Comino on pikkuinen ja vain muutaman ihmisen asuttama saari aivan Gozon kupeessa, mutta siitä huolimatta se on yksi Maltan suosituimmista turistikohteista. Saarta on siunattu kiinnostavilla luolilla, joihin pääsee tutustumaan vesitse sekä uskomattoman upealla blue lagoonilla, joka on kristallinkirkkaana ja vaaleanturkoosina hohtava merialue Cominon ja pienen Cominotto-luodon välissä. Laguuni on kuin paratiisi keskellä karua ja matalakasvustoista maisemaa, ja sen vieressä aukeava pikkuinen hienohiekkainen ranta onkin rantalomailijoiden valloittama.

blue-lagoon-2 blue-lagoon-malta-11

Mikäli koko päivä rantaelämän ja vesiaktiviteettien parissa ei houkuta, Cominolla poikkeaminen kannattaa yhdistää viereisellä Gozon saarella vierailuun. Itse kävin molemmissa saman päiväretken aikana, saavuimme aamulautalla Gozolle ja vaihdoimme saarta iltapäivällä suunnaten alkuillasta takaisin Slieman satamaan. Laguuni hohtaa jo kaukaa katsottuna epätodellisen turkoosina, mutta vasta lähelle päästyä koko maiseman upeus iskostuu tajuntaan. Cominon kapeita ja kivisiä polkuja kävellessäni ja merelle tähyillessäni huokailinkin miehelle, että jos saarella ei olisi muita, paikka olisi täydellinen. Sinisen laguunin ongelmaksi muodostuukin runsas turismi, jokapuolella on ihmisiä ja rantaan ankkuroiduista veneistä pauhaa musiikki. Luolaretkiä myydään aktiivisesti ja vesi suihkuaa punaisten moottoriveneiden kiihdyttäessä turistit kyydissä kohti alueen luonnonihmeitä.

Cominosta jäikin hieman ristiriitaiset fiilikset. Paikka on kieltämättä kaunis, mutta toisaalta itse en koe vetoa kanssaturistien seuraan enkä liioin näe houkuttelevana täyteen pakattuja rantoja, niinpä parin tunnin visiitti saarella osoittautui omaan makuuni nähden juuri sopivaksi. Jos voi vaikuttaa vierailun ajankohtaan, paras aika kesäkautena saattaisi olla ihan aamusta, jolloin turistiryhmät eivät ole vielä löytäneet tietään turkoosin merikaistaleen äärelle.

blue-lagoon-malta-10 blue-lagoon-6 blue-lagoon-malta-16 blue-lagoon-ootd-1blue-lagoon-malta-17

Miten varustautua?

Aurinko osuu laakealle saarelle polttavana ja veden heijastus tehostaa sen kuumien säteiden ulottumista iholle, ei siis ihme, että saaren rannat ovat täynnä auringonpalvojia. Cominolle suunnatessa kannattaakin ehdottomasti suojata itsensä hyvin auringolta ja käyttää kunnon suojakertoimia. Saarella sijaitsee vain perustarpeita myyvä kioski ja kesäaikaan avoinna olevan hotellin yhteydessä toimiva ravintola sekä kahvila, joten omaa evästä ja juotavaa kannattaa pakata mukaan. Saari on kivikkoinen ja polut mutkittelevia, niinpä hyvät kengät ovat tärkeät.

blue-lagoon-malta-8blue-lagoon-malta-4blue-lagoon-malta-1blue-lagoon-9blue-lagoon-malta-15blue-lagoon-01

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.