Olen saanut taas erän syksyn putkiremppapaon ajanvarastossa olleita vaatelaatikoita käytyä läpi ja todennut, että vaikka kuinka olen viime vuosina yrittänyt karsia, on silti mukana kulkenut vaikka mitä tähän elämäntilanteeseen peilaten turhaa ja tarpeetonta. Suunnitelmissa oli ottaa kirppispöytä myöhemmin keväällä, mutta tuskastuin ja tein sen jo, unohdin vain täällä vinkata asiasta. Kampin kirpputorilta (Runeberginkatu 8) löytyy siis vielä ensi viikon torstaihin asti pöytä (nro 19), jota täydennän aina kun ehdin. Kävin tänään viemässä erän tavaraa ja totesin koko pienen paikkani ajautuneen järjettömään kaaokseen parissa päivässä. Toivottavasti se ei ole ollut koko aikaa niin surkea näky! Huomenna poikkean viemässä täydennystä, muiden muassa mokkanahkaisen takin ja muutamia muita yläosia.

Jos siis liikut kulmilla, kannattaa käydä kurkkaamassa! Hinnat ovat matalat, sillä tarkoitus on aivan ehdottomasti saada hyväkuntoisille vaatteille uudet kodit.

Rekkikuvat eivät liity kirppariin, mutta on jotain, mitä tässä ohessa olen puuhaillut. Laatikoita läpikäydessä olen saanut myös asteittain kotia kuntoon ja säilytystilan vähyys pakotti palaamaan ratkaisuun, jollaista kymmenisen vuotta sitten hyödynsin silloisessa asunnossani, eli vaaterekkiin. Epäilemättä edessä on tasapainoilu siitä, ettei rekistä tule yksi iso vaatekasa, vaan jotain kauniin elementin ja käytännöllisen ratkaisun välistä. Saa nähdä!

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Heippa! Minkä merkkinen tuo ihana Nowhere-paita on? :)

Vastaa

Heippa, kyseessä on Mangon pusero :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.