Kaupallinen yhteistyö: Lycon Finland

Ihokarvojen poisto, tuo ympärivuotinen pakkopulla. Jos oikeasti olisi turvallinen keino päästä niistä kokonaan eroon, olisin ensimmäisenä jonossa. Poistamattomuus ei ole itselle vaihtoehto, sillä rakastan liikaa sileän ihon tuomaa puhtauden ja raikkauden tuntua, eikä pääse ympäri siitäkään, että hikoilukin jää olemattomammaksi karvattomissa kuin karvaisissa kainaloissa.

Harmillisesti oma karvankasvu on melko aktiivista. Karva on vahvaa ja tiukassa, ja iho on paksu. Poistettu karva kasvaa herkästi sisään, joten hetkenkin kuorinnan laiminlyönti kostautuu – aina ei sekään tunnu auttavan. Sama linja jatkuu siis ihokarvoissa kuin hiuksissakin, karvoista ei ole pulaa. Ja oikeastaan, vanhemmiten ihokarvat tuntuvat kasvavan entistäkin elinvoimaisempina, joten en edes uskalla ajatella, miten on tästä kymmenen vuotta tai enemmän eteenpäin.

Olen elämäni aikana kokeillut useita eri karvanpoistotapoja niin höyläyksestä epilointiin kuin sokeroinnista vahaukseen kotona ja hoitoloissa. Kotivahaus on tyypillisesti ollut itselle se mieluisin tapa. Vahaus on nopeaa ja karvat pysyvät pidempään kurissa kuin höylätessä ja kasvavat miellyttävämmin takaisin kuin epiloinnissa (joka tapaa katkoa karvoja niiden eli kaikki eivät lähde kokonaan). Tilanne muuttui kun muutin asuntoon, jossa ei ole mikroa vahan lämmittämiseen. Kokeilin kylmävahoja (inhosin niitä), vahan lämmittämistä vesihauteessa (epätoivoisen hankalaa) ja uunissa (koko purkki suli) ja lopulta luovutin ja jämähdin vaihtelevasti höyläämään ja epiloimaan, olematta kuitenkaan koskaan kovin tyytyväinen joko itse prosessiin tai lopputulokseen.

Lyconin kuumavahat

Kävin joitain viikkoja sitten tutustumassa australialaisen Lyconin vahoihin ja tapasin Lyconin tuolloin myös Lyconin kehittäjän Lydia Jordanen, jonka perhe on valmistanut kosmetiikkaa jo 30-luvulta lähtien. Lydian 70-luvulla kehittämää vahaa käytetään tänä päivänä yli 70 maassa ja se eroaa perinteisistä vahoista mm. sillä, että se tehoaa myös lyhyempiin karvoihin. Lisäksi hellävaraisemmat vahat hoitavat ihoa käsittelyn aikana ja sopivat siten myös herkkäihoisille. Ennen käsittelyä iholle levitetään öljy, joka suojaa ihoa vahalta. Lämmin vaha taas avaa ihohuokosia, mikä helpottaa karvan lähtemistä.

Oman kiinnostuksen sai heräämään Lyconin uutuus, vegaaninen vaha (tyypillisesti vahoissa on mehiläisvahaa). Olen testannut joitain vegaanisia kotituotteita, mutta ollut pettynyt niiden tehoon, niinpä kiehtoikin ajatus tehokkaasta vegaanisesta vahasta (myydään myös kotikäyttöön). Yhteistyön kautta kävin testaamassa vahauutuutta Lyconin hoitolassa Jätkäsaaressa sopivasti juuri ennen matkaa.

Kuulemma maailmalla vahaus on monesti yleisempää, mutta Suomessa sokerointi pitää pintaansa. Matkaillessa Lyconin maahantuoja vahaan ihastuikin. Lomamatkalla ei löytynyt sokerointipaikkaa ja lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi jäi hoitolavahaus. Muistissa oli huonot vahauskokemukset ja siksi yllätys olikin suuri kun kokemus oli ihan jotain erilaista kuin mitä osasi odottaa – hellävarainen ja kokonaisvaltaisesti miellyttävä. Tuosta kokemuksesta alkoi selvitystyö ja nykyään Lyconin vahauksia tehdään jo useissa hoitoloissa ympäri Suomen.

