Yhteistyössä Yotuelin kanssa Tiedän, mikä mainosotsikko! Mutta arvatkaa mitä, totta ihan joka sana! Tuntuu melkein äklösiirappiselta vuodattaa kiintymystäni pelkkään hammastahnaan, mutta kuulkaas seuraavaa: pikainen vilkaisu menneeseen osoitti, että olen kirjoittanut Yotuelin hammastahnoista blogihistoriani aikana jo neljästi. Mikä on ehkä enemmän kuin olen käyttänyt mitään vaatettani (heh, siis jos vain pelkkiin asukuviin olisi uskominen).

Historia kertoi myös sen, että vuonna 2008 olin käyttänyt Yotuelia jo nelisen vuotta ja hehkutin sitä silloin luottotuotteekseni. Nyt teen saman, paitsi pikainen laskutoimitus osoittaa, että merkki on ollut vakionäky kylppärissäni nyt jo yli kymmenen vuoden ajan. En todella tiedä, onko mikään muu kosmetiikkatuote päässyt omalla kohdalla vastaavaan, vahvasti epäilen! No niin, eli palataan alkuun ja tarkastellaan otsikkoa uudessa valossa, hammashoidossa siis suosin Yotuelia ja jos se ei ole vielä tuttu, suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

yotuel 2yotuel 3

Olen kokeillut myös muutamaa muuta valkaisevaa hammastahnaa vuosien varrella, mutta aina päätynyt palaamaan takaisin hyväksi havaittuun. Yotuelissa tykkään monestakin asiasta; se jättää suun raikkaaksi ja hampaat puhtaaksi, se on miellyttävä käyttää eikä vaahtoa ärsyttävän paljon. Lisäksi se on tietenkin hoitava, hellävarainen ja hyvänmakuinen.

Oleellista on myös se, että kyseessä on ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) vastaava tuote, jolla olen kokenut olleen positiivista vaikutusta hampaideni vaaleuteen. Itse asiassa silloin kauan sitten ekan kerran muutaman viikon Yotuelia käytettyäni koin hampaani selvästi aiempaa kirkkaammiksi, niinpä kokeilijasta kehkeytyi vakikäyttäjä. Ja nyt kirkastavalle ominaisuudelle on myös huutava tarve, aloitettuani kahvin juonnin muutama vuosi sitten ja punaviinin vähän lyhyemmän aikaa sitten, hampaat myös altistuvat värjääville elementeille entistä enemmän.

yotuel 02yotuel 002

Yotuelin valikoimasta löytyy sekä valkaisevia hammastahnoja että tummentumia poistavia, joista itse olen ollut varsin tyytyväinen jälkimmäisiin. Valkaiseviin tutustuin vasta tämän yhteistyön kautta ja hyviksi (sekä hellävaraisiksi) havainnut nekin! Olen tosi tarkka hampaistani ja niinpä olen syynännyt jo pitkään huolella hammastahnojen pakkauksia ja hankausasteita. Yotuelia tuntuu turvalliselta käyttää tietäen, että se on kiilleturvallinen, eli ei hankaa tai naarmuta, ja siten sopii myös jatkuvaan käyttöön. Lisäksi tietenkin on hoitosuositusten mukainen.

Suosikkini on mintunmakuinen Yotuel Classic, mutta välillä tulee vaihtelun vuoksi päädyttyä salmiakinmakuiseen Pharmaan. Nuo perustahnat molemmissa mauissahan sopivat loistavasti arkikäyttöön ja myös lapsille, hammasluuta valkaisevaa All-in-one -tahnaa taas olen ajatellut käyttää lähinnä kuuriluontoisesti. Yotuelin perheestä löytyy myös sivellinpäinen vaalennuskynä, jota voi käyttää hampaille vaikkapa ruokailun jälkeen, sekä suuvesi. Itse en suuvesiä käytä mutta mies niistä tykkää, joten sekin on löytänyt kodissamme käyttöä.

yotuel hammastahna

Yotuelissa loistavaa on myös saatavuus, niitä löytyy suurimmasta osasta apteekkeja, Stockalta, Sokokselta sekä verkosta. Hinta on toki markettitahnoja kalliimpi, mutta mielestäni silti erittäin kohtuullinen ja hintalaatusuhteeseen nähden todella mainio. Jos Yotuel ei ole vielä tuttu, niin suosittelen ehdottomasti tutustumaan.

Hyvää lisäinfoa löytyy Yotuelin suomenkielisiltä sivuilta ja tietty testaamalla saa parhaiten kuvan tuotteesta. Ja mikäli testaamaan pääsy kiinnostaa, kannattaa odottaa vielä muutama päivä ennen ostoksille suuntaamista, tällä viikolla nimittäin pyörähtää käyntiin muutaman Yotuel-tuotepaketin arvonta, joten pysykäähän kuulolla!

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

10 comments

Vastaa

Taisin olla sun mainoksen uhri ja alkoi ihan kiinnostamaan. Hyvä mainos siis ;).

Vastaa

Hih, suosittelen todella kokeilemaan! ;)

Vastaa

Mie en ollut aikasemmin kuullut tuosta merkistä, vaikka olen suorastaan fanaattinen (jos näin voi sanoa) hampaiden hoidosta. :P Hampaiden hoito on niin tärkeää! Ja ikinä ei ole ollut mitään ongelmia hampaiden kanssa (koputan puuta). Joskus jopa mietin suuhygienistiä/hammashoitajaa ammattina.

Vastaa

Haha, kuulostaa tosi tutulta, mä olen kanssa tosi tarkka hampaideni suhteen ja ehkä kiitos sen, aikuisiällä ei reikiä tai mitään muuta haastetta olekaan ollut, paitsi juuri nyt eräs ikivanha, joskus teinivuosina juurihoidettu hammas täytyy korjata. Pöh :(

Vastaa

Yotuel on ollut myös mun suosikki jo vuosia. Välillä kokeilen muita ja sitten palaan takaisin. Kertoo varmaan jotain? ;)

Vastaa

Hih, mulla on ollut tismalleen sama juttu! Se todella kertoo jotain tuotteesta :)

Vastaa

Heippa!
Minä olen myös tykästynyt Yotueliin. Yleensä ostan Classicia tai Pharma B5. Myös Snow Mint, joka valkaisee vieläkin enemmän on suosikkini. Maksavathan ne hieman enemmän, mutta sitä tuntuu luksukselta hampaiden pesu ja kyllä tuotteet kirkastavat hampaan pintaa :)

Vastaa

Heippa! Tosi kiva kuulla, että olet tykännyt myöskin :) Mulla on ihan sama juttu, että noiden käyttö tuntuu ylelliseltä ja hampaatkin kiittää – sen takia niihin kerta toisensa jälkeen palaankin :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.