukkakojuista.

Itseä kiehtoi hieman markkinoita enemmän metron sisäänkäynnin takana avautuva valtava kirpputorialue, joka on värikäs, odottamaton ja herkullinen. Näkemisen arvoinen, vaikkei varsinaisesti kirppisten suurkuluttaja olisikaan. Tavaraa on laidasta laitaan, uutta ja vanhaa, kirjoja ja koriste-esineitä, asusteita ja koruja, kettupuuhkia ja posliiniastiastoja. Kaikkea mitä voisi kirppiksen odottaa kantavan pöydillään ja niiden ohella kaikkea odottamatonta. Täydellinen paikka löytöjen tekemiseen.

Tunnelma on iloisen sekamelskainen, ihmisiä on paljon ja pöydät notkuvat tavaraa, kirpparin koluamiseen on varattava aikaa. Jo pelkkään pöytien silmäilyyn rivi riviltä menee oma aikansa, puhumattakaan siitä, että iskisi kädet tavarakasoihin tai tarkastelisi valikoimaa likeltä. Valikoiman pääpaino oli kodintavaroissa ja sisutuksessa, antiikissa ja asusteissa, joissa erityisesti vintagehenki kukkii. Markkinoista poiketen kirppari on avoinna ainoastaan lauantaisin ja myyjiä on laidasta laitaan kuten tavaraakin. Hintojen on mainittu olevan jokseenkin korkeita, mutta tänne tullaankin tinkimään.

  • Jaa
Italia, Verona

Verona

Harmauden keskellä on ihana muistella kohta kolmen viikon takaista ihanaa piipahdusta Veronassa, kaupunki oli kaunis ja iholla tuntui vielä kesä. Huikeat liki 30 astetta siivittivät kaupunkikierrostani ja katseeni hipoi korkeuksia, talojen kauniit yksityiskohdat ja auringon välkkyminen ikkunaruuduista vangitsivat. Ei suotta upea keskusta kuulu UNESCOn maailmanperintökohteisiin.

Ensimmäisenä iltana nappasin ensitöikseni kartan matkaan hotellista, mutta hyvin pian huomasin painaneeni sen taskunpohjalle. Vanhakaupunki on pieni, joten sinne ei voi eksyä, ja ennen kaikkea se on niin upea, ettei katsetta tee mieli laskea hetkeksikään kartan ruuduille. Vaikka aikaa ei ollutkaan liikaa, ehdin silti hyvin ensimmäisenä iltana poikkeamaan useissa putiikeissa, joita keskusta on pullollaan, sekä tavaratalossa lähellä kaupungin vanhaa pääaukiota, Piazza Erbeä. Ostettavaa olisi löytynyt vaikka kuinka, lähinnä etsin inspiraatioita mutta sorruin siinä sivussa muutamaan syksyyn sopivaan hankintaan.

Putiikkeja kolutessani ohitin Romeon ja Julian tarinasta tutun Julian parvekkeen ja yritin vastustella herkullisia jäätelökioskeja, joita ilmestyi kuin tyhjästä vastaan joka kulmalla. Kävelin Veronan läpi kiemurtelevan Adige-joen varrelle, katselin auringon hidasta laskua ja maiseman värjääntymistä kellertäväksi. Illalliselle istahdin pieneen ulkoilmaravintolaan suoralla näkymällä vanhalle upeasti säilyneelle Veranon amfiteatterille, Arenalle. Istuin rauhassa lämpimässä illassa ja katselin kaupungin pimenemistä, kunnes viimein suuntasin hotellilleni liki kaupunkia ympäröiviä muureja.