Lyconissa oleellisessa osassa on myös kokonaisvaltaisuus, vahojen värit ja tuoksut tuovat miellyttävyyttä vahauskokemukseen ja kotihoitotuotteet vastaavat laadussa hoitolatasoa.

Olen varsin mukavuudenhaluinen kauneudenhoidossa, siksi tänä päivänä suosin arkea nopeuttavia tekijöitä. Sellaisia kuin vaikka hiusmallia, jota ei tarvitse laittaa ja ripsipidennyksiä, jotta aamulla meikkaus hoituu supernopeasti. En voi kuitenkaan kieltää sitä, ettenkö välittäisi siitä, miltä oma ulkonäkö itsestä tuntuu, siksi olen myös valmis panostamaan itselle oleellisissa kohdissa.

Jos jo arkena olen laiska, niin reissuilla mukavuudenhalu korostuu entisestään. Haluan pitää mukana kannettavat kosmetiikat minimissä, enkä uhrata arvokasta reissuaikaa ulkonäköön. Siksi hoitolavahaus oli mitä täydellisin toimenpide ennen aurinkoon suuntaamista. Lisäksi muistin taas, kuinka paljon rakastan ammattilaisen tekemän ihokarvojenpoiston jälkeistä supersileää (ja sellaisena pitkään pysyvää) fiilistä.

Vaikka vahaus on suht helppoa kotonakin, niin hoitolavahaus tarjosi ihanan tarkan lopputuloksen nopeasti. Kainaloiden, bikinirajan ja säärten vahaukseen meni vain hieman reilu tunti ja koko toimenpide tuntunut lähestulkoon lainkaan. Toisaalta itse olen tottunut tuntuun ja muutenkin kipukynnykseni on korkea, mutta silti, uskallan sanoa kyseessä olleen kivuttomin ja huomaamattomin karvanpoisto koskaan.

Intiimialueiden vahaus

Ensimmäistä kertaa myös annoin ulkopuolisen poistaa (laajennetun) bikinirajan karvat, tyypillisesti se on sellainen kohta, jonka haluan hoitaa itse. Pelkäsin kai sen olevan jotenkin kiusallista, mutta kuulin, että itse asiassa nimenomaan intiimialueen karvanpoisto on se yleisin toimenpide. Tämä johtuu siitä, että sääret ja kainalot on suht helppo vahata kotona itsekin, lisäksi niissä karva kasvaa takaisin hieman nopeammin kuin intiimialueella. Intiimialueessa taas ammattilaisen tekemä toimenpide on nopea ja kivuton, ja karvat voivat pysyä poissa pitkäänkin. Näin ollen jos jokin alue erityisesti kannattaa antaa ammattilaisen käsittelyyn, on se nimenomaan intiimialue.

Jäin siis ensimmäistä kertaa ihan vakavasti pohtimaan brasilialaista vahausta vaihtoehtona, nyt kun ylitin häveliäisyyskynnyksenikin ja levitin jo haarojani ohuissa tangoissa kirkkaan valon alla. Sellainen voisi tulla mainiosti kysymykseen kun lähden pidemmälle reissulle tai esimerkiksi hygieniatasoltaan vaatimattomampaan kohteeseen. Näin arjessa höylä riittää vielä ihan hyvin intiimeimmille kohdille (jonne ajatus epilaattorin iskemisestä saa aikaan kylmiä väreitä), mutta lomamukavuutta ajatellen ammattilaisen tekemä karvanpoisto on huomattavasti vähemmän kiusallisuutta aikaan saava ajatus kuin aikaisemmin.

Vahauksen jälkeen

Nyt vahauksesta on kulunut kaksi viikkoa ja bikiniraja on edelleen  sileä. Sääriin on alkanut palaamaan kevyttä karvaa (tosin ymmärrettävästi myös osa karvoista on ollut kasvuvaiheessa jo poistovaiheessa), johon oikeastaan havahduin vasta tätä kirjoittaessani ja tilannetta tarkemmin havainnoidessani. En siis ole vielä tarvinnut höylää, mutta oletan, että myöhemmin tällä viikolla sellaista sääriin ja kainaloihin tulen käyttämään. Parasta on kuitenkin se, että kasvanut karva on pehmeää ja olin jo unohtanut, miltä se tuntuu. Nyt ei tee todellakaan mieli tarttua enää epilaattoriin, jota olen muutenkin aina pitänyt hitaana ja kömpelönä laitteena.

