Huomenta murmelit! Huomenta senkin uhalla, että suurin osa taitaa olla jo pitkällä päivässä. Mutta emme me. Näin vasta pari tuntia sitten heränneinä on hieman käynnistysvaikeuksia ja tämän päivän saavutukset ovat toistaiseksi olleet aamupalabagelin täyttäminen ja kynsien lakkaaminen. En tiedä olenko jo maininnut, että vaikka yleisesti ottaen pidän itseäni hyvin epäkateellisena ihmisenä, niin on olemassa ihmisryhmä, jonka suhteen olen vihreänä kateudesta, ja ne ovat aamuvirkut tai muuten vain supertoimeliaat ihmiset.
Tiedättekö, sellaiset, jotka heräävät kuudelta aamulenkille kun se vain on niin ihanaa. Minä taas mielelläni nukun aamukuudelta, koska mielestäni se on aivan erityisen ihanaa. Tai ovat aamukymmeneen mennessä pyöräyttäneet pari pellillistä sämpylöitä, pesseet pyykkiä ja muuten vain tehneet saman verran kuin itse ehdin viikossa. En voi muuta kuin huokailla, että olisinpa minäkin! Totuus on, että olen pitkälle aamuun täysin koomapotilas ja alan palailemaan elävien kirjoihin vasta pari tuntia heräämisestä. Vaikka kuinka olen yrittänyt nousta tekemään aktiivisesti jotain varhain aamusta, lopputulos on ollut lähellä katastrofia eikä ainakaan täynnä huumaavaa onnen tunnetta, kuten Fb-seinää vilkaisemalla kukonlaulun aikaan hoidetut leipomiset ja lenkkeilyt vaikuttaisivat monelle olevan. Sellaiset ihmiset saavat silmissäni jonkinlaisen yli-ihmisen auran. Huokailen yhtä aikaa ihastuksesta ja kateudesta, vetäen samalla torkkupeittoa korviini.
Niinpä rehellisyyden nimissä pitäydyn huomenessa ja yritän tsempata itseäni seuraavaksi suihkuun! Huomenna meillä pyörähtää arki käyntiin kun mies palaa töihin. Itsekin siis aion tehdä samalla ryhtiliikkeen ja alkaa käyttämään taas herätyskelloa, joten ehkäpä tällainen laiskapäivä on tänään vielä ihan sallittu juttu?
Ps. Muistakaa osallistua arvontaan, tänään on vika päivä! Osallistumisessa on huomioitu myös iltavirkut, sillä aikaa käydä tiputtamassa arpalipukkeena toimiva kommentti on puoleen yöhön asti! Hopi hopi siis!
Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.
Mitäpä tähän lisäämään, muuta kuin, että naaman kanssa on usein ongelmia.
Hassuttelu ei sinällään ole epäonnistunutta (vaikkakin usein tuloksetonta), sen vain ei ole tarkoitus päätyä kameralle vaan pysyä kulissien (omana) hupina.
Huutelen ohjeita ja osoittelen suuntia, toisin sanoen puhun liikaa, eikä kamera todellakaan rakasta päällepäsmäriä.
Noh, aina ei vaan mene ihan putkeen poseerausten kanssa…
Tai sitten sään kanssa on haasteita…
Mua nolottaa ihan hillittömästi jos joku joku jalankulkija sattuu sadan metrin säteelle kun otetaan kuvia. Mies taas tuskailee, ettei kaupungissa ole mahdollista saada kuvia ilman, että kukaan näkee. Silti juoksen piiloon kun näen jonkun lähestyvän ja vastaavasti olen vihainen, jos mies ei tajua sanoa, että joku on tulossa. Oi että, meillä on aina niin kivaa kun kuvataan!
Yleisin ohje mieheltä mulle kuvia ottaessani on; ”älä liiku”. Liikun liikaa ja yleensä kuvissa sohin johonkin suuntaan ja kädet vispaa minne sattuu. Eleganttia.
Se toinen ja viimeinen ohje on silmät, tai oikeastaan niiden pitäminen auki. Vitsailin tuossa vähän aikaa sitten, että pääsisinköhän Guinnessin ennätysten kirjaan henkilönä, jolla on silmät eniten kuvissa kiinni vaikka yrittää pitää ne auki. On usein koomista käydä läpi kuvia ja laskeskella enkkoja, kuinka monta otosta peräjälkeen silmät on kiinni.
No ne silmät….
Luonnollisen ilmeen saaminen kuviin nyt vain on joillekin hirvittävän vaikeaa, ja joku tietty voisi kysyä, että kannattaako sellaisten ihmisten blogata omalla naamallaan, mutta silti (melkein) aina sieltä on joku julkaisukelpoinen joukosta löytynyt….
