En varmaan yllätä kun kerron, että luomivärilemppareideni ydin pysyy vuodesta toiseen samana. Repäisen värien suhteen harvoin, ja yleensä pysyttelen turvallisissa ja helpoissa maanläheisissä sävyissä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että mikä tahansa ruskea tai nude kävisi, vaan päivastoin, olen suhteellisen nirso sen suhteen, miten matta tai kiiltävä väri saa olla, puhumattakaan vivahteista tai värin täyteläisyydestä. Niinpä kun olen löytänyt mieleisen, palaan sen äärelle yhä uudelleen.

Erityisesti juuri oikeaa ruskeansävyä oli vaikea löytää. Siihen meni kauemmin kuin osasin odottaa ja käytin vuosia löytääkseni juuri täydellisen harmaanruskean sävyn, mutta lopulta löysin. Mallina minulla oli ikivanhan Gemeyn luomivärin rippeet, jolle halusin löytää täsmällisen vastineen. Ajatus kuulosti helpolta, etenkin kun oli malliväri, mutta ei, kaikki olivat liian jotain. Vastauksen luomiväritarpeeseen toi mineraalimeikkisarjojen laajat ja maanläheiset valikoimat, ja se juuri oikea mattamainen harmaanruskea sävy löytyi Everyday Mineralsin valikoimasta, sävy Silver Grey on kaikilta osin juuri sitä mitä etsin, ja se onkin lemppari arkiluomivärini! Sen lisäksi laatu on mainio, eikä jauhemainen luomiväri tunnu ehtyvän sitten millään vaikka melkein päivittäin silmämeikkini juuri sillä sävytän.

everyday minerals silver greyglo minerals smoky eye

Toisen luottovärini olen maininnut jo monesti, Make up Storen Muffin -sävyn ostin joskus sattumalta, ja siitä asti se on ollut osa niin arki kuin iltameikkiäni. Sittemmin persikkaan taittuvan nudesävyn rinnalle on tullut valkoinen, jota yleensä levitän Muffinin alle. Hinta-laatusuhteeltaan erinomainen sävy on Viva la Divan Matte White, jota olen käyttänyt jo pitkään. Seuraavaksi tosin ajattelin ravistella rutiineita ja kokeilla mineraalimeikkisarjan valkoista, vaikkei siihen muuta syytä ole kuin mahdollisuus löytää korvaava luonnonkosmetiikasta, mutta jos se ei toimi yhtä hyvin kuin tämä, palaan vanhaan. Sävynä valkoinen on kuitenkin tullut jäädäkseen, se nimittäin tuo kivaa kuulautta kulmaluulle ja valoa silmän sisänurkkaan.

Tummana luomivärinä suosin harmaanruskeaa, mutta silloin tällöin revittelen ja käytän puhdasta harmaata. Mieleinen harmaansävy Passion Pasport löytyi tilaillessani Everyday Mineralsin luomivärejä testiin ja kun kaipaan vaihtelua rusehtavaan, käytän tätä. Hieman hohtava harmaa toimii erityisen hyvin iltameikissä ja saa tehostetta mattamustasta.

everyday minerals passion passport

Luottosävyille mahdottoman mainio haastaja saapui alkusyksystä postitse. Sain blogin kautta testiin Glo Mineralsin (jonka nestemäiseen mineraalimeikkivoiteeseenkin ihastuin) Smoky Eye -paletin, joka on loistotuote. Kuvanottohetkellä (josta on vierähtänyt jo aikaa) paletti on vielä voimissaan, mutta näkisitte sen nyt, vaaleasta sävystä (joka muuten on todella lähellä Muffin -sävyä) on enemmän pohjaa näkyvissä kuin väriä, ja harmaassakin on syvä kuoppa. Myös paletin kaunis harmahtava ruskea on ollut kovassa käytössä. Kaiken kaikkiaan palettiin on päätynyt ihan mielettömän hyvä värikombo ja sävyt ovat riittoisia sekä vahvapigmenttisiä.

Oikeastaan paletissa ei ole muuta vikaa kuin, että se on paletti, mikä itsellä tarkoittaa automaattisesti sitä, että jotkut väri kuluvat nopeasti ja jotkut hitaasti, mutta tässä sentään (toisin kuin missään muussa käyttämässäni paletissani koskaan aiemmin) kaikki värit ovat käytössä! Tarkoituksena on ollut selvittää, saako tähän ostettua täyttönappeja, mutten ole vielä saanut aikaiseksi, ne olisivat näppäriä! :)

viva la diva matte whitemake up store muffin 1

Everyday Mineralsilta käytöstäni löytyy myös vahvapigmenttinen mattamusta (sävy Black), jonka nyt on korvannut Glo Mineralsin väripaletin musta. Mustaa käytän lähinnä ainoastaan ripauksen iltameikissä syvyyttä tuomassa, tai vaihtoehtoisesti tehdessäni rajauksen, siksi se kuluu huomattavasti muita sävyjä hitaammin. Kaiken kaikkiaan olen tykännyt Everyday Mineralsin meikeistä, mineraalipohjat ovat mainioita ja luomivärien hinta-laatusuhde erinomainen.

Katso myös nämä

10 comments

Vastaa

Sen voisi luulla olevan helppoa, mutta kuinka mahdoton tehtävä onkaan löytää täydellistä harmaanruskeaa ? Tähän mennessä lähimpänä on ollut naked2 paletin tease, jonka pelkään kuluvan puhki, kun käytän sitä päivittäin!

Kuvat on muuten kauniita. Niitä jäin ensimmäisenä tuijottelemaan. :) Riittääkö teillä kotona noin hyvin valoa, vai käytätkö lisävalaistusta?

Vastaa

No niinpä, et tiedä miten monta kertaa itsekin mietin tuota tiettyä sävyä metsästäessäni, että ei voi olla todellista kaiken tämän meikkipaljouden keskellä :D Mutta niinhän se on, että kun jotain tiettyä etsii, sitä ei meinaa löytyä sitten millään…

Hih, kiitos! Välillä käy tuuri ja valonsäteet eksyvät meidänkin kotiin ja silloin pitäisi heti olla valmiina kuvia ottamassa. Noh, ei vaan aina onnistu :) Nämä kuvat on itse asiassa napattu jo varmaan marraskuussa, mutta olen vain ollut laiska postauksen väsäämisessä…

Vastaa

Mielenkiintoisia kavereita! Yksikään sävy ei ollut mulle ennestään tuttu. Ihailen ja kunnioitan jauheluomivärien käyttöä arjessa, itse säästän ne vain niihin erityisaamuihin, kun varmasti on aikaa olla tarkka. :)

Vastaa

Hih, mä olen tykästynyt jauheluomivärien riittoisuuteen ja kun en meikkejä hirveästi paikasta toiseen liikuttele, käy jauhemaisenkin käyttö ihan rutiinilla :)

Vastaa

Kiinnostuin todella tuosta paletista! Ovatko sävyt viileitä? Etsin juuri viileän ruskeaa.

Vastaa

Tuo paletti on kyllä ihana – kerrankin kokonaisuus, jossa kaikki värit ovat just eikä melkein sellaisia, jotka yksittäinkin voisi valkata! Kyllä, sävyt ovat viileitä (itsekin tykkään lämpimiä enemmän!) ja itse asiassa kuva on kerrankin ikuistanut värit just oikeina, eli näyttävät luonnossa samalta kuin tuossa paletin koko kuvassa :)

Vastaa

Kiitti ihanasta vinkistä, jälleen kerran! Lähtee tilaukseen tänään!

Vastaa

Oi, toivottavasti tykkäät myöskin!! :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.