Uuteen viikkoon herääminen tuntuu kutkuttavalta, tällä viikolla tapahtuu nimittäin tosi paljon kaikkea mielenkiintoista! Toki viikko on myös erittäin kiireinen, kalenterissani ainoastaan torstai on väljä poikkeus, muille päiville on vaikka mitä – onneksi kuitenkin mahdottoman kivoja juttuja. Huomenna on kuvauspäivä, jota odotan todella kovasti. Ehkäpä instaan eksyy kuvia jo varhain alkavasta päivästä, mutta viimeistään sitten kesäkuussa selviää mitä kuvia oikein otettiin. Keskiviikolle on osunut ehkä puolet kevään tapahtumista, joten parhaillaan mietin pitäisikö kuitenkin vielä tehdä karsintaa eikä yrittää tehdä ihan kaikkea.

Perjantaina juhlitaan vappua ja lauantaina (sekä itse asiassa myös sunnuntaina) synttäreitäni. Myönnettävä on, että mulla on ihan pikkuinen kriisi siitä, että täytän 31. Siis pyöreiden täyttäminen meni tosi mutkattomasti, mutta jotenkin tuo ykkönen perässä tuntuu. Siihen isona syynä saattaa olla se, miten pelottavan nopeasti tämä(kin) vuosi on kulunut ja nyt kiidetään sitten kohti seuraavaa pyöreää lukua. Okei, onhan siihen vielä aikaa monta vuotta, mutta silti, jos ne menevät tätä vauhtia niin ei se olekaan niin kovin kaukana. Mutta eiköhän tämä tästä. Taitaa olla tosi hyvä, että tässä on ollut viime aikoina niin paljon kaikkea, etten ole ehtinyt liikaa asiaa pyörittelemään. :)

Sellainen viikko siis täällä aluillaan! Harmaudesta huolimatta ihanaa päivää kaikille!

pink jumper 24pink jumper 37pink jumper 18Takki: Mango / Neule: Matthew Williamson for Lindex / Laukku: Botkier / Vekkihame: Zara / Nilkkurit: Zign / Rannekoru: Tommy Hilfiger, saatu blogin kautta

Katso myös nämä

8 comments

Vastaa

Upea mimmi! Ihana asu! :)<3

Vastaa

Oi kiitos <3

Vastaa

Voi tuo pinkki laukku on niiiiin ihana!! Mikä piristys asuun kuin asuun.
Luin juuri tänään tänne luvattua vappusäätä, joka on mahdollisesti jopa 10cm lunta. Eipä tarvi mitään keväistä, saati kesäistä kaivaa kaapista :) Ja juuri vein talvikamppeetkin pois. Jos jotain positiivista hakee, niin jos haluaa piknikkorinsa kanssa istahtaa ”kinoksiin”, niin pysyypä kuohujuomat kylmänä :) Tuo edellisessä kirjoituksessasi ollutkin aikuisten juhlajuoma on yksi suosikeistani. Toivottavasti en nyt rikkonut lakia kirjoittaessani tuon. Voit kyllä tarvittaessa poistaa kommenttini :) (on tämäkin..)

Vastaa

Oi kiitos! Tämä on kyllä niin kesäkauden laukku – ollut piilossa kaapissa koko talven, mutta nyt oli pakko kaivaa käyttöön :)

Voi apua, ei lunta, ei!! Vesisadekin tuntuu jo ajatuksena ihan tarpeeksi rankalta koko tämän harmaan alkuvuoden jälkeen, joten lumisade vetäisi kyllä kaikki mehut. Pidetään peukkuja, että kävisikin hyvä tuuri ja säästyttäisiin kaikilta sateilta vappuna :)

Hihi, mikäli olen tulkinnut oikein (vaikkakin älyttömän varpaillaan joutuu olemaan ettei vaan tee mitään väärin), niin vaan tuossa kyseisessä postauksessa ei alkoholihuomista saanut kommenttiboksissa puhua, mutta muissa pitäisi vallita vapaus ilmaista mielipidettään :) Toivotaan, että olen tulkinnut oikein ;)

Vastaa

Pinkki laukku ja neule ovat ihanan herkullisen värisiä!:)
Voi, älä pode ikäkriisiä, olet vielä tosi nuori ja ihan parhaassa iässä! :) Vuodet kyllä menee tosi nopeasti, se on totta, mutta niin se vaan menee.

Vastaa

Oi kiitos!! Voih, mä yritän ajatella kanssa noin, ettei kriiseily auta yhtään mitään ja päin vastoin, parempi vaan kanavoida se siihen, että käyttää aikaa entistä enemmän hyödyksi ja keskittyy siihen, miten nämä nopeasti ohikiitävät vuodet haluaa viettää. Mutta myönnettävä on, että hetkittäin iskee ihan pieni kauhistus siitä, etät minkö jo yli 30 :D Mutta eiköhän se tästä, ainakin seuraavaan synttäriin asti ;)

Vastaa

Ihana asu, pinkki on niin <3 ! Tsemppiä kiireiseen viikkoon!

Vastaa

Voi, kiitos kovasti!! Ihanaa vappuviikkoa myös sinulle <3

Leave a Reply to Armiida Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.