Sain jo jonkin aikaa sitten lukijalta erittäin mielenkiintoisen postaustoiveen siitä, miten tyylini on vuosien varrella kehittynyt, mitä tyylissä on konkreettisesti säilynyt ja mitä jäänyt pois. Kysymys on itänyt mielessä siitä asti, ja koska aiheesta voisi varmaan kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi, paloittelen ajatukset osiin. Kävin läpi vanhoja asukuviani aina alkuajoille asti, ja yritin kiinnittää huomiota kausi-ihastuksiin ja tyyleihin siinä missä pysyviin elementteihin. Palailen yksityiskohtiin postaus kerrallaan ja ajattelin aloittaa ensimmäisestä, varsin ilmeisestä vaatekappaleesta, joka on säilynyt blogin alkutaipaleelta aina tähän päivään asti ihan yhtä voimissaan.

Ensimmäisen mustan nahkatakkini hankin 2009 alkuvuodesta Budapestin reissulta, en muista oliko kyseessä heräteostos vai jo pidempään hankintalistalla ollut, mutta malli tuntui heti omalta. Nahkatakki on ollut kovassa käytössä joka kevät ja syksy aina siitä lähtien, ja rinnalle hankin toisen pari vuotta sitten Vilan alesta. Vilan nahkatakki on nykyään hivenen aktiivisemmassa käytössä kuin vanha, mutta molemmat epäilemättä ovat edelleen suosikkivaatteitani. Jos vanhoja asujani katsoo, voisin yhdistää nahkatakin melkein mihin vain, ja alla joitain poimintoja vuodesta 2009 aina tähän päivään.

Löytyy kaapista kyllä myös konjakinvärinenkin nahkatakki, mutta se vain ei ole yltänyt yhtä suosion huipulle (oikeastaan ede liki) kuin helppo musta. Jossain asioissa musta on tylsä valinta, mutta nahkatakin suhteen se tuntuu kaikkein luontevimmalta valinnalta. Päällysvaatteissa muutenkin suosin mahdollisimman monen kanssa yhteensopivia värejä, ja musta kaikessa yksinkertaisuudessaan on sellainen.

Alimmassa kuvassa Vilan nahkatakki, ja toiseksi alimmassa Fishbonen takki Budapestistä.

Näin pienen tihkusateen siivittämänä tuntui sopivalta hetkeltä palata hetkeksi menneeseen kesälomareissuun, paikkoja matkan varrelta kun on muutama vielä esittelemättä. Eilen eksyin pimeyden keskellä kuvakansioon nimeltä Colmar, ja se tuntui ihanine värikkäine taloineen juuri oikealta paikalta johon palata muistoissa. Colmar osui matkamme loppuun itäisen sijaintinsa myötä. Se sijaitsee liki Saksan rajaa, noin 65 kilometrin päässä Strasbourgista, ja sitä se paljon muistuttaakin. Kuin mini Starsbourg maalauksellisine ristikkotaloineen ja kanaaleineen, mutta pikkukaupungin rento tunnelma tekee siitä mielestäni astetta viehättävämmän. Jos siis Starsbourgin henki on mieleesi, ihastut epäilemättä myös Colmariin.

Kiinnostavinta kaupungissa on ehdottomasti hauska arkkitehtuuri, karkkiväriset talot ja muutenkin pienen kaupungin sievä miljöö. Herkullisia jäätelökojuja on monella kulmalla, ja terassit ovat vallanneet kävelykadut. Erityisen ihastuttava on vanhankaupungin sydämessä sijaitseva pikkuinen ravintola La Cocotte de Grand-mere, Trip Advisorissa kaupungin toiseksi parhaaksi äänestetty. Tunnelmaltaan lämmin, sisustukselta yhtä aikaa kodikas ja tyylikäs, sekä ruoaltaan ehdottomasti maittava – suosittelen poikkeamaan jos matkasi joku päivä Colmariin vie. Kaupunki sijaitsee Alsacen viinitien varrella, ja sitä pidetään alsacelaisten viinien pääkaupunkina, niinpä myös alueen viinejä kannattaa ehdottomasti maistaa.

Kokonsa puolesta kaupunki on ideaali parin päivän visiittiin, ja liikkuminen hoituu leppoisasti jalan. Kengänpohjia ei kannata säästellä, sillä kaupunki viehättää puistoalueineen ja rauhallisine kadunkulmineen myös ytimen ulkopuolella. Colmarin kiinnostavimmat alueet ovat kuitenkin kaiken keskellä, vanhakaupunki sekä Pikku Venetsia, joksi sitä kutsutaan kanaalien ja pastellitalojensa vuoksi. Ihanan kuvauksellisia molemmat! Pikku Venetsiassa sijaitsee myös katettu tori, jonne suosittelen lämpimästi poikkeamaan kauppahallimaista tunnelmaa aistimaan, tarjolla on erityisesti elintarvikkeita ja ruskeaksi paahtuneet rinkelirivistöt odottavat ostajaansa.

Takaisin hotelliin ei kannata suunnata liian varhain, sillä kaupunki näyttää upealta iltavalaistuksessa! Yksi loman viimeistä illoista tuli istuttua vanhan kirkon kupeessa, terassilla torin laidalla, nauttien lämmöstä ja vilkkaasta vanhankaupungin illasta aina siihen asti, kunnes loppukesän orasteleva myrsky-yö kasteli kevyesti ja ajoi tuulen siivittämänä takaisin hotelliin. Seuraavana päivänä matka jatkui Starsbourgiin, josta oma postauksensa myöhemmin.

Sekä makumaailmaltaan että raaka-aineiltaan loistavasti yksiin alkutomaattikeiton kanssa toimi uunipasta. Uunissa tehty pasta oli mukavaa pientä vaihtelua perinteisiin pasta ja kastike -setteihin, eikä aikaa juuri paljon enempää vamistukseen kulunut. Kokonaisuus oli helppo ja nopea tehdä, joten se on oikein hyvin toimiva arkiruokakin. Mutta kaikkein tärkeintä, se oli hyvää ja pastan suuri ystävä oli oikein tyytyväinen lopputulokseen. :) Vuoka tyhjeni viimeistä murusta myöten, joten oheinen ohje on oikein hyvä kahdelle hengelle, isomman seurueen ravitsemiseen kannattaa kasvattaa annoksen kokoa.

n. 150-200 g  pastaa
0,5 tlk tomaattimurskaa
n. 50g mascarponea
50g salamia ohuina siivuina
puolikas valkosipulin kynsi
1/4 chili
puolikas kasvisliemikuutio
2 tl sokeria
mustapippuria
puolikas rasia kirsikkatomaatteja
puolikas mozzarella pallo
kourallinen basilikaa
1 dl juustoraastetta

  1. Keitä pasta ja tee sillä välin kastike.
  2. Laita kattilaan tomaattimurska, salamit, liemikuutio, sokeri sekä mascarpone. Keitä hetki.
  3. Raasta sekaan valkosipulinkynsi ja silppua joukkoon chili. Mausta mustapippurilla ja halutessasi suolalla. Keitä hetki.
  4. Sekoita kastike valutetun pastan joukkoon.
  5. Viipaloi/revi mozzarella paloiksi ja puolita kirsikkatomaatit. Revi basilikanlehdet paloiksi.
  6. Kaada pasta + kastike -seos vuokaan ja pyöräytä sekaan mozzarella, tomaatti ja basilika. Ripottele päälle juustoraaste.
  7. Gratinoi 225 asteisessa uunissa 5-10 minuuttia.

Alkuperäinen ohje alkuperäisillä määrillä löytyy Sitruunaruoho -blogista. :)