Kaspianmeren äärellä sijaitseva Azerbaidžanin pääkaupunki Baku kurottelee kohti pilviä. Moderneita ja huippukorkeita rakennuksia vaikuttaa ilmestyneen kaupunkikuvaan ihan lyhyen ajan sisään ja siellä täällä nostokurjet jatkavat työtä uusien lasirakennusten kasaamisessa. Bakusta voi nähdä monta kaupunkia ja ehkä se onkin hakenut vaikutteita sieltä täältä. Pilvenpiirtäjät ja sinisenä hohtava rantaviiva vievät sen selvästi hengessä lähelle Dubaita, olematta kuitenkaan (vielä) yhtä överi.

Kierreltyämme toisena päivänä kaupunkia ydinkeskustan ja arabihenkisen vanhan kaupungin ulkopuolelta, päätimme kokeilla lounaspaikaksi jotain modernia ja jopa kansainvälistä. Söimme pääsääntöisesti läpi matkan paikallisten keittiöiden antimia, mutta edellinen päivä Bakussa oli osoittanut, että ruokalistat tarjosivat niin pitkälle lihapainotteista sisältöä, että ruokaisampaa ravintoa etsiessä kansainvälisempi keittiö tuntui hyvältä idealta.

Saimme kyllä lopulta edellisenä iltana vanhankaupungin sydämessä ihanan illallisen kiitos tarjoilijan, joka onnistui kokoamaan meille pienistä annoksista jaettavan kasvisruoka-aterian. Viisastuneina osasimme vilkuilla seuraavaan päivään potentiaalisia ruokapaikkavaihtoehtoja ennakolta. Googlailun perusteella kasvisravintoloita ei keskustassa ole, ja kasvisruokailijalle sopiviksi mainitut osoittautuivat yksi toisensa jälkeen vegevalikoimaltaan vaatimattomiksi. Päädyimme kokeilemaan Gate25 -ravintolaa, se kun osui mukavasti uudelle reitille ja oli paikkana selvästi modernimpi kuin mitä matkamme muut ruokapaikat olivat olleet. Kivaa vaihtelua siis, ja mikä kokemus ravintola olikaan!

Satuimme paikalle rauhalliseen aikaan. Nousimme hissistä pilvenpiirtäjän 25. kerrokseen, luonnonvalossa kylpevään loft-henkiseen tilaan, jossa joka suuntaan avautui huikea näkymä yli kaupungin. En tiedä, onko parempaa paikkaa katsella Bakua ylhäältä, tai kivempaa tapaa kuin rauhassa ruokailun yhteydessä. Pöydät kulkivat lattiasta alkavia ikkunoita mukaillen ja näkymäsuunnan sai valita mielen mukaan. Ravintolan keskellä toisessa kerroksessa on pikkuinen puutarha, joten myös ulkona syöminen onnistuu, tosin tällöin jää välistä parhaat näkymät kaupunkiin.

Istahdimme meren suuntaiselle seinustalle, nähden siten pitkän rantaviivan ja ohi ulottuvat kerrostalot. Vaikka valitsimme varjoisan puolen, iltapäivän kirkas auringonpaiste sai siristelemään silmiä sisätiloissa. Tämä kasvisruokailijoille suositeltu ravintola osoittautui muiden tapaan hyvin lihapainotteiseksi, mutta löysimme listalta sienirisoton. Ei ehkä se ensimmäinen ruoka, jonka Azerbaidžanin keittiön äärellä ajattelisi valita, mutta risotto osoittautui erinomaiseksi. Selvästi muuta hintatasoa kalliimmaksi (annoksen hinta noin 7 euroa), mutta silti meidän mittapuulla edullista huomioiden paikan tason. Ruokajuomaksi tilasimme puolimakeat paikalliset punaviinit, jotka jatkoivat matkan aikana tehtyjen erinomaisten viinivalintojen putkea.

Edellispäivänä olimme herkutelleet azerbaidžanilaisella granaatiomenaviinillä, ja tässä oli samaa hedelmäistä vivahdetta, vaikka olikin perinteisesti viinirypäleistä valmistettu. Jos emme olisi olleet liikkeellä vain pienellä repulla, olisin ehdottomasti napannut paikallista viiniä kotiin tuomisiksi. Ylipäätään on sanottava, että Etelä-Kaukasian alueen viinejä ei ole suotta kehuttu. Todella hyviä, marjaisia ja raikkaita. Ei haittaa siitäkään, että lasillisen viiniä saa monessa paikassa reilulla eurolla.

Maisema vangitsi niin, ettei lounaspöydästä ollut kiire jatkaa matkaa. Pikemminkin ei tiennyt minne katsoa, ihastellako välkkyvää merta, silmäilläkö sisäpihoja vai bongaillako mielenkiintoisia rakennuksia horisontista. Voin vain kuvitella, millaisena Gate25:n maisema avautuu illan hämärtyessä ja Bakun valojen syttyessä.

Ravintolaa kannattaa muutenkin kiertää rauhassa, siellä pieniä kiinnostavia sisustusideoita ja hauskoja yksityiskohtia paljastuu käytäviltä ja aulatiloista.

