Loppuvuoden käytetyimpiä huivejani on ollut By Pia’sin beige cashmere-shaali, joka on sopinut melkein asuun kuin asuun sekä tuntunut ihanan laadukkaalta. Olen muutenkin ihastunut (kukapa ei?) kyseisen merkin tyyliin ja ostoslistalla on jo muutaman kuukauden kiikkunut vaaleanharmaa villaponcho, joka sopisi erinomaisesti lämmikkeeksi viileässä toimistossa ennen kevään saapumista. Mutta toki kaivattua lämpöä näin pakkasten keskellä tarjoaa myös villaneule ja takinkin alle mahtuva tekoturkista sekä pellavaa yhdistelevä liivi (joka muuten toimii kääntöliivinä), jotka sain blogin kautta matkaani kun poikkesin By Pia’sin viehättävässä putiikissa Espoossa joitain viikkoja sitten.

by pias fur vest 15by pias fur vest 36

Nämä kuvat on napattu Lontoossa viimeisenä päivänä, kun olo on jo vähän nuutunut ja mieli paluuseen valmistautunut. Lähtöpäivänä otin rennosti ja kietaisin likaiset hiukset nutturalle ajatuksella, että reissussa kuitenkin rähjääntyy, joten mitä turhaa nähdä vaivaa.

Vaikka fiilis ei ollutkaan hehkeä enkä yleensä tunne oloani kovin varmaksi hiukset kiinni, niin siitä huolimatta tuona päivänä tehdessäni aleshoppailua itsekseni lontoolaiset miellyttävät miehet kävivät kadulla (ja jopa kenkäputiikkiin asti seuraten) tyrkyttämässä puhelinnumeroitaan, joten syyn on oltava vaatteissa! Jos siis kaipaa vientiä, kannattaa kietoutua kašmirvillaan ja sujauttaa päälle turkisliivi – ainakin Briteissä! Suomessa en kyllä tiedä mikä saisi aikaan saman? ;)

by pias fur vest 5 by pias fur vest 41by pias fur vest 32
by pias fur vestby pias fur vest 2

Cashmere-neule, shaali ja tekoturkisliivi: By Pia’s* /
Hame ja kauluspaita: Zara / Nilkkurit: Zign, Zalando* / Laukku: Marc Jacobs

*saatu blogin kautta

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

(Ihana tuo ”Ilahduta kommentilla” – itsekin samalla vähän ilahtuu!)
En yhtään ihmettele, että miehet ovat Lontoossakin kiinnittäneet sinuun huomiota :) Ja tuota hiusten kiinni pitämistä sinun varmaan pitäisi harjoitella vähän useamminkin, koska sinulle sopii tosi hyvin myös tuollainen rento nuttura. Ja luultavasti aika monenlaiset muutkin ylösnostetut kampaukset. Vaikka tokihan hiuksesi ovat myös auki ollessaan tosi nätit, kyllä huomaa miten käytät niiden huolenpitoon aikaa.

Vastaa

Hih, kiva kuulla – mietin, mitä siihen pitäisi kirjoittaa, mutta tuo tuntui ihan omannäköiseltä ;)

Voi kiitos, mä kyllä edelleen uskon, että kyse oli vaatteista, sen verran nuutunut oma olo oli – mutta oli syy mikä tahansa, tokihan se ihan hauskalle tuntui :) Ja mukava kuulla, että myös hiukset kiinni sopii. Se on kumma juttu, että itse en meinaa mitenkään tottua siihen vaan aina kun tukka on kiinni, on olo jotenkin outo. Toisaalta olen vasta viime vuosina edes alkanut edes yrittämään, joten ehkä tämäkin on tottumis kysymys. Pitäisi ilmeisesti useammin kokeilla :)

Vastaa

Hei! En ole pitkään aikaan jättänyt kommenttia, mutta olen kyllä lukenut ahkerasti blogiasi. Blogistasi löytyy aina inspiroivaa luettavaa ja laadukkaita kuvia. Jatka samaan malliin! Hyvää alkanutta uutta vuotta sinulle!

Vastaa

Oi, ihana kun laitoit kommmentin! Hih, myönnnän, että tuttujen nimimerkkien kohdalla jää aina välilä miettimään, että missä ovat jos kuluu pidempi aika, ettei kuule. Ihana siis tietää, että olet edelleen matkassa mukana! :)

Kiitos ilahduttaneesta kommentistasi ja kuin myös, hyvää alkanutta vuotta!

Vastaa

Olen lukenut blogiasi Anna-lehdessä. Uudet sivusi ovat todella tyylikkään ja upean näköiset. Olet tyylikkään ja upean näköinen Lontoon kuvissa. Hiukset ovat kauniisti kiinni. Itselläni on myös pitkät hiukset ja olen myös haaveillut itse tehdystä nutturasta.

Vastaa

Aivan ihanaa, että olet löytänyt myös uuteen osoitteeseen! Ja kaunis kiitos kehuista, olen otetu :)

Rennot nutturat ovat kauniita, mutta jostain kumman syystä iste tunnun onnistuvan niiden kanssa parhaiten silloin kun olen kotona enkä edes yritä, mutta annas olla kun on lähdössä jonnekin ja haluaisi loihtia täydellisen rennon nutturan, niin ei vain onnistu millään ;)

Ihanaa viikonloppua!

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.