En tiedä onko se valon lisääntyminen vai vain se, että olen saanut yhden massiivisen muuttolaatikkopinon raivattua pois nurkasta häiritsemästä, mutta polte saada koti kuntoon on kova. Tai oikeastaan, kodilta jo tuntuu ja näyttää, mutta se viimeinen silaus puuttuu. Toki on paljon asioita, jotka olisi kiva uusia tai muuten vain hankkia kotiin, mutta jos lähdetään ihan niistä omasta mielestä akuuteimmista on seuraavat kohdat itsellä kärkisijoilla kevään sisustuksen päivittämisessä.

KAUNIS MATTO. Vanha matto näyttää valkoisen lattian rinnalla pelkästään tunkkaiselle ja ei oikein muutenkaan ole ihan suosikki, liian pienikin. Niinpä uusi matto olisi todella tarpeen. On kuitenkin pari viivästyttävää tekijää. Ensiksikin matot, joihin isken silmäni, ovat hurjan hintaisia! Toiseksi, entä jos osta hintavamman ja saan sen autottomana kotiin raahattua, ja se ei sovikaan kokonaisuuteen – palautusrumba kuulostaa ärsyttävältä säädöltä! Enkä edes ole täysin varma millaisen haluaisin. Visuaalisesti vaaleaa, mutta se on myös hankalin pitää puhtaana. Ehkäpä siis kevyesti kuvioitua vaaleaa?

Finarten matot ovat aivan ihania, niitä olen monta kertaa eksynyt ihailemaan instassa ja netissä. Esimerkiksi kuvan kierrätetystä puuvillasta valmistettu Aitta-matto iskee! Kaunis on myös Jotexin pienempikuvioinen Zuri-villamatto, vaikka mietinkin, onko kuviointi liian tiheä omaan makuun. Kaikista kuvatallennuksistani päätellen kuitenkin jotain näiden suuntaista, puuvillaista tai villaista ja suurella todennäköisyydellä mustavalkoista tai helmenharmaan sävyistä.

SISUSTUSTYYNYT. Jos lähimmiltäni kysytään, en tarvitse enää yhtään ainoaa sisustustyynyä. Mutta kun niin rakastan niitä! Onko ihanampaa kuin makoilla tyynypaljouden keskellä pehmeässä pesässä? Tai istua niiden päällä puulattialla? Tai kaunistaa sohva kivoilla tyynyillä? Niissä saa ehdottomasti kuoseja ja värejä, mutta mielellään kuitenkin pehmeitä ja harmonisia sävyjä. Mieluiten graafista kuviointia söpöilyn tai kukkaisuuden sijaan. Esimerkiksi Mokon persikkainen Bugalow-tyynynpäällinen on kaunis, samoin kuin petrooliin taittuva Chhatwal&Jonsson -tyyny.

SÄILYTYSLAATIKOT. Pienessä kodissa piensäilytykselle on huutava tarve. Kauniit kuvioidut pahvilaatikot sopivat makuuni ja tuovat väriä muuten vaalean kotiin, mutta erityisesti ihastuttaa nämä Iittalan Vakka-laatikot. Ne olisivat varma ja ajaton valinta kosmetiikan ja pienasusteiden säilytykseen. Myös Lundian kulmikkaat System-laatikot kiinnostavat. Joka tapauksessa, uudet säilytysratkaisut ovat must.

VIHERASVIT. Siitäkin huolimatta (tai ehkä juuri siksi), että olen tavattoman huono pitämään kasvini hengissä, haluan ehdottomasti lisää viherkasveja. Ainokainen fiikukseni on kärsinyt pahasti, joten uusille tulokkaille olisi tarve. Wild Thingsillä on ihania kasveja, ehkä joku kuvan kaltainen tai muu syvänvihreä fiikus tai pari sopisivat kotiini. Maaliskuu on uuden kasvin hankintakuukausi, ehdottomasti!

PRESSOPANNU. Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä: kuparinvärinen pressopannu. Olen mieltynyt pressopannun käyttöön, eli perinteistä kahvinkeitintä en enää omista. Kotoa löytyy kyllä metallinvärinen (joskin se on lyhyessä ajassa melko paljon kulunut ja kansikin vähän hajonnut), mutta nyt polttelee kuparinvärinen pressopannut. Seuraava saa kauniimman värin lisäksi olla asteen laadukkaampi kuin muuton yhteydessä kiireellä ostettu. Niin kovaan käyttöön se kuitenkin pääsee, joten parempi, ettei heti menetä hohtoa!

Muita hankintalistalla olevia ovat esimerkiksi omilla jaloillaan seisova peili ja laadukkaat lakanat, mielellään neutraaleissa sävyissä. Itselle sänky on kodin sydän, joten haluan panostaa sen mukavuuteen, joten mikä olisi parempaa kuin ihanalta iholla tuntuvat kauniit lakanat. Joskin lakanoita isompi hankinta olisi uusi patja, jolle todella myöskin olisi tarvetta. Äh, ostoslista kasvaa huomaamatta!

Kollaasin kuvien lähteet tekstin linkkien takana.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.