Emme voineet vastustaa poikkeamista Sevillan liepeillä, aivan lentokentän tuntumassa sijaitsevassa outletkeskuksessa. Huomasimme The Style Outletsin matkalla kaupunkiin, ja palasimme sinne pari päivää myöhemmin tutkailemaan, mitä rakennus pitää sisällään. Vaikka katettuun ostospaikkaan tuntuikin melkein synniltä suunnata Sevillan katujen kutsuessa vartin ajomatkan päässä ja auringon porottaessa ulkona, oli toisaalta sinne hyvä paeta päivän kuuminta aikaa. Outletkeskus on myös oikeastaa juuri sopivan kokoinen, se ei ole liian iso, että veisi koko päivän, mutta kuitenkin riittävän kokoinen, että sinne kannattaa suunnata. Rakennus on kompakti ja kätkee sisäänsä päälle 60 liikettä, pääosin meille tuttuja brändejä, kuten Ralph Laurenia, Mangoa, Bossia, Benettonia ja sen sellaista, mutta kivana lisänä myös paikallisten merkkien edustus, täältä siis löydät myös Massimo Duttin outlet -liikkeen.
Alennukset olivat kohtuullisia ja paikoin jopa huikean hyviä, katselu päättyi siis myös ostoksiin ja suun muikeaan hymyyn vetäneihin löytöihin. Rahaa paloi maltillisesti kiitos alennusten jo alennetuista hinnoista, mutta mukaan tarttui oikein kivoja juttuja (kuten vaikkapa niitä kenkiä…). Esittelen niitä ja muita reissuostoksia sitten lähemmin palattuani. :) Plussaa oli myös varsin hyvä tarjonta miehille. Mies tulikin mukaan vähän sillä asenteella, että josko kaikki on taas vain naisille suunnattua, mutta väärin meni – hän taisi löytää jopa enemmän kuin minä, tai ainakin yhtä paljon. ;)
The Style Outlets
P.I. los Espartales, San José de la Rinconada
41300 Sevilla, Spain
6 comments
Susanna89
Itse tykkään kovasti juuri Mangosta :)
löysitkö muuten hajuvesiä? nekin on todella paljon halvempia Espanjassa, sen olen huomannut
Korundi
Mangosta löytyy kyllä paljon kivaa, ja tuolla outletissa hinnat alkoivat parista eurosta. Muutama ostos tuli siis sieltäkin tehtyä :) En olekaan kurkkinut vielä hajuvesiä, täytyykin katsoa kun päästään taas Espanjan puolelle, kiitos vinkistä!