Seuraava päivä valkeni yhtä upeana kuin edellinenkin ja nousin auringon jo pilkottaessa huoneeni pikkuisesta ikkunasta. Söin aamupalan rauhassa ja käytin viimein aikaa katsellakseni kunnolla karttaa. Olin edellisenä päivänä ehtinyt tekemään kiitettävän kierroksen keskustan alueella, joten nyt lähestyin kaupunkia laitoja pitkin. Taitoin Porta Nuovan päästä, Piazza Bran kupeesta jyrkästi vasemmalle seuraillen kaupungin muuria ja pysähdyin upean Ponte Scaligeron äärelle. Siltoja kulkee joen yli useita, mutta Scaligeron silta on erityisen näyttävä, punatiilinen kuin linnan seinämä itsekin, toista kuin myöhemmin rannan viertä kulkiessa vastaan tulevat sirot sillat. Keskusta on täynnä avaria piazzoja, kahviloita ja ihmisiä, mutta kapeita hiljaisia katuja löytää eritoten joen tuntumasta ja mielenkiintoisia ravintoloita tulee vastaan sivukaduilta siinä missä kiehtovia putiikkejakin, eksyminen valtaväyliltä siis ehdottomasti kannattaa.

Edellispäivänä saadun kokonaiskuvan myötä nyt oli mahdollisuus keskittyä yksityiskohtiin ja poiketa kaupungin kulmiin, jotka syystä tai toisesta olivat aiemmin jääneet välistä. Liki sattumalta vastaan tuli Veronan upea tuomiokirkko, Santa Maria Matricolare, sekoitus goottilaistyyliä ja renessanssikautta. Olisin halunnut hipsiä sisään, mutta valitettavasti ovet pysyivät juuri vierailuni hetkellä visusti kiinni. Muita näkemisen arvoisia kirkkoja ovat muun muassa jykevä San Lorenzo sekä kaupungin toiseksi katedraaliksi kutsuttu romaanista arkkitehtuuria edustava Basilica di San Zeno.

Kuumimman keskipäivän koittaessa istuin joen varren kivipenkeille puiden katveeseen ja lepuutin jalkojani ennen kuin jatkoin joenvarren seurailua. Jyrkimmän karteen ohitettuani palasin kaupungin sydämeen ja nappasin välipalaksi raikkaan hedelmäpikarin Piazza Duomon kojusta. Löysin paikkani varjosta matalilta portailta ja katselin ihmisiä antaen hedelmämehun viipyä kielenkärjellä. Hedelmien makeuden myötä olin enää askeleen päässä sortumisesta kuuluisaan italialaiseen jäätelöön. Päätin säästää herkkuhetken matkan loppuun ja saatuani pään pyörälle kauniista Veronasta, istahdin vielä katukahvilaan tilaten capuccinon ja pallon gelatoa. Nautin herkuista ja tunsin iloa siitä, kuinka paljon olin ehtinyt lyhyessä ajassa näkemään,  kaikessa kompaktiudessaan Verona on erinomainen viikonloppukohde. Ei sillä, kyllä kauniissa kaupungissa kauemminkin saisi aikaa kulumaan, puhumattakaan mahdollisuudesta ottaa vuokra-auton käyttöön suunnaten lyhyen ajomatkan päässä sijaitsevalle Garda-järvelle.

  • Jaa
Hiukset

Ikuisuusprojekti

Elämäni pyörii hiusten ympärillä, tai pikemminkin niiden kasvun vahtaamisen. Eivätkä ne tunnu kasvavan. Miljoona vuotta (ei en liioittele) on edessä aikaa siihen, että ne ovat taas pitkät, mutta siihen asti täytyy vain jatkaa sen vaalimista mitä on ja yrittää elää nykyisten nysien kanssa. Onneksi on Peili ja Giau, ne tekevät ihmeitä.

