Taas on ollut niin tapahtumarikas päivä, ettei tiedä mistä aloittaa purkamaan. Aamupäivällä istuin inspiroivassa tapaamisessa hahmottelemassa tulevia kuvioita ja iltapäivällä kahvittelin serkkuni kanssa, mikä on itselle aika iso juttu, niin hassulta kuin ehkä kuulostaakin. En ole kovin läheinen sukuni kanssa, etenkään isän puolen suvun. Osa syy on tietenkin ihan oma saamattomuus, itsepähän olen porskuttanut omaa arkeani ja laiminlyönyt yhteydenpitoa, mutta toisaalta sen aloittaminen tyhjästä on myös tuntunut hankalalta.

Toinen syy (ja myös pitkälti ensimmäiseen vaikuttava) on etäisyys, kun fyysistä välimatkaa sukulaisiin on lapsesta asti ollut paljon, eivät suhteet ole koskaan päässeet rakentumaan kovin läheisiksi. Lähimmät ovat luonnollisesti oman perheen jälkeen olleet isovanhemmat, joista heistäkään enää yksi elossa. Niinpä kun törmäsin serkkuuni hautajaisissa (niin karua kuin onkin, ilmeisesti niitä harvoja tilaisuuksia joissa osaa suvusta tulee nykyään enää tavattua) ja  huomasimme, että asumme nykyään samalla paikkakunnalla, joten se jos mikä tarjosi täydellisen tilaisuuden aloittaa yhteydenpito. Niinpä tänään istuttiin ekaa kertaa koskaan (?) kahdestaan saman pöydän äärelle ja oli aivan ihana kohtaaminen!

Siitä oli mukava jatkaa hyvällä fiiliksellä lentokentällä järjestettyyn blogi-iltaan, jonka myötä pääsin tutustumaan upean uudistuksen läpikäyneisiin tiloihin ja tietenkin kolusimme bloggaajakollegoiden kanssa kosmetiikkahyllyjä, kurkimme Victoria’s Secretiä, nostimme lasilliset kiitorataa katsellessa sekä illallistimme skandinaavisessa Pier Zero -ravintolassa. Eli näin kiteytettynä, aika onnistunut päivä!

harmaa mekko 24harmaa mekko 18harmaa mekko 23harmaa mekko 17harmaa mekko 21Mekko: Lindex / Huivi: by Pia’s, saatu blogin kautta / Laukku: Coccinelle / Kello: Daniel Wellington

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

7 comments

Vastaa

Muistatkos mitä lakkaa sulla on noissa kuvissa kynsillä?? mul on hakusessa juur tuommonen keltapohjanen nude lakka.

Vastaa

Kynsillä on Fabyn That’s Hot -sävy, joka on yksi tämän syksyn suosikkikynsilakoistani! Pigmentti on tosi hyvä ja kuivuukin nopeasti :)

Vastaa

Taas upea asukokonaisuus :). Kivasti olet yhdistänyt ruskean ja harmaan :).

Vastaa

Kiitos kovasti! Ihana kuulla, että pidät <3

Vastaa

Etkös olekin matkustanut useamman kerran Norwegian-yhtiöllä? Itselläni kohta ensimmäinen matka kyseisen yhtiön kyydillä edessä, ja pohdin, mitä tulisi ottaa matkustaessa huomioon. Minulla ei ole mitään lisäpalveluita ostettuna. Pitääkö kentälle mennä esimerkiksi aiemmin kuin ”normaalin” yhtiön lennolle menisi? Miten lento eroaa ”normaalista”?

Vastaa

Hyvin muistit! :) Ollaan tosiaan lennetty useamman kerran Norwegianilla ja kaikki on toiminut mainiosti. Oikeastaan mitään räikeää eroa ei tule mieleen, tietty kaikki syötävä lentokoneessa maksaa (kuten nykyään tuntuu monella muullakin yhtiöllä) ja sitten tietty ruumaan menevistä laukuista joutuu maksamaan (muistaakseni oli vielä halvempaa maksaa ne etukäteen kuin vasta kentällä), mutta muuten ihan samalla systeemillä, eli liput saa tulsotettua siellä kentällä niistä laitteista ja jos on ruumaan menevää laukkua niin samalla myös tarrat niihin. Vaikka nyt yritän kovasti miettiä, niin mitään ihmeellistä ei kyllä tule mieleen, eli ei tarvitse olla sen aikaisemmin liikkeellä tai muutenkaan huomioida mitään (paitsi tietty tuo laukku, jos on ruumaan menevää) :) Ihanaa matkaa!!

Vastaa

Kiitoksia! Itse mietin lähinnä kentällemenon aikaisuutta sen takia, että kuulemma lähtöselvitystä ei voi tehdä etukäteen (kuten monilla muilla yhtiöillä), joten mitä myöhemmin tulee kentälle, sitä huonomman paikan saa. Lennän aina kohtuu halvalla, sillä ostan lippuni aina tarjouksista, mutta varsinaisia halpalentöyhtiöitä en ole kovasti kokeillut (ja kokemukseni esimerkiksi Ryanairista oli jotenkin pelottava). Ehkäpä tämä on parempi!

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.