Vaikka edessä onkin rauhallinen joulu ja sen myötä ei myöskään mainittavasti jouluvalmisteluja, niin silti pieni kiire on puskenut viime päivinä pintaan. Pääasiassa kuitenkin ihan itse aiheutettua. Vaikka joulu ei tuokaan mukanaan vaatimuksia, olen yhtäkkiä innostunut pienistä jutuista, kuten kodin järjestä kotoisammaksi ennen joulua ja sellaisista jouluvalmisteluista, kuin vaikka piparien leipominen.

Eiväthän nuo itsessään vaativia ole, mutta näin muuton jälkeen kaikki on vielä kateissa ja monta keittiövälinettä peräti kaukana varastossa asti, joten on täytynyt kaivella laatikoita ja juosta kaupoissa hakemassa ihan yksinkertaisia juttuja leivinpaperista piparimuotteihin. Pienistä asioista koostuu sitten yllättävät aikasyöpöt. Toisaalta ihan kiva, että on tekemistä. Joulun pyhiksi hiljenee kuitenkin niin täysin.

Olen jo maalaillut itselleni sellaisia aktiviteetteja kuin pitkät ulkoilulenkit ja muunlaiset liikunnat, ja ehkä pysähtymisen pohtimaan kotikuvioita. Sitä ennen viipyilen piparin tuoksussa.

Neule: H&M / Denimhame: Monki / Kaulukset: ASOS / Kengät: Beatrice / Takki: Ted Baker / Laukku: Coccinelle
Kuvat: Antti Angeria

Tilasin unelmieni mekon Maison Kitsunélta vain todetakseni, että se on juuri sen verran pieni, että hintaansa nähden ei ole järkeä pitää. Harmittaa mielettömästi, sillä mekko on vielä ihanampi livenä kuin kuvissa ja juuri sitä, mitä olen etsinyt. Mutta pientä ei saa isommaksi, joten pakko palauttaa. Havahduin samalla siihen, että omakustanteinen palautus Ranskaan on hullun hintavaa, joten ajattelin huhuilla täällä sitä ennen, että ei kukaan olisi kiinnostunut ostamaan?

Mekon (Fancy Dress) hinta on 280€ ja tämä kyseinen koko (XS) on jo loppuunmyyty. Myyn 155 eurolla (+ postarit/nouto/treffit keskustassa). Mekko oli Black Friday -alennuksessa ja palautui heti sen jälkeen normihintaan, maksoin siis itse mekosta 180 euroa.

Malli on superimarteleva ja laadukas, joten kyseessä on todella ajaton mekko. Matsku on jämäkkää ja siten istuu kauniisti ja ryhdikkäästi, mutta joustaa kuitenkin sen verran, että mukautuu kroppaan.

Kuva: Maison Kitsuné.

Jos kiinnostuneita ei löydy niin vien keskiviikkona palautukseen ja itken verta palautuskuluista kuin liki täydellisen mekon palauttamisesta. Heitin IG Storiesiin huonolaatuisen sisävalokuvan mekosta päällä, joten sieltä voi käydä tsekkaamassa!

Kiitos tuhannesti aivan ihanasti edelliseen postaukseen tulleista kommenteista. Olen lukenut ne useamman kerran ja palaan vastaamaan ajan kanssa. Olette huippuja!

Ennen sitä kuitenkin kosmetiikkayhteenveto viime kuulta, joka näköjään jälleen pääsi venähtämään yli kuun puolivälin. Ongelma ei niinkään ollut aika vaan valo, sitä kun ei juurikaan ole, joten kuvausmahdollisuudet ovat harvinaista iloa.

1 H&M Eye Shadow sävy Fine China on edelleen yhtä ihana kuin ennenkin. Olen meikeissä jämähtäjä, ja olen todella jämähtänyt tähän. Tosin täytyy myöntää, että tänä syksynä olen käyttänyt luomivärejä ylipäätään tosi harvoin, eli sen myötä tämänkin käyttökerrat rajoittuvat maksimissaan kerran viikkoon, mutta kun laitan luomiväriä, laitan tätä. Ihana kirkkautta katseeseen tuova sävy!

