OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikonloppuni alkoi kauniiden asioiden keskellä, Lumene järjesti yhdessä Olympuksen kanssa kosmetiikkakuvauksen workshopin, joka todella tuli tarpeeseen! Vinkkien lisäksi tarjolla oli pöytämetreittäin inspiraatiota, kuvausintoa virittelemään tarjolla oli kaikkea kauniista kukista marenkeihin ja kesäasusteista karkkivärisiin kuvausalustoihin. Kaikessa yltäkylläisyydessä tuli olo kuin olisi lapsi karkkikaupassa – tällaisen rekvisiittapaljouden kun saisi kotiinkin. Ihastelin muiden aikaansaannoksia ja vaivutin itseni sokerihumalaan syöden herkkupöydän antimia.

lumene insta 2lumene photoshoot 003clumene photoshoot 08

Testailin myös ensimmäistä kertaa Olympuksen kameraa, sitä, jota kaikki kehuvat, ja myönnän, yllätyin – niin helppokäyttöisyydestä kuin kuvanlaadustakin. Kiinnostus heräsi perehtyä paremmin ja kamera-asia onkin erittäin ajankohtainen, nimittäin Canonini hajosi tänään kun käytiin ystävän kanssa aamiaisella. Onhan se toki vedellyt viimeisiään jo kauan, mutta aina olen saanut sen jotenkin virkoamaan, mutta nyt ei taida enää onnistua. Voi itku.

Lumene photoshoot 01-3
lumene photoshoot 07
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta takaisin kuvausiltapäivään – kaiken kaunisvärisen ohella tarjolla oli kosmetiikkaa, mutta tällä kertaa ei käytettäväksi vaan rikottavaksi. Kaatuneita kynsilakkoja, pöydille pursotettuja voiteita ja pinnoille levitettyjä seerumeita. Enpä ole koskaan raaskinut tehdä tätä omilla meikeilläni, vaikka olenkin ihaillut naistenlehtien tapaa kuvata kosmetiikkaa.

Myönnän silti, ettei upouusien meikkien valuttaminen hukkaan pelkkien kauniiden kuvien myötä vähän kirpaisi, mutta toisaalta, tulipahan kokeiltua jotain uutta! Jumituin tosin kynsilakkoihin, vaikka tarjolla olisi ollut vaikka mitä muuta. Mutta niinhän taitaa olla muutenkin, kotoani löytyy kynsilakkavuori, mutta varsin maltillisesti muuta värikosmetiikkaa.

Tässä asussa, joka päällysvaatteissa näkyikin jo aiemmassa postauksessa ja vilahti yrttikuorintaa kootessa, on monta elementtiä, joihin suhtaudun suurella palolla. Kynähameet, tiedätte jo, että ne ovat erottamaton osa vaatekaappiani, erityisesti korkeavyötäröiset sellaiset. Ja sitten pitsi. Rakastan pitsiä!

Ei kai siis ihme, että tämän parin viikon takaisen asun pusero on yksi suosikeistani. Sitä on tullut käytettyä paljon ja se on jonkinlainen turvavaatteeni, kun olo on vähän epävarma tai en yksinkertaisesti tiedä mitä laittaa päälle, päädyn tähän ja aina mieli ryhti saa näkymättömän buustin. Ja hame pitsihelmalla – tietenkin tykkään, mitäpä muutakaan! Ja molemmat yhdessä? Enemmän pitsitehostetta on juuri sopivasti!

pitsipaita 05 pitsipaita 06 pitsipaita 08pitsipaita 07

Neule: ASOS / Hame: Zara / Nilkkurit: VIC
Kuvat: Reetta / Life is beautiful

cargo helsinki 02

Viime lauantaina vietettiin ystäväni Saaran synttäreitä ja muisteltiin, että ollaan tunnettu jo jotakuinkin 15 vuotta. Huh, miten aika vierähtää! Saara on teinivuosien poikaystäväni sisko, ja vaikka se suhde päättyi päälle kolmen vuoden jälkeen, niin ystävyys Saaraan jäi, ja oikeastaan on vain vuosien varrella syventynyt ja kruunautui nyt itselle äärettömän merkityksellisellä roolilla.

Siitä lisää myöhemmin, nyt takaisin syntymäpäiväillalliseen, jota vietettiin yhdeksän naisen voimin Eerikinkadun eteläpäässä sijaitsevassa Cargo Coffee + Vegetarian Food -ravintolassa. Myönnän olleeni vähän jäissä edellisillan venähdettyä pitkäksi Viikatteen keikan jälkimainingeissa, mutta seuran leppoisa tunnelma ja ravintolan pehmeässä kynttilänvalossa kylpevä rouhea konttimiljöö viehätti. Ja se ruoka, nam!

cargo helsinki 6cargo helsinki 5cargo helsinki 4

Cargo on siis kasvisravintola, jonka valikoima on myös pitkälti vegaania. Esimerkiksi nauttimani kolmen ruokalajin menu on kokonaan vegaani. Olisi tehnyt mieli ottaa se mätsätyillä viineillä, mutta jostain syystä tuona iltana ei viini enää maistunut vaan tyydyin luomulimuun. Kaikki tarjolla oleva on gluteiinitonta eikä ravintolan keittiö käytä valkoista sokeria. Ruokalistan on suunnitellut villiyrttispesialisti Sami Tallberg ja kokonaisuus on mielettömän maukas!

Cargosta saa myös kahvilatuotteita ja aamiaista (sekä vegaanibrunssia!), jota ehdottomasti on käytävä joku päivä testaamassa. Kesän tullen ravintolan kruunaa iso terassi. Cargo ei siis ole vain kasvissyöjille, vaan kenelle tahansa. Omistajat haluavatkin nähdä paikan erityisesti yhtenä uutena vaihtoehtona muille eri tyylisille keittiöille, siinä missä joku päivä valitsee kiinalaista, voi toisena päivänä kokeilla kasviherkkuja. Ja tietenkin, ovathan ravintolan annit aallon harjalla mitä tulee ruokatrendeihin! Paikalla olikin lauantai-iltana hauskan monipuolisesti kävijöitä, oli illallistajia, pariskuntia ja perheitä sekä lasilliselle tai kahville poikenneita. Rento tunnelma ja hyvä fiilis. Suosittelen lämpimästi!

cargo helsinki 9cargo helsinki 8cargo helsinki 7

Cargo Coffee + Vegetarian Food, Ruoholahdenranta 8, Helsinki