Viimeisen kuvan keskellä pilkottava valkeahuippuinen rakennus on vuonna 2012 avattu Heydar Aliyev Cultural Center, joka ei sijaitse ihan kätevän kävelymatkan päässä keskustasta, joten siten rajallisen ajan puitteissa jäi meiltä lähemmittä tutkailuitta. Kiidimme kuitenkin kahdesti sen ohi autolla ja rakennus näytti likeltä huikealta! Mieletön moderni teos, jonka kaarevat valkoiset pinnat tekevät siitä lähes hypnoottisen katsella. Tähän olisi mielellään tutustunut syvemminkin, mutta onneksi sentään saimme mahdollisuuden liimautua autonikkunoihin ohi mennessä.

Reissuvaatekertojen kanssa osui pääasiassa täysin nappiin. Olin varautunut lämpimään ja sitä oli vastassa muutamia pieniä sadekuuroja lukuun ottamatta. Lähtökohtaisesti en siis kantanut mukanani turhaa, eikä myöskään tullut painetta hankkia täydennystä tai haikailla kotiin jätettyjen vaatteiden perään. Ainoa virheeni oli täysin amatöörimoka, otin tärkeimmiksi jalkineikseni sisäänajamattomat kengät.

Perustelin valintaa itselle sillä, että olen käyttänyt tismalleen samaa Supergan tennarimallia ja kokoa aiemminkin ongelmitta, joten miksipä uusien kanssa nyt haasteita tulisi. Virhe. Unohdin, että onhan kangaskin alussa jähmeämpää ja käveltyä tulee muutenkin ihan eri määrissä kuin kotona. Niinpä jo ensimmäisenä päivänä jouduin luovuttamaan tennarieni kanssa ja päädyin ostamaan hotellia liki sijaitsevasta kenkäkaupasta korvikkeet, pehmeämpää kangasta olevat ja vähän matalammalla pohjareunalla varustetut, jolloin vastaavaa napakan materiaalin hankausriskiä ei tule. Lisäksi otin yhden koon isommat, ihan varmuuden vuoksi.

Näillä alle kymmenen euron kengillä viiletinkin sitten liki koko reissun läpi. Mukaan pakattuja sandaaleita käytin lähinnä iltaisin, kun teki mieli laittaa päälle vähän parempaa.

Tyylihavaintoja matkalta

Matkakohteita koskevina tyylihavaintoina muuten pari erityisesti silmiin pistänyttä.

Georgialaisten naisten pukeutuminen oli hyvin länsimaista, samoja asuja olisi ihan hyvin voinut nähdä Keski-Euroopan kaupungeissa siinä missä Tbilisin kaduilla. Paljon mekkoja ja kivoja rennon naisellisia alkukesän vaatekokonaisuuksia. Ainoa selkeä ero oli, että lähes kenelläkään ei näkynyt missään vaiheessa päivää korollisia kenkiä. Bongasin muutamat harvat ja nekin todella maltilliset, kärjistäen voisi siis sanoa, että kaikki kulkivat tennareissa, loafereissa tai matalissa sandaaleissa, joka tapauksessa täysin korottomissa jalkineissa.

Pohdiskeltuani asiaa epäilen, että syynä on puhtaasti käytännöllisyys. Tbilisin rakentuu osin rinteeseen, etenkin vanhankaupungin puolelta, ja kadut ovat kumpuilevia sekä mukulaisia. Koroissa liikkuminen, edes maltillisissa, ei pidemmän päälle ole lainkaan kivaa, joten ehkäpä kaupunkilaiset arvottavat käytännöllisyyden korkealle? Matalien jalkineiden suosion huomasi myös kenkäkaupoissa ja niiden ikkunoissa, korolliset mallit olivat häviävän pienessä roolissa.

Azerbaidzhanin pääkaupungin Bakun katukuvassa oli tyystin toisin. Korot olivat huikeita ja pukeutuminen huomattavasti viimeistellympää sekä näyttävämpää, mitä ei välttämättä odottaisi muslimimaalta. Bongasin katukuvasta ehkä korkeimmat koskaan näkemäni korkkarit.

Hämmentyneenä katselin, kuinka selfieitä rakastavia paikalliset olivat. Ihan joka kadunkulmassa joku muikisteli kännykkäkameralle, tai pariskunnat kuvasivat toisiaan. Kaverukset sukupuoleen katsomatta napsivat korostetun poseeraavia kuvia toisistaan tai kävelivät kännykkään linssiin kurkotellen kaduilla.

En ole koskaan nähnyt omakuvausta niin odottamattoman silmiinpistävänä paljoutena kuin Bakussa, jos blogikekkereitä ei oteta lukuun. Huvittuneena hetkittäin mietinkin, että oli kuin olisi ollut koko kaupungin kattavassa blogitapahtumassa. Ehkäpä ulkonäön painoarvo on kulttuurissa voimakas, tai sosiaalinen media kanavat tarjoavat mahdollisuutta nousta suuremman yleisön tietoisuuteen ja nostaa merkittävästi sosiaalista statustaan. Tiedä tuosta, mutta kuvausinto näkyi katukuvassa vahvasti.

