Vietin eilen illan CocoVin järjestämässä ravintovalmennuksessa, mikä tarjosi mukavasti uutta näkökulmaa ja ajateltavaa hyvinvointiin. Erityisesti Jaakko Halmetojan innostava puheenvuoro oli inspiroivaa kuunneltavaa. Jotenkin sattui erityisen hyvään saumaan tilaisuus, sillä arjen muutos on saanut miettimään vähän uudelleen päivittäistä syömistä ja muutenkin kehon hyvinvointia. Rutiineiden muuttuminen tarjoaa oivan tilaisuuden puuttua aktiivisemmin epäkohtiin, jotka ovat aiemmin vaivanneet, muttei menneessä arjessa ole saanut riittävää otetta paneutua sen syvemmin niihin.

Kaksi ensimmäistä askelta oman hyvinvoinnin edistämisessä on jo otettu, ensimmäinen toki oli puuttuminen pitkäkestoiseen stressiin, toinen liikunnan lisääminen. Kolmanne stepin toivon olevan kohennuksen arkiruoissa. Ehkäpä ne vaikuttavat jo osaltaan yleiseen oloon ja hyvinvointiin, niin ja ihoon, se kun on tuntunut koko talven väsyneeltä ja elottomalta, jotenkin harmaalta. Niinpä kevään mittaan on tavoitteena palauttaa edes ripaus hehkua iholle ja häivyttää tummaksi humahtaneita silmänalusia. Ehkä ryhtiliike edellisiin auttaa ulkoisiinkin seikkoihin, mutta suuntaan silti ilolla muutamaan kasvohoitokokeiluun kevään kuluessa. Mutta nyt, kuten ehkä huomaatte, olen jalkeilla jopa vielä aikaisemmin kuin eilen, ja suuntaamassa hyvinvointiaamuun. Ihanaa päivää kaikille!

selected nahkahame 1ruskea nahkahame 06selected nahkahameNeule: Zara / Nahkahame: Selected / Kaulakoru:  H&M / Laukku: Marc Jacobs

  
Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Onpas kiva asuyhdistelmä! Koru sopii hyvin tuon nahkahameen kanssa :) Liikunnan lisäämisellä arkeen on kyllä iso merkitys jaksamiseen. Se olen saanut huomata itsekin. Välillä tuntuu, ettei stressin pyörteissä EHDI tai JAKSA liikkua, mutta pienikin kävelylenkki raikkaassa ilmassa tuo lisää puhtia ja energiaa, ja taas jaksaa. Olen tästä aiheesta ajatellut naputella blogiinikin, sillä omaa kokemusta asiasta on kertynyt riittävästi, vaikka liikunta+uni+ruokavalio -onkin tuttu trio lähes kaikille ja sen tärkeyttä toitotetaan joka puolella. Mutta moni lueskelee silti mielellään käytännön vinkkejä, ihan niinkuin sinäkin kerrot miten muutat ”pinttyneitä tapoja”.

http://beauty-highlights.blogspot.fi/

Vastaa

Kiva kuulla, että toimii! :) No niinpä, olet ihan oikeassa ja aihe on just sellainen, josta ei voi olla liikaa käytännönvinkkejä siihen, kuinka tuoda niitä pieniä muutoksia arkeen! Juuri kuten sanoit, kaikkihan sen tietää, että juuri tuo kolmen liiton merkityksen, mutta sitten tuleekin se ”mutta” ja arki vain unohtuu jatkamaan samaa vanhaa kaavaa :)

Vastaa

Näyttääpä sun iho upean heleältä näissä kuvissa! :) Olisi kiva kuulla jossain vaiheessa enemmän minkälaista liikuntaa olet ottanut arkeesi mukaan, ja miltä se on tuntunut. Ja miten sen hot joogan kanssa kävi, joko uskaltauduit kokeilemaan?

Vastaa

Oi kiitos – ehkä lepo alkaa viimein palauttamaan elinvoimaa ihollekin :) Kiitos kysymyksestä, tuosta voisikin väsätä ihan oman postauksensa, joten pistänpä työnalle, kiitos toiveesta!!

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.