Kaupallinen yhteistyö: Mirror Line Oy

Olen viettänyt jo paljon aikaa asunnolla, vaikkei se kylpyhuoneen viimeistelyn uupuessa olekaan ihan vielä täysin asumiskelpoinen. Olen laittanut tavaroita paikoilleen ja usein unohtunut ihan vain katselemaan ympärille miettien, että muutama kuukausi sitten tämä kaikki oli vain visiona mielessä ja nyt valintojen vaikutuksen kokonaisuuteen näkee luonnossa. Eron huomaa etenkin kun kuvia ajalta ennen remonttia osuu silmiin, ja kunhan kaikki on valmiimpaa, teen vielä ennen ja jälkeen -postauksen.

Isoimmat kokonaisuuteen vaikuttaneet kiinteät elementit ostohetkellä olivat keittiön ja päähuoneen välinen seinä, valtava musta puinen parvi sekä näyttävä vihreä kakluuni. Näistä viimeinen oli ainoa, joka sai jäädä, ja siitä ei ollut kysymystäkään. Toisaalta kakluuni myös määritti paljon pohjan käyttöä. Eihän se ole yksiössä tilankäytöllisesti järkevin, mutta tunnelmaltaan vailla vertaa.

Parvi purettiin ensimmäisten asioiden joukossa. Sitten lähti keittiön väliseinä. Sen vaikutus oli merkittävä, sillä ennen sitä keittiö oli pieni ja pinta-alaltaan vaikeasti hyödynnettävä. Seinän poisto antoi mahdollisuuden jatkaa keittiön kaappeja pidemmälle sivuseinällä, mutta isoin vaikutus sillä oli valoon. Keittiön ikkuna jäi aiemmin piiloon, mutta seinän lähdettyä valon kulku asuntoon vapautui ja tilasta tuli paljon isomman ja entistäkin valoisamman tuntuinen.

Yksiön tilanjakaja

Luonnonvalo on itselle todella tärkeä asia. Se on sitä jo jaksamisen kannalta, mutta myös töiden puolesta. Niinpä kaikissa valinnoissa valon maksimointi oli tärkeässä osassa ja sitä se oli myös väliseinäratkaisua miettiessä.

Kun keittiön seinä oli purettu, oli edessä ihana avara iso tila, mutta asumismukavuuden kannalta se kaipasi jonkinlaista tilan jakoa. En halunnut katsella keittiön tiskejä sängystä ja toisaalta kaipasin enemmän henkistä eroa nukkumisen ja oleilun välille. Helsingin keskustassa asuessa neliöitä harvoin on liiaksi ja jo asuntoa etsiessä tiedostin hyvin, ettei budjetti todennäköisesti taivu useamman huoneen asuntoon haluamastani sijainnista. Mutta onneksi on muitakin ratkaisuja jakaa tilaa kuin huonejaot. Seinän ei nimittäin tarvitse aina kulkea huoneen läpi, vaan puolikaskin seinä voi tuoda asuntoon kaivatun tilajaon.

Halusin laadukasta ja tyylikästä, joten alusta alkaen huterat sermivaihtoehdot oli poissuljettu vaihtoehto. Jo paljon ennen remonttia olin ihastellut Pinterestissä upeita lasiseinäisiä tilanjakoratkaisuja, sellaisia kuin kotimainen Mirror Line toteuttaa, joten tiesin heti, mistä lähteä liikkeelle.

Jos päätyseinällä ei olisi ollut massiivista kakluunia, kulmaan olisi hyvin voinut erottaa vaikka oman pienen makuusopen lasiruutuisin avattavin seinin, mutta koska kakluuni oli ja pysyi, tuntui tilan osin jakava kiinteä väliseinä hyvältä ratkaisulta. Näin päätyhuone jäi makuutilaksi ja ikkunan puoli yhdistyi avokeittiön ja olohuoneen kokonaisuudeksi, joita myös seinien maaliväsyvalinnat rytmittivät.