Olenkin näiden parin viikon aikana pohtinut, mitä keinoa haluaisin tästä eteenpäin karvanpoistoon käyttää. Kesän yli voisin käydä hyvin ammattilaisella joko sokeroinnissa tai vahauksessa, mutta viimeistään syksyllä jo ihan kustannussyistä teen karvanpoiston mieluiten itse ja kotikäytössä kyllä vaha on lyömätön. Olen tämän kevään aikana kiinnostuneena tutkinut kotikäyttöön tarkoitettuja vahan lämmittimiä. Oli itselle ihan uusi juttu, että sellaisiakin on ja se todellakin ratkaisisi oman vahan lämmitysongelman!

En ole kuitenkaan uskaltautunut tilaamaan jos kotikäyttöinen laite ei sitten oikeasti toimikaan. En kaipaa kotiini yhtään ylimääräistä härpäkettä, mutta parhaassa tapauksessa kyseessä on parasta pitkään aikaan. Olisi siis kiva kuulla kokemuksia, jos jollain teistä sellainen on? Miten on toiminut ja mistä kannattaa tilata?

Lyconin kotivahaussetin meinasin jo tilata, mutta totesin, että on ratkaistava lämmitysasia ensin ja sitten vasta tilattava itse vaha.

I’m back! Olipa ihana loma ja vivahteikas matka. Viikkoon mahtui paljon uusia kokemuksia ja maailman avartumista. Nyt kotiin päästyä olo on onnellinen kaikesta koetusta, mutta samalla uupunut.

Toissa yö meni reissatessa. Lento Tunisista Frankfurtiin lähti kahden aikaan yllä ja jatkolento Helsinkiin vasta lähempänä kymmentä aamulla, olo iltapäivällä kotiin palatessa oli kaikkea muuta kuin levollinen ja loppupäivä menikin sängyssä torkkuessa. Sitä edellinen taas miehen ruokamyrkytyksen (tai sen kaltaisen tilan, sillä söimme kuitenkin samoja ruokia) valvottaessa molempia. Nyt olo alkaa voimistua, mutta vielä mieli palastelee matkamuistoja niin, että ikimuistoisiin hotellikokemuksiin ja muutenkin matkan parhaisiin paloihin palaan tuonnempana. Yleensä vasta pieni etäisyys auttaa näyttämään, mitkä kohdat ovat jättäneet ne syvimmät jäljet.

Olen myös saanut kysymyksiä erityisesti majoituspaikoistamme, kohteiden turvallisuudesta naisnäkökulmasta sekä Ramadanin vaikutuksesta, joten palailen niihinkin teemoihin myöhemmin.

Nautin suuresti myös sellaisesta pienestä asioista kuin kesävaateiden käytöstä. Olipa ihanaa niin tuskastuttavan pitkän ajan jälkeen voida kulkea paljain säärin ja lämpimänä pysymistä sen enempää ajattelematta. Enemmänkin ajattelin vaatteiden tarjoamaa suojaa auringolta (iho on kuitenkin näin pitkän talven jälkeen erityisen herkkä) ja tietenkin paikalliseen katukuvaan sopivuutta.

Niin toivoin, ettei palatessa enää tarvitsisi katsoakaan päin sukkahousuja, mutta olin väärässä. Tänään äidin luokse suunnatessa tuskin olisin tarjennut ilman sukkahousuja säärten suojana. Mutta pian toivottavasti täälläkin saa pukeutua kesään!

Mekko: Mango / Korikassi: & Other Stories / Sandaalit: Swedish Hasbeens

Kirjoitin vuoden alussa taipumuksestani keloidiarpiin ja niiden hoidosta. Tiedän, että tämä perinnöllinen taipumus koskee vain pientä prosenttia, mutta koska itse olen kokenut samaistuttavan käytännöntason informaation hoidosta melko vähäiseksi, päädyin jatkopostaukseen.

Sappileikkauksen jälkeinen arpi on mietityttänyt ja myös oireillut, joten päädyin näyttämään sitä plastiikkakirurgille Siluettiin. Hyvä että kävin, sillä keskustelu antoi käytännön tasolla enemmän kuin yksikään lukemani nettiteksti. Tosin ei hyviä uutisia, kirurgi totesi useampaankin otteeseen, että kyseessä on pirullinen taipumus. Tiedän, niin on. Hoitovaihtoehtoja on vähän ja avainasemassa on reagointi haavan ollessa vielä aktiivinen.

