Olen viime aikoina käyttänyt poikkeuksellisen vähän kynsilakkoja ja jos olen jotain, niin lähinnä väritöntä lakkaa tuomaan kauniin kiillon kynnen pintaan. Se on oikeastaan tuntunut aika vapauttavalta. On ollut ihanaa kun ei tarvitse lakkailla ja poistella, saati tuijotella lohkeilevia kynnen kärkiä.

Yksi eniten tänä talvena käyttämistäni lakoista onkin Treat Collectionin  väritön aluslakka. Tykkään muutenkin hirveästi Treatin lakoista, niissä on kaunis värimaailma sekä elegantit pakkaukset. Väripaletti tällä berliiniläisellä kynsilakkabrändillä on kiinnostava, jossain sopivalla tavalla trendikkään ja klassisen välimaastossa.

Treatin lakat muuten ovat ns.lempeämpiä kynsilakkoja, eli niin lähellä luonnonkosmetiikkaa kuin kynsilakka nyt voi olla, eli ei sisällä perinteiselle kynsilakalle tyypillisimpiä haitallisia kemikaaleja. Se onkin edellä mainittujen juttujen ohella syy, miksi olen tykännyt käyttää nimenomaan näitä monien markettibrändien sijaan.

Sain viikolla uuden Treatin kynsilakan, tumman violetinPrivate Lives –sävyn (jotain mustikan ja luumun välimaastossa, mutta tummempi kuin kuva antaa ymmärtää) ja se oli niin houkuttelevan näköinen, että oli pakko pitkästä aikaa lakata kynnet ihan kunnolla.

Nyt tuntuu jotenkin hyvällä tavalla hassulta. Ehkä olen ehtinyt jo niin tottua katselemaan värittömiä sormia, että nyt läppäriä naputellessa katse hakeutuu yhtenään sormenpäihin. Toisaalta toihan väri heti ihan uutta huoliteltua fiilistä, ja onhan lakan sävy tosi kaunis.

Olen talven aikana karsinut kynsilakkavalikoimaani raa’alla kädellä ja luopunut monista voimakkaista sävyistä, jättänyt jäljelle niitä klassisempia perusvärejä ja vaaleampia sävyjä. Sellaisia, joissa on hyvä pigmenttisiä ja raikkaita sekä monikäyttöisiä, jollainen myös tämä Treatin sävyuutuus on.

Treat Collectionin kynsilakat saatu blogin kautta .

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.