Branin linna seisoo upealla paikalla vehreän maiseman keskellä Transilvaniassa, noin 30 kilometrin päässä Brasovista. Linna voisi olla kuuluisa ja pelkän näyttävän ulkomuotonsa ansiosta, mutta suositun turistikohteen lisän siihen tuo Kreivi draculan tarina. Oikeastaan suoraa yhteyttä ei ole tuohon fiktiiviseen tarinaan, mutta oletettavasti Valakian prinssi Vlad Tepes (jonka väitetään löyhästi olleen innoittajana Draculan hahmossa) yöpyi muutaman yön tuossa rakennuksessa. Linnoituksen omilla sivuilla kerrotaan myös, että Branin linna on ainoa Transilvanian alueella, joka vastaa tarinan kuvausta Draculan linnasta. Niinpä vetonaula on valmis ja matkailijat saapuvat sankoin joukoin joko ihastelemaan näyttävää rakennusta ja sen sisällä toimivaa museota tai saapuvat paikalle fiktiivisen Draculan tarinan jalanjäljissä.

bran-castle-1 bran-castle-9
bran-castle-7

Alueen suosituin nähtävyys

Tuona päivänä kun kaarroimme autolla täyteen pakatulle parkkipaikalle, kilometrin päähän itse linnasta. Sade hakkasi tuulilasia vasten, mutta siitä huolimatta pikkuinen kylä oli täynnä ihmisiä. Mitä lähemmäs pääsimme linnalle johtavaa tietä, sitä huvittavammaksi tunnelma muodostui. Ihmismassat valuivat kohti linnaa ja matkan vartta koristi lukuisat kirjavat kojut, erilaiset huvitukset ja matkamuistomyymälät. Hetken tuntui kuin olisi astunut huvipuistoon ja meinasin jo kääntyä kannoiltani ja palata takaisin viehättävään Brasoviin, jonka hotelliin olimme paria tuntia aiemmin kirjautuneet. Mutta koska olimme ajelleet puolen tunnin matkan paikalle ja tarvoimme jo urheasti eteenpäin kosteassa säässä, ajattelin antaa paikalle mahdollisuuden. Lipunmyyntipisteen jono kaarteli pitkälle ja jonossa raikui iloinen kielien sekamelska huonosta säästä huolimatta. Pohdin, kuinka paljon väkeä paikalla mahtaakaan olla paikalla hyvällä säällä kun jo sateella väkeä on niin paljon. Sisäänpääsymaksu oli selvästi kallein reissulla kohtaamamme, mutta se oikeastaan oli jo odotettavissa – mitäpä muuta voisi olettaa alueen yhdeltä suosituimmista nähtävyyksistä?

bran linna bran-castle-14

Ostimme liput ja astelimme linnalle nousevaa tietä pitkin eteenpäin väistellen valokuvaamaan pysähtyneitä kanssamatkailijoita. Pysähdyin ovensuulle katsellen ankeaa ihmisvirtaa, jotka kaikki yrittivät päästä samaan aikaan samasta ovesta sisälle ja ulos. Tunsin palan kurkussa, työnsin kameran laukkuun ja myönsin sen, minkä olin epäillyt jo auton ikkunasta kaupungin räikeyttä katsellessa, tämä ei ollut minun kohteeni. Annoin vielä mahdollisuuden ja ujuttauduin massan mukana linnan sisälle, mutta kun näin vastaavan jonon pyrkivän entistä kapeammasta sisäänkäynnistä linnan torniin johtavaan portaikkoon, luovutin. Orasteleva ahtaanpaikankammo alkoi tunkeutua mieleen ja totesin miehelle, että on päästävä ulos.

bran-castle-2

Branin linna etäältä

Survottuani tieni takaisin sateen raikastamaan ulkoilmaan hengitin syvään ja olin tyytyväinen valintaan – mitä tahansa sisällä olikin, en nähnyt sitä sen kaiken arvoiseksi. Niinpä luovutin kuvienkin suhteen, paikka ei vain inspiroinut ikuistamaan yksityiskohtia, vaikka näin jälkeenpäin ajattelen, ehkäpä olisi kuitenkin pitänyt ottaa muutama kuvamuisto siitä markkinatunnelmasta, joka linnan tuntumassa vallitsi. Päästyämme autolle päätimme koukata katsomaan linnaa etäämmältä ja niinpä ajoimme kylän kuumimman pisteen ohi kaartaen linnan taakse, ja yhtäkkiä eteen avautui ihana rauha. Seisoin tihkusateeksi muuttuneessa kelissä ja katselin linnaa kauempaa, niin siitä oikeasti tuntui saavaan irti. Linna näytti upealta utuista maisemaa vasten ja kaiken rauhallisuutensa lisäksi alue oli mitä viehättävintä. Yhtäkkiä ei ollutkaan enää kiire pois, vaan nautin jylhästä maisemasta ja hetken kadoksissa ollut hymykin palasi taas kasvoille.

Bran Castle ei ainakaan näin kesälomien turistikautena ollut minun kohteeni, mutta voisin kuvitella antavani sille uuden mahdollisuuden hiljaisempana sesonkina. Voisin kuvitella paikan olevan upea esimerkiksi loppusyksystä, otaksuen, että suuri osa kanssamatkailijoista on silloin jo viettämässä arkea kotimaassaan. Mikäli rahastuksen maku ja turistimassat eivät häiritse, on Draculan linnaan helppo tehdä vierailu vaikkapa juuri Brasovista käsin. Voi myös olla, että saavuimme turistiaallon pahimpana hetkenä alkuiltapäivästä, mutta silti, onhan paikka kaupallinen, joskaan ei täysin suotta, onhan Bran Castle todella näyttävä linnoitus henkeäsalpaavine maisemineen!

bran linna 1

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.