Edellinen kertani Giaun käsittelyssä oli kesän alussa ja ehdin jo laskemaan päiviä viime viikkoiseen Peilin tuoliin istahtamiseen. Jotain hyvää tosin oli venähtäneestä tyvikasvustakin, ainakin se todisti sen, että ne hiukset oikeasti kasvavat myös minulla, eikä vain muilla. Olen surullinen, ja hetkittäin toivotonkin, siitä miten paljon matkaa on vielä edessä, mutta yritän iloita pienistä asioista. Kuten vaikka siitä, että siitä kun pääsin eroon sinettipidennyksistä on nyt reilu vuosi, mikä tarkoittaa, että uutta hiusta on jo selvästi päässyt kasvamaan sellaiset 10-15 senttiä. Hiukset siis tuntuvat jo merkittävästi tuuheammilta eritoten tyvestä, ja kun ponnarin kietaisee päätä myöten ihan ylös, tuntuu se jo oikeasti suhteellisen paksulta, siltä, miltä hiukseni aikoinaan löysälläkin ponnarilla tuntuivat.

Kesän säälittävää reuhkaani katseltuani vakuutuin siitä, että latvaa on pakko tasata reilusti vaikka kipeää tekisi. Niinpä sitä lyhennettiinkin sellaiset nelisen senttiä, eivätkä hiukseni ole koskaan olleet näin lyhyet. Tasaus tuntui välittömästi, hyvässä tuuheus ja pahassa lyhyys, mutta kyllä se kokonaisuudessaan on paljon parempi näin. Takana on edelleen lovi sinettien katkomien hiusten myötä, joten tiedän, etten voi vielä ajatella, että nyt suunta olisi vain pidemmäksi, vielä täytyy leikata.

Teemme kuitenkin latvan tasauksen osissa, sillä kokeneena Giau epäili, että kerralla lyhennys olisi liian kova pala minulle. Hyvä että uskoin, paljon parempi näin, sillä tämäkin jo tuntui vaikka olin ehtinyt henkisesti tulevaan valmistautua. Ensi kerralla ehkä olen valmis menettämään vielä viimeiset sentit siihen, että tukka on edestä ja takaa yhtä pitkä (huomioimatta tietenkin sitä kaikkea puolipituudessa olevaa seassa kasvavaa hiusta). Pärjäisin kyllä varmasti tässäkin pituudessa, jos hiukset olisivat normipaksuiseni ja tasaiset, mutta kohtahan ne kai ovat. Sitten kasvatan ja kasvatan, kunnes saan ne takaisin pitkiksi. Edessä on siis vielä älytön urakka, jota sorrun joskus miettimään, mutta yleensä yritän ajatella projektia vuosi kerrallaan (älyttömän pitkä aika sekin).

Tämäkin pituus on kyllä hauska, mutta haasteena on se, että mitta vaatii laittamista, ja minä en ole järin hyvä siinä. Minulle hiukset ovat sitä paremmat, mitä vähemmän niille tarvitsee tehdä. Tässä kampauksessa alla on ollut rullat kohottamassa, ja tällaisena voisin ihan hyvin kaupungilla kulkeakin, mutta arvatkaa vain jaksanko hiuksia rullailla muuta kuin korkeintaan kerran kuussa? Yleensä rutiinini on luokkaa wash & go (plus toki ne miljoonat hoitotökötit ja öljyt latvoihin sekä pituuteen siinä lomassa). Mutta kohta on ehkä aika opetella uusia tapoja laittaa hiusta. Kun pituus on tästä vähän parempi, kestää se kivasti loivan kiharan tai jonkun muun rennon surffilookin, jonka uskoisin kykeneväni toteuttamaan pikaiseen arkiaamuina. Se hetki ei ole kaukana, että luovun pidennyksistä kokonaan, ja voi että, ette tiedäkään miten odotan sitä.

Väri on taas huippukiva, niin paljon freeshimpi kuin mitä kesä jätti jälkeensä. Kaiken kaikkiaan olen oikein erittäin tyytyväinen, ja se mihin en ole tyytyväinen, niin sille mikään muu kuin aika ei voi mitään.

Täällä teksti klipsipidennyksistä.

  • Jaa
Uudemmat postaukset
Aiemmat postaukset