Ruudukkolasiseinä antaa valon kulkea

Kun asuu maassa, jossa puolet vuodesta saa ikävöidä valoa, ei sitä ainakaan halua sulkea pois. Niinpä lattiasta kattoon umpinainen väliseinä oli poissuljettu vaihtoehto – ihan liian raskasta ja valonkulun estävää. Ensin pyörittelin vaihtoehtona pelkistä lasiruuduista koostuvaa seinää (jollaisia myös löytyy Mirror Linelta) ja sitten jonkinlaista kierrätysoptioita esimerkiksi vanhoista ikkunoista. Ensimmäisen suljin pois, sillä halusin lattiatasoon suojaa. En halunnut, että kaikki tavarat ja johdot näkyvät molemmin puolin. Jälkimmäisestä taas luovuin koska pelkäsin, ettei se olisi riittävän jämäkkä ja kestävä vaihtoehto omaan tarpeeseen. Niinpä kallistuin ajatukseen, jossa osa seinästä olisi umpinainen ja keskiosa lasiruudukkoa. Näin seinä tarjoaisi visuaalista suojaa, mutta päästäisi valon kulkemaan ja säilyttäisi myös näkymän sohvalta kauniille kakluunille.

Mirror Line käyttää turvalasin määritelmän täyttävää laminoitua lasia, jossa mahdollisessa rikkoutumistapauksessa kahden lasin välissä oleva kalvo pitää lasinsirpaleet yhdessä. Eron lasissa huomaa selvästi vaikka ikkunalasiin verratessa, miksi olenkin todella tyytyväinen, etten lähtenyt rakentamaan ikkunoista ruudukkoa, sitä kun olisi joutunut ihan toisella tapaa varomaan. Tämä on niin paljon jämäkämpi ja turvallisen tuntuinen.

Alussa pelkäsin, onnistunko löytämään toteuttajaa visiolle, sillä en bongannut suoriltaan mistään vastaavaa ratkaisua. Onneksi vastaus löytyi nopeammin kuin olin kuvitellut, Mirror Linelta vastattiin heti, että ruudukot pystytään toteuttamaan toivomillani spekseillä, heillä kun kaikki lasiseinät tehdään mittatilauksena. Sain havainnekuvan sähköpostiini ja oikeastaan se oli jo siinä. Ruudukkojen kokoa hieman säädettiin ja mittoja päivitettiin, mutta muuten kokonaisuus konkretisoitui vauhdilla ja tyyli vastasi tismalleen sitä mitä hain. Valkoiset tukevat raamit ja laadukas sekä kaunis kokonaisuus. Ruuduissa muuten halusin toistuvaksi saman muodon kuin ikkunoiden ylälaseissa, siksi ne eivät ole täysin neliöt vaan hieman suorakaiteen muotoiset. Näin pystymuotoisesta valkokarmisesta ruudukosta tulee kiva visuaalinen yhdenmukaisuus uuden ja vanhan välille.

Mirror Linen palvelu oli erinomaista, joten jos mielessä on erityistarpeita tai muita toiveita, kannattaa ehdottomasti kysyä heidän ammattilaisten suosituksia toteutustavoiksi! Hinnat ovat erittäin järkevät, ja lisäksi Mirror Line on kotimainen perheyritys, jolla on Avainlippu -merkki. Tuotteet valmistetaan Etelä-Pohjanmaalla.

Lasiruudukko kiinteänä osana seinää

Lasiruutuisesta väliseinästä tuli juuri sellainen kuin toivoin. Tai itse asiassa paljon parempi! Pelkäsin huteruutta, mutta lasiruudukko on todella tukeva ja tuntuu kestävältä. Se on pala seinää, eikä vain tilanjakaja. Ei tulisi ajatelleeksi, että ruudukko koostuu kahdesta matalasta liukuovesta – Mirror Linen liukuovien pyörästöillä on muuten 25 vuoden takuu. Nyt tosin pyörät tukeva lasiruudukkoja lattiatasoa ylempänä, mutta luonnollisesti kiinteänä elementtinä niitä ei liikutella. Itse asiassa ovet on kiinnitetty varsin jämäkästi toisiinsa, ja koko seinä on tavallaan rakennettu niiden ympärille.

