Omistan liudan huulipunia, mutta vain muutaman sellaisen, joita käytän säännöllisesti. Vähemmän mieleiset huulipunat ovat kertyneet ajalta kun vasta opettelin käyttämään muitakin sävyjä kuin sitä iänikuista nudea ja etsin värejä, jotka oikeasti arjessa tuntuisivat omilta eivätkä näytä vain kaupassa hypistellessä kivoilta. Nyt hiljalleen olen oppinut tunnistamaan minkä tyyppisistä vivahteista ja koostumuksista tykkään ja hudit ovatkin vähentyneet radikaalisti. Joskus kuitenkin voi käydä niin, että hudiksi luultu osoittautuukin hitiksi. Niin kävi Lumenen Wild Rose Onnenpäivät -sävyn kanssa, tosin vasta aika todella paljon ostohetken jälkeen.

lumene pinkki 1

En enää muista miksi pari kuukautta sitten kaivelin huulipunalaatikkoa pohjia myöten, ehkä etsien johonkin tiettyyn asuun sopivaa punaa, mutta joka tapauksessa tämä sattui käsiin. Päätin antaa mahdollisuuden, vaikka huulipuna oli vanha ja siinä oli hileitä, mistä noin niin kuin yleisesti ottaen en pidä. Mutta niinhän siinä kävi, että ihastuin. Sen jälkeen huulipuna on ollut päälläni varmaan joka toinen päivä ja niin myös tänään. Se on nätti raikas pinkki, joka sopii hyvin ihonsävyyni, ja mikä parasta, se pysyy hämmentävän hyvin – ehkäpä juuri kiitos hileiden?

Tietenkin tuurillani kyseistä sävyä ei ole enää myynnissä, ainakinhan Lumenen pakkaukset ovat tässä välissä jo ehtineet muuttua. Onneksi punaa on vielä paljon jäljellä, ja saan nauttia siitä varmasti ainakin kesän yli. Sitten suuntaan huulipunahyllyjen äärelle notkumaan ja etsimään uutta vastaavaa, ehkäpä en sitten enää arastele hileitäkään?

lumene onnenpaivat

Huultenrajauskynä: IsaDora sävy 34 Vintage Pink.

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

12 comments

Vastaa

Kaunis sävy – tykkään! :)

Vastaa

Kiva kuulla, kiitos :)

Vastaa

Hei Anna-Maria! Olen lukenut blogiasi jo monen, monen vuoden ajan, muistaakseni jo vuodesta 2009, hurjaa! Sinun blogisi sekä jo loppunut Beyond Contemporary olivat ensimmäisiä suomalaisia blogeja joita seurasin. Pidän edelleen blogistasi kovasti ja mielläni jatkaisin lukemista jatkossakin, mutta valitettavasti en koe enää sopivaksi tehdä niin. Poistin blogisi seurattavien joukosta Bloglovinissa enkä aio enää vahingossakaan klikata Bellablogeihin. Toivon, että blogisi siirtyy jossain vaiheessa toiselle alustalle, silloin palaan mielelläni takaisin lukijaksesi! :)

Vastaa

Kunnioitan päätöstäsi ja ilman muuta pitääkin tehdä niin kuin oikealta tuntuu! Ihanaa, että olet kuitenkin viihtynyt ja viipynyt blogissani niin monen vuoden ajan, olen todella otettu ja iloinen siitä :)

Mitä tulee tuohon blogipostaukseen, en lähde ruotimaan asiaa sen enempää, kunhan tyydyn totetamaan, että asioilla on aina kaksi puolta ja sosiaalinen media mahdollistaa niiden erilaisten näkemysten jakamisen nopeasti ja hyvinkin kärkkäästi.

Omalta osaltani voin sanoa, että arvostan läpinäkyvyyttä ja reiluutta ihmis- ja työsuhteissa, ja se on niitä syitä, miksi olen Belloihin muista tarjouksista huolimatta jäänyt. Toisin sanoen, itse olen nähnyt ympärilläni hyvää toimintaa ja jos saan faktaa muuhun, ei ole epäilystäkään, että teen sitten uusia ratkaisuja – kukapa itseään ja omaa työtään arvostava ei! :)

Mikäli joskus tie vie muualle, toivottavasti nähdään (tai siis kirjoitellaan ;)) taas sitten! Kiva kuitenkin, jos haluat kurkata huomenna illalla avautuvan Take me theren (takemethere.fi), joka on minun ja ystäväni yhteinen projekti :)

Mukavaa kesän alkua kaikesta huolimatta ja ilman muuta henkilökohtaisesti lähtösi harmittaa tosi paljon, mutta tietenkin kunnioitan valintaasi!

