Vaikka poden kroonista matkakuumetta eikä tänä talvena ole päästy karkaamaan ulkomaille, niin kotimaan pienet lomat, sellaiset kuin vuodenvaihe Lapissa ja nyt viime viikonloppu Mukkulan kartanossa ovat tuoneet kaivattua maisemanvaihdosta arkeen ja lääkinneet matkapoltetta. Olenkin huomannut, että pienetkin arkea rikkovat tekemiset ja lyhytkin irtiotto saavat ololle aikaan ihmeitä. Niinpä silloin kun ei ole mahdollista lähteä kauas, on hyvä muistaa aina silloin tällöin hemmotella itseä lähellä!

Täynnä hemmottelua viime viikonloppu olikin. Kartanomiljöössä oli jotain sellaista syvää rauhaa, mikä teki olon ihanan raukeaksi ja kiireettömäksi. Yritinkin ehdotella miehelle, että jos jäätäisikin vähän pidemmäksi aikaa, mutta ei auttanut, toisen työt kutsuivat. Silti lyhytkin visiitti tuntui hyvällä tavalla yllättävän pitkältä ja ehdittiin todella nauttia olostamme. Vierailun kohokohta alueen visuaalisen annin ohella oli ystävänpäiväillallinen, joka tarjoiltiin kartanon kauniissa ravintolassa. Erinomaisen menun oli suunnitellut Mika Jokela, joka vastaa muidenkin kartanon tarjoiluiden suunnittelusta. Vaikka kaikki olikin todella hyvää ja huolella laadittua, niin olen sen verran perso makealle, että suosikiksi on pakko nostaa jälkiruoka, metsämarjaleivos, joka oli kiistatta parhaita jälkkäreitä, mitä pitkään aikaan olen syönyt ja gröhöm, olen saattanut muutaman tässä viime aikona syödä…

kartanoravintola 2 kartanoravintola 3 kartanoravintola 4-2mukkulan kartano ravintola 01mukkulan kartano menukartanoravintola 1

Ruoan ja tunnelman takia kannattaa siis suunnata paikalle, tosin varmasti illallinen on luontevin yhdistelmä mikäli paikan päällä muutenkin viivähtää ellei sitten satu asumaan Lahdessa, josta paikan päälle on hyvin lyhyt matka. Mukkulan kartanon toiminta tosin on vasta käynnistynyt, joten siten ravintolakaan ei ole vielä päivittäin auki vaan se palvelee joko tilauksesta ryhmille ja juhlaväelle tai kun paikalle on vähintään kymmenen henkilöä tulossa. Kesää kohden ravintolan päänmenoksi on lisää tavoitteita aina vappubrunssista kesälounaisiin, joten toivottavasti kävijävirta tavoittaa kartanon niin, että tunnelmallinen sali voi ottaa vieraita vastaan herkuttelemaan päivittäin!

Kuvauskärpänen iski viikonlopun aikana ja tajusin vasta kotona kuinka paljon kuvia oikein tulikaan napsittua. Niinpä on ihan ehdottomasti vedettävä vielä yhteen sisustuksen parhaat palat, joten niistä lisää myöhemmin.

Illallinen saatu blogin kautta.

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

Yksi kommentti

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.