Ensin tehtiin raamit. Sitten nostettiin liukuovet paikoilleen, blokattiin ne kiinnikkeillä ja varmistettiin, etteivät ne pääse liikkumaan. Sen jälkeen rakennettiin seinä ympärille ja vähän myös päälle, eli ovet sujahtivat seinän sisään, kiinteäksi osaksi kokonaisuutta, ihan kuin eivät erillinen olisi ollutkaan! Asennus tehtiin kokonaan itse, ja oli todella yksinkertaista ja nopeaa.

Seinän kokonaisleveys on 150 cm. Valitsin mitan sen mukaan, että seinää vasten mahtuisi tarvittaessa parisängyn pääty. Oma sänkyni on kapeampi, joten jos sijoitan sen seinää vasten, tilaa jää runsaasti sivulle, mikä on erittäin hyvä asia. Nyt tosin olen vähän kallistunut siihen, että sijoitan sängyn päädyn seinää vasten, jotta näen ulos, mutta täytyy vielä testailla. Joka tapauksessa seinä on mukavan leveä, mutta jättää kuitenkin runsaasti liikkumatilaa toiselle sivulle.

Mirror Linen valikoimassa on myös mustat ruudukkoraamit, jotka näyttävät tosi tyylikkäältä. Näin vanhaan asuntoon sekä ikkunoiden henkeen koin istuvan paremmin valkoisen värin, mutta jos asunto olisi uudempi tai muuten hakisin vähän modernimpaa linjaa, olisi musta ollut vaihtoehtona. Ehkäpä johonkin tulevaan asuntoon kokeilen sellaista sitten joskus!

Olen myös miettinyt, että jos joskus tilaa haluaa jakaa enemmän, tämän tyylisiä seinä on todella helppoa jatkaa lasielementeillä tai lasiliukuovilla, jolloin huonetta saisi jaettua vielä enemmän kahteen. Nyt tämä toimii erinomaisesti, mutta hyvä pitää eri vaihtoehtoja mielessä tulevan varalle, koskaan kun tiedä miten tarpeet elää.

Kapea seinä, laaja vaikutus

Kunhan saan raivattua asuntoon lisää tilaa romuilta ja remonttikaaokselta (nyt olen hienosti yrittänyt rajata pahvilaatikko ja maalipurkkitorneja kuvien ulkopuolelle), tulossa ehdottomasti vielä laajemman kulman kuvia, joista hahmottaa paremmin seinän vaikutusta kokonaisuuteen.

Lasiseinästä täytyy sanoa sekin, että vaikka pohjasyy seinällä oli käytännöllisyys, niin se on myös erittäin visuaalisesti miellyttävä elementti asunnossa. Tuntuu, että kaikki asunnossani poikenneet läheiset ovat heti kiinnittäneet siihen huomiota ja kehuneet sekä istuvuutta kokonaisuuteen, että yllättävänkin isoa merkitystä, jonka se tekee tilan jaon kannalta. Se toimii raamina tilalle, mutta antaa vapaan näkymän molempiin suuntiin, sohvalta kakluunille ja ennen kaikkea sängystä ulos.

Mirror Linen valikoimasta löytyy myös kaapistoja, walk-in -vaatehuoneiden ratkaisuja, liukuovia ja tilanjako-ovia – kaikki kotimaisia! Kannattaa siis tutustua valikoimaan päivityksiä ja muutoksia kotiin tehdessä, lisää lasiseinistä löytyy täältä.

Katso myös nämä

Yksi kommentti

Vastaa

Nättiä! Sulla on aina ollut tosi kauniita koteja ☺️ Joskus varmaan jtn 10v sitten aloin blogiasi seurata, koska se tuli vastaan jtn sisustusjuttuja googletellessa.., asuit silloin jossain vuokrayksiössä ☺️

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.