Jos joskus saisin jälkikasvua, olisi tämä kuulemma sellainen taipumus, joka kannattaisi ottaa heti huomioon lapsen ruhjoessa itseään ja ennen kaikkea olla ottamatta turhia riskejä esimerkiksi rei’ittämällä korvia lapsena (vähän kauaskantoista omalla kohdalla, mutta muille taipuvaisille tiedoksi). Kirurgin mukaan yleisesti ottaen riskialtteimmat kohdat keloidin syntyyn ovat olkapäät, kaula ja dekoltee – rinnat eivät juurikaan. Kuulemma dekolteella lepäävä luomeni on juuri riskialueella, eikä sitä kannata poistaa esteettisin perustein tai lopputulos voi olla vielä pahempi.

Keloidin kasvu

Keloidiarpi voi kasvaa niin kauan kuin se on aktiivinen, ja pahimmissa tapauksissa arpikudos kasvaa kohtuuttoman suureksi kovaksi möykyksi. Sappileikkauksen jälkeinen arpi on tosiaan alkanut kasvattaa keloidia, jota olen yrittänyt hillitä Mepiform-silikonisidoksella ja silikonigeelillä, mutta en yhtäjaksoisesti. Tavallinen arpi on aktiivinen alle vuoden, mutta keloidiarpeen sama ei päde, niinpä omakin arpi on edelleen aktiivinen. Sen tietää siitä, että arpi kutisee, punoittaa ja tuntuu kovalle. Tällöin se on edelleen kasvuvaiheessa, ja reagointi on oleellisessa osassa lopputuloksen kannalta.

Kehittyneen keloidin hoidot ovat vähissä. Suurissa tai muuten häiritsevissä keloideissa paras vaihtoehto saattaa olla korjausleikkaus tai jopa ihon siirto, pienemmissä voi kokeilla kortisonihoitoa, mutta sekään ei ole riskitön (ja lisäksi hintavaa). Siksi Siluetin plastiikkakirurgi suosittelikin reagoimaan vielä kun keloidini on pieni ja hallittavissa, ja jatkamaan kotihoitoa vielä. Lopullista tilannetta voi arvioida kun arpi on rauhoittunut ja näkee, millaiseksi se jää.

Keloidin kotihoito

Kirurgin mukaan jo aiemminkin käyttämäni Mepiform-laastari on paras vaihtoehto aktiivisen arven rauhoittamiseen ja kasvun pysäyttämiseen. Aiempaan väljään ohjeistukseen nähden sain nyt tarkennusta siihen, että laastarin tulisi ulottua vähintään puoli senttiä arven rajojen ulkopuolelle joka suuntaan, eli olen tähän asti leikannut lapun ihan liian pieneksi yrittäessäni säästellä hintavaa laastarilevyä.

Lisäksi laastarin tulee olla haavan päällä 22-24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä, näin lähes vuosi leikkauksen jälkeen vielä ainakin kolme kuukautta eteenpäin, mutta mahdollisesti vielä puolisen vuotta. Aktiivinen vaihe on saatu pysäytettyä kun punoitus ja kutina lakkaa, sekä se pehmenee. Kun arpi on ollut tässä tilassa kuukauden, voi laastareista luopua, mutta mikäli oireet palaavat, tulee hoito aloittaa uudelleen. Yhden laastaripalan pitäisi kestää käyttöä noin viikon verran, mutta itse olen huomannut, että viitisen päivää on realistisempi kun suihkussa käy päivittäin. Muutaman päivän jälkeen tarttumapinta on jo selvästi vähissä ja lopulta laastari lähtee liikkeelle jo lähes itsestään.

Haavan hoidon tehostaminen tuntuu uuvuttavalta etenkin näin kesää  vasten, mutta ymmärrän riskit jos en sitä tee. Näin ollen tämä on kuitenkin isossa mittakaavassa huomattavasti järkevämpi vaihtoehto kuin antaa olla, jälkihoito on vaikeampaa ja ennen kaikkea kalliimpaa. Mielenkiintoista nähdä, minkä verran aikaa menee, että leikkaushaava rauhoittuu.