Kaikkien ihanien kevätpäivien jälkeen eilinen ilkeä räntäsade ja tämänpäiväinen pureva tuuli tuntuivat erityisen keljuilta, eikä paluu trenssistä takaisin talvitakkiin sekään mieltä piristänyt. Sen sijaan kummasti hyvää tuulta kohotti pikainen puhelu isälle, Wienissä nimittäin kevät on myöskin saapunut etuajassa ja parhaimpina päivinä lämpötilat ovat notkuneet 20 aseessa. Meitä se lämmittää, sillä Wienin reissuhan on edessä jo ensi viikolla!! Hui, aika mene aivan hullun nopeaan! Vaikka sää täällä pysyisikin vielä hetken talvisena, niin siitä huolimatta tulevalla viikolla pääsee jo kulkemaan kunnon kevätvaatteissa, ihanaa.

Tänään olin liikkeellä puuterisissa sävyissä. Poikkesimme Ikeassa monen muun tavoin (ja jälleen kerran poistuimme liki tyhjin käsin) sekä kävimme poimimassa lisää tapettinäytteitä matkaan. Meillä on pieni kaistale, joka pitäisi tapetoida, muttemme vain millään osaa päättää millaisen tapetin siihen laittaisimme. Niinpä olemme teippailleet erilaisia tapettimalleja seinään, katselleet niitä aikamme ja lopulta sulkeneet ne yksi toisensa jälkeen pois vaihtoehdoista. Mikään ei siis ole kolahtanut, mutta tällä kerralla osattiin selvästi jo haalia vaihtoehtoja oikeasta suunnasta, sillä pari tuntui ensimmäistä kertaa ihan oikeasti potentiaalisilta. Toivotaan, ettei luonnonvalossa tarkastelu palauta prosessia alkupisteeseen vaan päästään viimein tapetointihommiin! Tupareita on jo moneen otteeseen kyselty, muttemme vielä ole onnistuneet saamaan keskeneräisiä pikkuprojekteja kotinurkissa siihen pisteeseen (huoh, saakohan niitä koskaan valmiiksi?), että olisi kiva alkaa ideoimaan tupaantuliaisia, mutta ehkäpä senkin aika kesänkorvilla on.

nude midihame 15nude midihame 5nude midihame 30nude midihame 18midihame puuteri  Pusero: Zara / Hame: Asos / Vyö: Global / Kaulakoru: Zara / Laukku: Massimo Dutti / Nilkkurit: Nine West

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Tänä aamuna laiskotti, joten aamiainen valmiissa pöydässä tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Inhottavaa sohjosäätä uhmaten tarvoimme tuttuun brunssipaikkaan vain todetaksemme, ettei siellä olekaan brunssipöytää katettuna lauantaisin. Pieni epätoivo iski, sillä omilla kulmilla ei montaa vaihtoehtoa ole. Hetken yritimme googlailla, josko jotain uutta tulisi mieleen, mutta hakutulokset vilkuttivat niitä muutamia vanhoja tuttuja, jotka eivät ihan tähän tilanteeseen sopineet. Kun oikein muuta ei tullut mieleen, ajattelimme koukata läheisen Korjaamon kautta ja kurkata miltä päivän brunssi näyttää. Olimme viimeksi pettyneitä Korjaamon brunssiin, joten olimme jo varautuneet jatkamaan lähikauppaan aamiaistarpeita ostamaan. Räntäsateesta märkänä saavuimme Korjaamolle ja jo ovesta sisään astuessa oli näkymä toisenlainen kuin edellisellä kerralla. Ne pari vaatimattoman lounasnoutopöydän oloista viritelmää oli somistettu, oheen nostettu keittokulho ja seinänviertä kulki pitkä pöytä pitäen sisällään kunnon aamupalatarpeita ja jälkiruokabuffetin. No johan näytti paremmalta, niin hyvältä, ettei tarvinnut kahta kertaa miettiä jäädäkö brunssille.

Joskus näköjään käy näin häkellyttävällä tavalla, että valikoima kasvaa ja hinta putoaa, Korjaamon brunssin hinta oli nimittäin laskenut viidellä eurolla ollen nyt 19 €, minkä myötä hinta-laatusuhde tuntui nyt huomattavasti järkevämmältä. Ilo huomata, että on otettu opiksi ja silminnähden petrattu!

korjaamo brunssi 3korjaamo brunssikorjaamo brunssi 5

Se viime kerralla kehaisemani juju oli kuitenkin säilytetty, eli brunssia ei ollut päivitetty ihan tusinabrunssiksi ja tällä kertaa teeman oli Provance. Lämpimänä ruokana oli rakuunamarinoitua kanaa tummalla siiderikastikkeella ja dijon-perunoita, ohessa vuohenjuustolla gratinoituja latva-artisokan pohjia. Sipulikeittoa unohdin kokonaan maistaa kun tarjonta sai niin hämilleen. Lounasmaisten ruokien lisäksi oheen oli tuotu niitä perinteisiä aamiaisherkkuja, leipävalikoimaa lisätty ja tuoreet croissantit tuotu pöytään. Munakas oli maustettu tryffeliöljyllä ja minikokoiset (vähän liian suupalamaiset) jogurtti-myslikupit maistuivat herkullisilta. Juustoissa oli edelleen makua, mutta oheen oli tuotu leikkeleetkin ja perinteinen voi. Kokonaisuudessa oli kivasti vivahdetta ja valikoima tuntui laadukkaalta. Ei oltu rönsyilty, ainoastaan laajennettu lounaspöydästä brunssimaisempaan suuntaan.