Mekko: Ellos / Korilaukku: Olkkari, Kruna / Kangaskassi: Kauf Dich Glucklich / Tennarit: Corso Italia

Ensimmäisessä illassa Tbilisin toukokuisessa yössä oli taikaa.

Edellisyönä olin saapunut tuohon pitkään haaveilemaani kaupunkiin. Innostus poreili vielä tuoreena kehossa ja kierreltyäni päivän vanhaa Tbilisiä ja kavuttuani kaapelivaunulla ylös Narikalan linnoitukselle olin entistä vakuuttuneempi, etten ollut odottanut suotta. Ensimmäisessä illassa oli vielä aluillaan olevan matkan lumoa, mutta samalla odotusten täyttymistä. Lisäksi se oli synttäri-iltani, tavallaan. Oikeastihan täytin vuosia jo edellisellä viikolla, mutta mies oli vihjannut, että juhlistetaan vasta Tbilisissä.

Kaupunkipäivän jälkeen suuntasimme vielä Mtatsminda Parkiin, kaupungin siluettia särmittävän vuoren päällä sijaitsevaan ja sen mukaan nimettyyn huvipuistoon. Joimme punaviiniä puistossa ja katselimme likeltä valtavaa tv-tornia. Kiertelimme vaatimattomien laitteiden lomassa ja matkalla hotellille sain iloisenvärisen ilmapallon. Sen mitä vappupäivän Hanko ei tarjonnut, Tbilisin Rustaveli Avenue paikkasi.

Puin ylle kukkamekkoni ja suuntasimme miehen varaamalle illalliselle Tbilisin vanhaankaupunkiin, kehuttuun georgialaiseen ravintolaan.

Vastassa oli lumoava valo- ja viiniköynnösten koristelema kuja ja idyllinen elävän pianomusiikin täyttämä ravintola Orshimo (Erekle II 7). Kapusimme puuportaita toiseen kerrokseen, aina tunnelmallisen ruokasalin ohi pienelle parvekkeelle, meille varatulle. Epätodellisen satumainen paikka, sellaisen, jollaisia on kuvitellut mielessä lähinnä kaunokirjallisuuden maalaamista teksteistä. Ilma tuoksui lempeälle, katolta valuvat köynnökset suojasivat parveketta ja pöydässä värisi hiljaa punaisen lasimosaiikin ympäröimä kynttilä.

Alkuun paikallisia juustoja lisukkeilla, pääruoaksi georgialaisen keittiön kasvisannoksia. Oheen paikallista punaviiniä, tietenkin. Georgia on viinimaa, joten paikallinen viinitarjonta on runsas, herkullinen ja edullinen.

Katselin lumoutuneen illan hidasta hämärtymistä ja kaupungin valojen syvenemistä. Vuorenrinne muuttui valopisteiden täplittämäksi ja alhaalla kadulla illallistavat toivat tunnelmaa sopivan etäältä. Nojauduin parvekkeen siroon kaiteeseen ja kerta toisensa jälkeen unohduin näkymään. Tunsin liikutusta. Onnea, että sain olla juuri siinä. Mikä täydellinen myöhäisen synttäri-illallisen viettopaikka, romanttisempaa on vaikea muistaa.

Jaetulle kärkisijalle ehkä pääsee kymmenen vuoden takainen syntymäpäiväillan jokiristeily, illallinen intiimin veneen keulassa Bangkokin yössä ja eteen lyhtyjen valossa kannettu kakku. Siinä oli jotain samaa taikaa, näkymiä ja kokemuksia, jotka piirtävät muistoja mieleen loppuelämäksi.

Ulkona syöminen on ihanaa.

Rakastan hetkiä kun lempeä yöilma osuu iholle, eikä kylmä saa kaivamaan huivia laukusta. Juuri sellainen ilta oli tuona maanantaina. Georgian tyypilliset kevätsadekuurot löysivät kaupunkiin vasta myöhemmin.

Orshimo saa lämpimän suosituksen. Tunnelmallinen ravintola ja loistava tilaisuus kokeilla paikallisen keittiön herkkuja. Vakka georgialainen ruoka onkin lihapainotteista, pääsääntöisesti kuitenkin valikoimasta löytyy edes jokin kasvisruoka, kuten vaikka grillattuja kasviksia, perunapannu tai etäisesti riisuttua pizzaa muistuttava paikallisruoka, khachapuri.

Lämmin yö sai jatkamaan matkaa jalan. Taitoimme liki virtaavan Kura-joen kupeeseen, aina upeasti yövalaistulle kaarevakattoiselle Rauhan sillalle ja hengitimme kaupungin tunnelmaa.

Oopperan kupeessa sijaitsevalle hotellille kävelimme rauhassa, oikeita ja vääriä katuja valiten, mutta ajasta välittämättä. Niitä hetkiä, jolloin ajan mielellään hidastaisi, tai jopa pysäyttäisi.