Olen vähän viime tipassa havahtunut siihen, että tarvitsisin juhlamekon ensi viikon lauantaille. Tai oikeastaan ajattelin, että mulla olisi jo mekko, mutta mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä vähemmän se tuntuu juuri tähän tilaisuuteen sopivalta, vaikka oikein nätti onkin. Niinpä havahduin vasta näin myöhään siihen, että ehkä pitäisikin osata päästää irti alkuperäisestä ajatuksesta ja laittaa sitten kuitenkin jotain muuta päälle.

Aikataulu tekee asian vähän haastavaksi, samoin kuin varsin vähäinen iltavaatevalikoima jo omasta takaa. Eksyinkin aamupäivällä kurkkimaan nettikauppojen valikoimaa, mutta lueskeltuani toimitusajoista luovutin. Vaikka mekko ehtisikin viime hetkellä, niin mitä sitten jos se ei olisikaan hyvä? Olisin pulassa. Niinpä luovuin tilausajatuksesta ja päädyin iltapäivällä kiertelemään keskustan liikkeitä huomaten, että yhtään missään ketjuliikkeissä ei tunnu olevan juhlamekkoja myynnissä. Pikkujoulukausi ei selvästi ole ihan vielä, sillä muuten iltamekkorintamalla ei todellakaan olisi näin kuollutta! Tuskin menee kuin pari viikkoa, niin sitten niitä on joka rekissä, mutta se on liian myöhäistä minulle. Ilmeisesti taas sama juttu, kun jotain tiettyä etsii, kaikkea muuta kyllä tulee vastaan paitsi juuri sitä mitä tarvitsisi.

ruudullinen takki 4ruututakki 2ruudullinen takki 14

Näistä takkikuvista tuli mieleen, että Aleksanterinkadulla kiiruhti tänään vastaan aivan täydellinen beige talvitakki. Just sellainen vyötäröltä sidottava vähän aamutakkimainen, millaisesta olen viime aikoina haaveillut. Sitä kantanut nainen oli intensiivisesti kiinni puhelimessa kiiruhtaessaan ohitseni, joten en voinut edes kysyä, mistä kaunis takki on hankittu. Mutta ainakin tiedän nyt tismalleen, millaista etsin!

Mekko: Black Swan / Takki: Pull&Bear / Kengät: Zign / Käsineet: Zara

Kuvat: Saara / Rööperin Rouva

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

7 comments

Vastaa

Moi! Ideaparkin Mangosta pari viikkoa sitten juurikin kylpytakkimaisen vyötäröltä solmittavan villakangastakin ostin

Vastaa

Oi, se onkin tosi kiva! Ostin itse asiassa saman harmaana ja jäin heti sen jälkeen miettimään, että onko tyhmää, jos sen hankkiii myös beigenä :) Kävin kurkkaamassa Helsingin myymälää, mutta siellä niitä ei ollut, sen sijaan netistä löytyi – ei tosin oikeassa koossa. Pistin silti tilaukseen, joten toivotaan, ettei ole liian iso :) Se nimittäin on tosi nätti!

Vastaa

Aa, mullakin on harmaana! Ei ole tyhmää, vaan JÄRKEVÄÄ :) Se mallihan saattaa hyvinkin antaa väärän koon anteeksi, kun on vaan se vyö, eikä muita kiinnityssysteemejä. Toivottavasti on hyvä!

Vastaa

Oi eikä, samis! :) Se on kyllä niin ajaton malli, että mietin itsekin, ettei välttämättä haittaisi! Hitsit, nyt vaan toivotaan, että isompikin koko toimii! :)

Miten kävi isomman takin kanssa?

Vastaa

Katsoitko Veromodan? siellä on näkynyt muutamia hienoja juhlamekkoja viime aikoina

Vastaa

Kiitos vinkistä! Täytyypä käydä kurkkaamassa!! :)

Leave a Reply to Susanna89 Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.