Paikan päällä oli rauhallista, selvästi rauhallisempaa kuin viimeksi, joten pöydissä oli varaa valita. Ja jos viime kerralla sai ihmetellä noutopyödän laiskanlaista täyttymistä, niin nyt tuntui yhtenään joku henkilökunnasta olevan tarkastamassa valikoimaa ja tuomassa lisää. Hyvä Korjaamo! Nyt tästä ihan oikeasti tuli varteenotettava brunssivaihtoehto tulevaisuuden varalle. Ja jälkkärifani kiittää, päärynä tarte tatin suli suuhun ihanan vaniljakreemin kera. Nam.

korjaamo brunssi 9 korjaamo brunssi 10korjaamo brunssi 6 korjaamo brunssi 8

Korjaamon brunssi Töölö
la-su klo 11-15
hinta 19 €/hlö
koko menu täällä

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Mitä ehtii 10 sekunnissa? No eipä juuri mitään, mutta sepä tekikin Moumoun heittämästä meikkihaasteesta ihan todellisen haasteen. Tarkoitus oli siis tehdä meikki 10 sekunnissa, ja Iinan riemukkaan meikkivideon näet täällä. Myönnettävä on ihan heti alkuun, ettei mulla ollut pokkaa videon tekoon, niinpä suosiolla jätin sen sellaisille jotka osaavat ja lähestyin haastetta vähän toisin, eli tapani mukaan tosikkona. :) Latasin kännykkään ajastimen ja yritin hahmottaa, mitä noissa kriittisissä sekunneissa saa aikaa jos kaikki on valmiina, muutoinhan jo pelkkä purkin avaaminen veisi vähintään puolet ajasta. Edelleen olen sitä mieltä, ettei siinä juuri mitään ehdi, mutta yllättävää kyllä, jotain silti!

Jos saisi meikata vain yhden kohdan, valitsisin todennäköisesti kulmakarvat, huolitellut kulmat kun tuovat niin paljon syvyyttä katseeseen ja ryhtiä kasvoihin. Koska 10 sekunnissa oli turha yrittää saada aikaan siistejä kulmia, hylkäsin ne ja korkkasin auki No7:n BB-voiteen ja Joe Blascon tummanruskean ripsivärin (molemmat saatu blogin kautta). Ne ovat sellaisia meikkejä, joita käytän usein niinä päivinä kun olen liikkeellä, mutten jaksa väsätä koko meikkiä. Tummanruskea ripsari on mustaa piirun verran luonnollisempi ja sopii kevyemmän meikin kylkeen mainiosti. BB-voide taas tasoittaa ja peittää kevyesti ilman meikattua lopputulosta. Tosin näin lyhyessä ajassa jouduin tinkimään rutiineista ja ehdin laittaa molempia vain aivan minimaalisesti. Kun ajastin lähti käyntiin, hieraisin pikapikaa nokareen voidetta suurpiirteisesti kasvoille ja vedin nopeasti ripset kertaalleen ripsarin harjan läpi. Lopputulos näyttää kuin olisin meikitön, mutta toisaalta, mitäpä muuta voi näin lyhyeltä ajalta odottaa jos ei halua sotkuista lopputulosta!

kevyt meikki 2kevyt meikki 1joe blasco mascara 1

Tavallisesti taputtelen BB-voiteen rauhassa ja kiinnitän huomiota erityisesti nenänpieliin ja leukaan, jotka itsellä tuppaa punoittamaan (ja päivän mittaan myös kiiltämään) ja vaativat siten tavallista huolellisempaa peittoa. Nyt oli loistava hetki tehdä tällainen superkevyt meikki, sillä kävin juuri keskiviikkona ihmeitä tekevässä kasvohoidossa, mikä toi kuulautta ihoon ja tasoitti sävyä silminnähden. Nyt muutamaan päivään ei olekaan punoittanut, vaan olen voinut nauttia vähän kevyemmästä meikkipohjasta sekä iloita tasaisemmasta ja jotenkin terveemmännäköisestä ihosta, mutta tästä hoitokokemuksesta pian lisää ihan omassa postauksessaan!

Mitä sinä meikkaisit ensimmäisenä, eli mikä on se tärkein kohta? Tuli muuten mieleen juuri nyt, etten tullut edes ajatelleeksi koko huulipunaa, huomioni on selvästi katseessa vaikka yhtälailla fokuksen pikameikissä voisi siirtää huuliin ja korvata muun meikin katseen vangitsevalla huulipunalla!

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.