Olen jo parin vuoden ajan aina silloin tällöin eksynyt hypistelemään Nuxen houkuttelevaa Huile Prodigieuse Or –kultaöljyä, mutta hinta on tuntunut liian korkealta ostokselle, josta en ole osannut sanoa kuinka kovaan käyttöön se loppujen lopuksi päätyy, niinpä olen tyytynyt vain pullon hypistelyyn. Kesän alussa poikkesin Kicksin myymälässä, ja vastaan tuli hyvin samantyylinen ja sisällöltään erehdyttävästi samannäköinen lasipullo Kicksin oman merkin alta, mutta huokeampaan hintaan, joten en voinut olla viimein hankkimatta kesäksi kultaöljyä, erityisesti reissu mielessä, ja voi mikä nappiostos se olikaan! Kultaöljy on ollut ehdottomasti tämän kesän hittituotteeni, lomalla käytin sitä jos nyt en ihan päivittäin niin ainakin joka toinen päivä, sipaisten iholle erityisesti illansuussa syömään lähtiessä.

kicks bronzing oil 01

Öljy on ns.kuivaa, eli se imeytyy nopeasti eikä jätä ihoa öljyisen tuntuiseksi kiiltävyydestä puhumattakaan. Kulta on häivähtävää ja jättää kauniin hohteen iholle, mutta kuitenkin luonnollisen, eli ei näytä siltä kuin glitterpilvi olisi satanut päälle. Öljystä jättää myös hennon värin iholle, mitä pystyy säätämään vähän sen mukaan paljonko käyttää. Sävy on kuitenkin luonnollinen, eli kevyesti sipaistuna toimii erinomaisesti näin vaaleaihoisellekin, hyvin ruskettunut uskaltaa varmasti käyttää rohkeammin ja voin kuvitella, että kultaöljy näyttää erityisen upealta päivettyneellä iholla! Lisähehkua se toi kauniisti kyllä myös tällaiselle vain häivähdyksen väriä saaneelle iholle.

Kultaöljy ei ole jäänyt tyystin nurkkaan reissun loputtua, vaan silloin tällöin olen viimeisen lomaviikon aikana sipaissut sitä dekolteelle tai säärtä hellimään. Pieni hehku on ihana piriste ja jotenkin niin kesään sopiva! Ainoa miinus tulee reissua ajatellen, lasinen pullo tuo yllättävän paljon painoa pienelle esineelle eli ei sen puolesta ole ideaalein mukaan otettava vaikka kylppärin kaapissa toki näyttääkin kivalta. Onneksi pullo on kuitenkin näppärän kokoinen, joten ilo oli suurempi kun rasite. :)

Katso myös nämä

2 comments

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.