Vastaa

No, mitä tähän sanoisi. Jos myy uskottavuutensa voittoa tavoittelevalle taholle varmasti toivoo että taho osoittautuisi edes säädylliseksi. Aina ei näemmä voi voittaa. Ihmettelen kyllä jos tällaisen jälkeen sinä (tai kukaan muukaan) kehtaa vielä julkisesti yhdistää itsensä moiseen lafkaan.

En silti lähde julistamaan etten enää koskaan tulisi piipahtamaan blogiisi. Olenhan täällä toisinaan käynyt nytkin, vaikka vilpittömyytesi onkin kadotettu rahan tähden. Kyse on vain siitä että vakavasti otettavan laatublogin sijaan tämä on nykyään paikka josta voi vilkaista kuvat ja kenties matkajutut… Sääli. Sinulla olisi ollut potentiaalia parempaankin.

Vastaa

Harmi jos ajattelet niin, mutta muistuttelenkin, että asioilla on kaksi puolta ja suosittelenkin aina perehtymään eri kantoihin ennen kuin vetää johtopäätöksiä :)

Uskon kolmen vuoden aikana onnistuneeni muodostamaan mielipiteen siitä, teenkö työtä säädylliselle firmalle vai en, etenkin kun se on itselle hyvin tärkeä asia. Totta kai olen toisinaan pysähtynyt pohtimaan vaihtoehtoja, ja niin pitääkin, mutta aina olen halunnut jäädä juuri tänne – vaikka sitä mainitsemaasi rahaa olisi saanut muualta enemmänkin. Se vain ei satu olemaan itselleni se valintojen tärkein argumentti. Tärkeitä asioita ovat tekemisen ilo ja myös vapaus tehdä omannäköistä kokonaisuutta omalla tahdilla, niiden menetystä ei voisi rahalla korvata ja sen takia olenkin jo jostain työstä lähtenyt.

Kuten sanoin, omaa sopimustani on noudatettu täysin enkä ole saanut faktaa mistään muusta. Mikäli niin käy, on tarkasteltava asiaa heti uudelleen ja jos sopimusta ei missä tahansa työkuviossa noudateta, olisi se itselle selvä lakiasia. Suosittelenkin kaikkia sopimusvaiheessa selvittämään yksityiskohdat oli työ mikä tahansa.

Kukaan ei siis minua pakottaisi jäämään, omistan kaiken oikeuden tuottamaani sisältöön ja valitsen itse yhteistyöni – toisin sanoen, toivon lukijan voivan luottaa siihen, että valintani ovat harkittuja ja vapaaehtoisia :)

Arvostan kovasti sanojasi potentiaalistani, kiitos siitä!

Vastaa

MITÄ NYT ON TAPAHTUNUT? MIKSI BELLABLOGIT OVAT JOUTUNEET EPASUOSIOON?

Vastaa

Asioita selvitellään :)

Vastaa

Minähän olen todella suuri huulipunafriikki ja omistan vähintään 50 huulipunaa. Rakastan huulipunia niin, että jokaiseen asuu löytyy varmasti just eikä melkein oikea sävy ;)

Vastaa

Voi ihana, mä niin ihailen ihmisiä, jotka osaavat rohkeasti kokeilla eri meikkisävyjä ja mätsätä niitä asuihinsa!! Itse niin helposti jämähdän helppoon neutraaliin, vaikka aina ihastelen kun jollain muulla on vähän vahvempi tai räväkämpi huulipunasävy :)

Vastaa

Kauniin sävyinen puna :). Pakko kysyä hieman huulipunan käytöstäsi, eli step-by-step -ohjeet siitä kuinka saat punan pysymään kauniina mahdollisimman pitkään – käytätkö aina rajauskynää, pohjustatko huulia jotenkin…? Tykkäisin käyttää huulipunaa nykyistä useammin, mutta itse en vain jaksa kikkailla rajauksien ym. kanssa, joten yleensä se on vain puna puikosta huuliin ja menoksi. Ja siinä menossahan puna ei yleensä kovin kauaa pysy, toki tähänkin varmasti vaikuttaa mm. punan koostumus. Eli vinkki vitoset huulien punaamiseen kuulisin erittäin mielelläni :)!

Vastaa

Kiitos kovasti! Ja kiitos kovasti kivasta postausideasta, täytyypä pistääkin toteutukseen!! Yleensä itse näen pienesti vaivaa juuri siinä levitysvaiheessa, sillä en taas yhtään jaksa lisäillä huulipunaa, niinpä yritän tehdä hyvän pohjan, jotta se kestää mahdollisimman pitkään ja kuluu kauniisti asteittain :) Täytyykin siis pistää postaus toteutukseen!

Ihanaa aurinkoista perjantaita!

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.