Päivä on tuntunut valtavan pitkältä, johtuen ehkä ohjelman puutteesta tai sitten siitä, että jostain kumman syystä heräsin jo seitsemältä, mutta heräsinpähän sentään pirteänä ja vieläpä ihanaan auringonpaisteeseen! Päivä on kulunut hiljaisuudessa teemalla aikaa itseni kanssa, mutta kieltämättä vähän kummalta tuntuu olla yksikseen. Spotifykin sanoi itsensä irti ja tv:tä en osaa käyttää, joten ainoat äänet kaikuvat pään sisällä. Vähän turhankin kovaa siihen nähden, että on vapaapäivä, ja pitäisi ja voisi ihan vain olla pohtimatta liikaa arjen asioita ja antaa itselleen armon vain olla. Miettien vähäpätöisiä asioita, kuten vaikkapa kynsilakan sävyjä tai muuta mieltä rasittamatonta.

Koska koko päivän kotona oleilu tuntui tyhmältä ja oma seurakin alkoi pitkästyttää, hipsin hetkeksi läheiseen kahvilaan hellimään itseäni cappuccinolla ja pienellä suolaisella. Laiskuus ei antanut periksi kuitenkaan kauemmaksi paremmille apajille lähtöä, mutta lyhytkin ulkoilu teki hyvää, kuten myös rento kahvihetki ihmisten ilmoilla. Nollasi hieman ajatuksia ja mieltä nostatin lisää ostamalla mukaan kauniin tulppaanikimpun. Kotiin palattuani annoin parvekkeen oven ammottaa avoinna päästäen lämminneen lasitetun parvekkeen ilman vyörymään sisään. Ihana kevät!

Parvekkeella kruunasin keväthetken hellimällä itseäni iltapäiväherkulla. Eilen kauppareissulla maistoin pienen makupalan tanskalaista Peters is -luomujäätelöä, ja korkeasta hinnasta huolimatta en voinut olla nappaamatta purkkia kotiin viemisiksi, sen verran pehmeäksi mauksi jäätelömaistiainen suli suuhun. Vanilja, vadelma ja herkulliset macaronin palaset muodostavat pehmeän herkullisen kokonaisuuden, ja jäätelö maistui tänään auringossa jos mahdollista, vielä eilistäkin paremmalta. Nam.

IMG_2382IMG_2376IMG_2395

Tämän päivän urakkana on ollut syöttää Huuto.netiin kiertoon lähtevää. Vaikka laiskottaakin, niin hyvän alun olen jo saanut tehtyä. Nyt urakka jatkuu, ja toivottavasti pian jo pääsen teille hihkaisemaan linkin, jotta pääsette tutkailemaan valikoimaa. Mutta nyt, ihanaa lauantai-illan jatkoa kaikille!

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.