Vanha tuttava palasi tänä syksynä elämään ihan huomaamatta pitkän poissaolon jälkeen, nimittäin hiuskriisi. Tai noh, kriisi lienee tässä kohtaa vähän turhan ponnekas sana, mutta ylipäätään sellainen tyytymättömyys ja kaipuu johonkin vielä määrittelemättömään uuteen. Tänä syksynä huonoja hiuspäiviä on yhtäkkiä tipahtanut arkeen vähän turhan usein. Olin jo varaamassa kampaaja muutama viikko sitten, mutta viime kerralta tutun kampaajan kalenteri näytti niin pitkää väliä tyhjää, että luovutin ja asia jäi roikkumaan. Ja oikeastaan, en edes tiedä mitä hiuksille haluaisin.
Pidän tosi paljon luonnollisesta lookista ja ennen kaikkea vaivattomuudesta. En edelleenkään jaksa juosta kampaajalla montaa kertaa vuodessa enkä liioin ajatella juurikasvua. Mutta samaan aikaan nykyiset hiukset tuntuvat vain kamalan tylsille ja jotenkin huonolla tapaa huolittelemattomille. Heikkoina hetkinä olen miettinyt, että pitäisikö ne värjätä jopa tummempaan suuntaan, vaikka keskiruskeiksi. Toisena päivänä olen miettinyt vaaleita tai moniväriraitoja ja kolmantena ihan vain hiusten malliin leikkaamista. Sitten lopulta en kuitenkaan tiedä, ja siksi kampaajan varaaminen on vain jäänyt.
Kai ajattelen, että pitäisi ennakkoon tietää edes vähän mitä haluaa, vaikka toisaalta, kai ammattilaisella voisi olla hyviä ideoita ja muutenkin ulkopuolinen tarkastelisi asiaa uusin silmin, itse kun saattaa olla liian jumittunut peilikuvan näkemiseen tietyllä tapaa. Mutta ehkä ennen kaikkea pelkään nopeita päätöksiä ulkonäköön vaikuttavissa asioissa. Kun hiusten kasvattaminen tähän tilaan on vienyt niin hirveän kauan, en ole valmis nopeisiin radikaaleihin muutoksiin, mutta kevyt tai asteittainen päivitys olisi suotavaa.
Sattumalta viime viikolla eteen pomppasi tämä ylempi kuva kahden ja puolen vuoden takaa. Miten vaaleat hiukseni vielä tuolloin olivatkaan! Mutta vain päältä, silloin nimittäin jo pedattiin oman värin takaisin kasvua ja alta hiukset kasvoivat luonnollista sävyään takaisin. Mutta olihan tuo yleisilme ihan toista kuin nykyään. Jotenkin se tuntuu tänä päivänä vieraalle, vaikka samaan aikaan miellän itseni edelleen vaaleaksi, vaikka peilikuva kertookin muuta.
Sitten jäin katsomaan Rooman reissun kuvia. En yhtään pidä siitä, miten tylsiltä hiukseni näyttävät ja nyt oma hieman punertavaan taittuva värini on alkanut ärsyttämään. Kaipaan viileä ja kehyksiä kasvoille. Erottumista likaisesta hiekkatiestä. Nämä Rooman kuvat saivat turhautumaan niin, että viime viikolla tartuin keittiösaksiin ja nappasin latvoista palat pois. Tosi fiksua, mutta tulipahan tehtyä.
Se kyllä auttoi vähän, vaikka ammattilainen varmaan tukehtuu järkytykseen tästä tiedosta. Toki ymmärrän, että kuvien hiuksiin vaikutti jatkuva tihkusade, joka on pörhistänyt kokonaisuutta, mutta silti, ei tuo nyt niin kaukana jokapäiväisestä ilmeestäni ole. Todellinen sävy lienee lähempänä tuota alemman kuvan väriä, vaikka vaihteleekin tosi paljon valaistuksen ja hopeatuotteiden käyttöasteen mukaan – joissain kuvissa näytän edelleen yllättävän vaalealle, joissain lähes ruskeahiuksiselle.
Hiukset ovat siis erittäin ajankohtainen aihe, enkä ymmärrä, miten voin nyt olla näin ulalla siitä, mihin suuntaan niiden freesauksen kanssa oikeastaan haluaisin mennä.
Olen kysellyt läheisiltä, mutta vastaukset ovat jääneet etäisiksi. Oikein kukaan ei osaa tai halua ottaa kantaa. ”Nehän on ihan hyvät noin”, on tyypillisin vastaus. Ehkä ovatkin, mutta en silti pääse yli ja ympäri siitä, että itse kaipaan jotain pientä uutta, vähän vanhan päivittämistä parempaan. Ei siis isoja muutoksia, vain sitä jotain.
Otan mielelläni vastaan ideoita ja inspiraatiota jos teidän lukijoiden joukosta sellaista kumpuaa!