2. Exuviance Rejuvenating Treatment Masquea* olen käyttänyt ennenkin ja tykkäsin silloinkin kovin. Kirkastaa ihoa ja muutenkin erityisen kiva käyttää. Geelimäinen tuote, joka jähmettyy iholla siten, että irtoaa vetämällä. Freesaa, raikastaa ja kirkastaa.

3. Neutrogena Visibly Clear Pore&Shine in-shower Mask* oli nerokas tuote, eli suihkussa kasvoille minuutiksi jätettävä naamio, joka myös kuorii hyvin. Ihan loistava vaikka sheivauksen tms. ajaksi. Saatan muulloin olla vähän laiska naamioiden kanssa, mutta tätä tuli helppokäyttöisyytensä takia käytettyä säännöllisesti. Hyvä kuoriva vaikutus, joten sopii loistavasti rasvaiselle ja/tai epäpuhtaalle iholle.

4. Maybelline The Colossal Big Shot Volum’Express Mascara* toimi näin ripsarinirson makuun. Miellyttävä pehmeä harjaosa, jota oli helppo käyttää. Väri oli koostumukseltaan hyvää ja vesiliukoiseksi ripsiväriksi pysyi erinomaisesti, toisaalta varisevuus ei yleensäkään ole omalla kohdalla tyypillistä. Toi kivasti volyymia ripsiin. Voisin käyttää toistekin.

5. Vita Liberata Ten Minute Tan* oli kiinnostava tuote. Ideana oli, että voidetta levitetään kropalle ja annetaan vaikuttaa vähintään kymmenen minuuttia, jonka jälkeen käydään normaaliin tapaan suihkussa (ilman suihkugeeliä) ja pestään voide vedellä pois. Sävy rakentuu tosi luonnolliseksi tämän jälkeen. Kiva idea ja todella luonnollinen lopputulos. Myös näppärää, että käytön (ja suihkun) jälkeen voi jatkaa päivää normaalisti, eli heittää vaatteet päälle ja suunnata vaikka urheilemaan. Sopii siis loistavasti jos ei tykkää jättää voidetta esimerkiksi yöksi iholle. Itselle päivettävä vaikutus oli ehkä vähän turhan mieto, sillä kun käytän itseruskettavaa, haluan kerralla hyvän lopputuloksen enkä jaksa asteittain päivettäviä, mutta niille, jotka sitä kaipaavat, tämä on kokeilemisen arvoinen.

6. Vita Liberata Faboulos Self Tanning Lotionista tuskin enää tarvitsee sanoa mitään, niin monta näitä on vilahtanut blogissani. Tosin nyt täytyy myöntää, että olen ihan yllättäen innostunut vaahtoversiosta, joka tuntuu imeytyvän nopeammin. Ennen sävy näytti jotenkin harmahtavalta, mutta nyt juuri oikealta. Siitä lisää kunhan saan yhden pakkauksen kulumaan loppuun. Joka tapauksessa, Vita Liberata on huippu!

7. KEUNE Silver Reflex Shampoo oli mainio hopeashampoo, todella voimakaspigmenttinen ja ehdottomasti yksi parhaista käyttämistäni. Paras hetken vaikutusajalla, jolloin ehtii säännöllisesti käytettynä viilentämään sävyä. Vähän hankala pakkaus, mutta muuten oikein hyvä!

8. XZ Raparperi-punaherukka Hoitoaine* vaikuttavuudeltaan keskitasoinen, mutta tuoksultaan ehkä kamalin kosmetiikkatuote, mitä olen koskaan käyttänyt. En ole yleensä tuoksuherkkä, mutta tässä tapauksessa teki todella tiukkaa käyttää tuotetta ja mietin, onko mahdollista, että se olisi päässyt jotenkin pilaantumaan. Toisaalta shampoossa oli sama haju, ja se lopulta jäikin sen takia käyttämättä. Pesuhetken olisi vielä kestänyt, mutta kun hiuksiin jäi vivahde hajusta, oli peli selvä ja vain hoitoaineen kanssa sinnittelin loppuun. Ehkä vika oli omassa nenässä tai sitten kohdalle sattui jotkin maanantaikappaleet, mutta joka tapauksessa kokemus jäi negatiivisen puolelle.

*saatu blogin kautta