Olen viettänyt tänään blogivapaata. Melkein. Tähän asti siis selvisin ilman roikkumista blogin äärellä, mutta en sitten malttanutkaan olla ihan koko päivää erossa. Joten täällä ollaan taas, vaikka tuskin ehditte vielä edes kaivata! Tässä samalla iltakahvia juodessani (ehdottomasti ei hyvä idea!) kokosin yhteen muutaman suosikkini, joten ajattelin, että perjantai-ilta olisi mainio hetki viettää hehkuttaen arkeeni iloa tuovia pieniä esineitä, niinpä tässä erä syyslemppareitani!

syyssuosikit

1. Ikää tulee ja silmänympärykset sen kun tummenee, ainakin siltä tuntuu. Olen viimeksi käyttänyt silmien alla YSL:n valokynää, jota rakastan, mutta viimeksi lentokentällä haahuillessani koin loman jäljiltä tarvetta kokeilla järeämpää asetta tummuutta vastaan ja niinpä aikani hyllyjen välissä kierreltyäni nappasin matkaan Shiseidon Sheer Eye Zone Correctorin, joka on osoittautunut oikein mainioksi! Se on vähän kuin valokynä, paitsi peittää enemmän ja tuo valoa vähän vähemmän. Koostumus on kevyt ja miellyttävä, näyttää siis luonnolliselta, mutta kuitenkin peittää sopivasti!

2. Silmänympärysvoiteet kuuluvat tuotteisiin, joihin panostan mielelläni ja luonnonkosmetiikkasarjoista taas Absolution ehdottomiin suosikkeihini. Monen muun sarjan tuotteen ohella olen tykästynyt silmänympärysvoiteeseen*, joka on kevyt ja kaunis (kyllä, voide on nätinvärinen ja kauniin helmiäinen, eikä pakkauksessakaan ole purnaamista!).

3. Ostin nämä Snö of Swedenin korvikset alkuvuonna (ehkä muistatte?) ja ihastukseni jatkuu edelleen. Ne ovat täydelliset, ja päälläni aina! Välillä pidän välipäiviä ihan vain vaihtelua tavoitellen, mutta kaipaan heti takaisin tuttuihin! Ruusukulta on ihanaa, ja nämä ovat tavattoman kauniit korvikset kaikessa yksinkertaisuudessaan, jotka on helppo yhdistää näyttäviin kaulakoruihin tai arkisiin asuihin!

4. Ja kun ruusukullasta on puhe, pakko nostaa jälleen framille Daniel Wellingtonin kello, jota myös rrrrakastan! Onhan se kaikilla ja muutenkin varsin tavallinen, mutta tykkään silti! Tämän hankittuani on ollut harvassa ne päivät kun olen vanhoja kellojani käyttänyt, vaikka tarkoitukseni oli hankkia tämä ainoastaan yhdeksi useasta käyttökellosta. Nyt haikailen samanlaisen, mutta konjakinvärisellä rannekkeella varustetun perään. Ja olisihan sellainen raidallinen kangasrannekekin hauska, muttei ehkä omaan tyyliin nähden kuitenkaan niin monikäyttöinen…

5. Yksinkertainen on kaunista, mutta silti en olisi ikinä uskonut, että ihastun näinkin paljon tähän Shopbopista loppukeväästä tilaamaani todella simppeliin Shishan ruusukultaiseen (yllättäen!) rannekoruun. Niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että hurahdin, ja rannekoru liittyi samaan sarjaan kuin edelliset, eli päällä ihan aina. Koru on helppo yhdistää muihin rannekoruihin, mutta on ihanan elegantti ihan yksikseenkin. Ja mikä parasta, se sopii loistavasti yhteen sekä kellon että korvisten kanssa!

6. Syyskauden yllättäjä on ollut Joe Blasco Yellow Protouch* -korostussävy, jota haudoin kaapissani avaamattomana aivan liian kauan. Unohdin tosin oikean käyttötarkoituksen ja sudin sitä ensimmäisenä luomille ja sille tielle se jäi. Sävy on matta ja kellertävänkermainen, vahvapigmenttinen ja oikein kaunis – sopii siis mainiosti luomiväriksi, ainakin minusta! Luulin tosin ensin, että keltainen on kiero väri luomilla, mutta mitä vielä, pieni keltainen vivahde on oikeastaan tosi freesi ja tykkään älyttömästi!

7. Syksy saapuu ja kesän hajuvedet vaihtuu kuin huomaamatta paksumpiin tuoksumaailmoihin, niinpä käyttöön pääsi taas Chanel Allure, joka on ollut kesäunilla viime kuukaudet ja kiitos pienen loman, tuntuu jälleen erittäin ajankohtaiselta! Vähän siitä tulee toimisto mieleen, ei itse tuoksullaan vaan tuoksumuistoillaan, mutta mitäpä tuosta. Hyvä tuoksu siis käyttää kun haluaa kunnolla orientoitua täyttelemään työhakemuksia!

* blogin kautta saatu

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

8 comments

Vastaa

Tuo Blasco on ihan huippukamaa. Saa itseasiassa heti pirteämmän ilmeen ja taittaa sinisyyttä, joten piilottaa pintaverisuoniakin.

Vastaa

Oh, kiitos vinkistä! Toimisikohan siis myös silmien alle? Täytyypä kokeilla entistä rohkeammin :)

Vastaa

Hei tiesithän, että tuohob DW kelloon saa rannekkeita erikseen? Itselläni on se pienitauluinen ruusukultakello mustalla, ruskealla ja raidallisella rannekkeella. Vaihto käy minuutussa aamukiireessäkin, joten aina on sopiva kello muuhun asuun!
Muistaakseni rannekket maksaa jotain 35e.

Vastaa

Oho, enpä tiennyt! Tai siis tisein, että vaihtorannekkeita saa, muuta en todellakaan tiennyt, että se on noin nopea juttu ja itse tehtävissä. Luulin, että on kellosepän hommia tai vähintään vaatimuksena oikeat välineet ja aikaa, joten siksi ajattelin, että pakko hankkia toinen kello jos haluaa päivän mukaan vaihdella väriä! No sitten, tämähän muuttaa ihan kaiken :) Kiitos kovasti vinkistä, täytyypä hankkia pelkät rannekkeet!!

Vastaa

Jep, rannekkeen (ja kellon) mukana tulee/tuli oma pieni työkalu, piikki, jolla tuon rannekeen saa käden käänteessä vaihdettua! Ja omat vaihturini ostin muistaakeni Timanttiset-liikkeestä. Myös netin kautta saa vaihtorannekkeita.

Vastaa

Pitääpä laittaa muistiin tuo Shiseidon peiteaine, josko auttaisi aina tummiin silmänalusiini.(tuntuu, ettei mikään auta:) )

Vastaa

No älä, mulla on ihan samanlainen fiilis – olen myös tässä ihmetellyt, että missä vaiheessa mun silmänaluset ovat pääseet näin tummumaan ja onko tämä nyt sitten lopullista (vaiko vasta alkua, jaiks)! :) Mutta tämä Shiseidon on kyllä kiva siinä, että sen kanssa ei tule pakkeloitua oloa vaan lopputulos jää luonnolliseksi, mutta kuitenkin siten, ettei tummuus enää loista :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.