Jatkoa kysymys-vastauspostausten ensimmäiselle ja toiselle osalle.

KYSYMYS 9: Haluatko naimisiin? Luuletko, että tulet joskus menemään naimisiin?

Vierastan ajatusta, että jonkin sellaisen asian kuin naimisiin päätymisen kirjaisi elämän tavoitteeksi, aivan kuin se olisi saavutus tai suhdetta yhtään syvemmin määrittävä tekijä. Niinpä se ei itselle ole tavoite tai haave, mutta jollekin muulle sillä on täysi oikeus olla sitä.

Itselle se on jotain, jonka saatan joskus tehdä tai sitten en. Toisin sanoen, en tiedä enkä oikeastaan edes välitä. Kokonaiselämäni tai onnellisuuden kannalta koen, että on ihan sama tulenko menemään naimisiin vai en.

Oleelliseksi koen sen, kenen kanssa elämääni ja arkeani jaan, ja millaista se on. Yhteinen hyvinvointi ja kahden ihmisen (tai niin monen osapuolen kuin kyseisessä suhteessa sattuu olemaan) välinen välittäminen. Se onko suhde virallistettu ei itselle kerro noista asioista automaattisesti mitään.

Joskus naimisiin meno saattaa tuntua hyvältä idealta, siltä, että se toisi jotain lisäarvoa, olisi uusi kiinnostava kokemus tai joskus joku ihana saattaa kosia tai sitten avioliiton solmimiselle on jokin järkiperäinen syy (kuten lakitekniset asiat) ja se on ihan okei. En ole avioliittoa vastaan, mutta en näe myöskään syytä, miksi erityisesti tavoittelisin sitä. Se on asia, joka saa tapahtua, mutta ei haittaa vaikkei tapahtuisikaan.

Hääjuhlastakaan en liioin haaveile. Jos joskus päädyn naimisiin, todennäköistä on lähinnä hauskat kemut lähimpien kesken ja siviilivihkiminen. Jotain edullista ja mutkatonta.

KYSYMYS 10: Mitä ajattelet lapsista/naimisiin menosta, ovatko nämä tulevaisuuden haaveita sinulle?

Avioliittokysymyksen taisikin kiteyttää jo edellinen kohta. Lapsetkaan liioin eivät ole itselle haave, ja voisin hyvin elää elämäni ilman lapsia. Toisaalta, en ole enää jyrkkä lasten saannillekaan. Asiaa on tullut pohdittua paljon vuosien varrella ja aivan erityisesti nyt kolmen kympin jälkeen kun alkaa konkretisoitua se, että joillain asioilla on aikarajansa ja tämä jos mikä on sellaisia.

Jos lapsi tulisi elämääni, täytyisi asian tuntua hyvälle molemmista osapuolista. En valitse suhdetta lapsimielessä, vaan valitsen suhteen, ja aika näyttää millaiseksi se kehittyy ja onko siinä riittävästi tahtotilaa laajenemiselle.

Olen kuitenkin sinut ajatuksen kanssa, että voin jäädä lapsettomaksi. En kiellä, ettenkö olisi paljon pohtinut ikääntymistä ja sitä, mikä merkitys lapsilla voisi olla pitkällä tulevaisuudessa. Mutta ymmärrän sen kaltaisten asioiden spekuloinnilla olevan riskinsä, sillä sitä ei kuitenkaan voi tietää ja lisäksi tuntuisi väärältä pohjata tämän tyyppiset ratkaisut tulevan arvailuun. On siis pakko pyrkiä pysymään kartalla nyt, ja kyetä luottamaan siihen, että tulevaisuudessa voi ajatella tehneensä valintoja siinä hetkessä parhaalla tietotaidollaan.

Koen, että olen kykenevä olemaan onnellinen hyvin monenlaisessa tulevaisuuden skenaariossa. Olisi melko pelottavaa, jos ajattelisin onnellisuuteni olevan riippuvainen yksittäisistä tekijöistä, sillä eihän lastenkaan saaminen ole varmaa vaikka niitä toivoisi. Uskon siis, että voisin hyvin hehkua lapsellisena, mutta ihan yhtä hyvin lapsettomana ja tähän mennessä kertyneen elämän valossa jälkimmäinen näyttää todennäköisimmältä tulevaisuuden vaihtoehdolta.

Lapset eivät siis ole tavoite, mutten vielä poissulje mahdollisuutta, vaikka tiedostan hyvin ajan rajallisuuden ylipäätään ja erityisesti tässä asiassa. Aihe on toki monisyisempi itselle kuin mitä tässä avaan, mutta jos en karsisi kaikkia vuosien varrella läpi kahlattuja ajatuspolkuja, postaus venähtäisi kohtuuttomasti. Joka tapauksessa, aihetta on tullut paljon mietittyä.

Kuvat: Ilona / Torpan Tyttö