Tutustuin viime vuonna valtavaan määrään itselle entuudestaan tuntematonta kosmetiikkaa ja siinä samalla omia keuneudenhoitorutiineita tuli ravisteltua ja tapoja päivitettyjä. Matkan varrelle jäi joitain vanhoja suosikkituotteita ja tilalle löytyi ihan uusia ja jopa omasta näkövinkkelistä yllättäviä. Tarkoitus oli jo viime vuoden lopulla kasata yhteen aivan erityisesti edukseen nousseet kosmetiikat, mutta noh, se vain jäi, mutta tuskinpa on liian myöhäistä tehdä se nyt! Kriteereiksi itselle laitoin sen, että tuotteeseen on täytynyt tutustua viime vuoden aikana (tosin ihan viime hetkellä tajusin, että yhteen tutustuinkin juuri edellisen vuoden puolella vaikka toisin kuvittelin), eli vanhat suosikit eivät kelpaa vaikka maininnan arvoisia toki nekin olisivat. Myöskään pelkkä hyvä tuote ei riitä tälle listalle pääsyyn, vaan kyseisen tuotteen on täytynyt nousta jollain erilaisella tavallaan edukseen tai aiheuttaa kokonainen uudistuksen aalto omissa rutiineissa. Varoituksen sana, hehkutusta luvassa, sillä tässä vain parhaista parhaimmat!

parhaat meikit

1. PARAS VALOVÄRI

Joe Blasco Yellow Protouchia* kehaisin jo varovaisesti alku syksystä, mutta silloin en vielä tajunnut millaiseen rooliin se loppuvuoden aikana nousisi. Jonna H. nimittäin vinkkasi kyseisessä postauksessa, että tuo keltainen sävy taittaa sinisyyttä ja piilottaa myös pintaverisuonia. Se vinkki avasi kokonaan uuden maailman kyseisen tuotteen kanssa (kiitos vaan Jonna!) ja olen todella ihastunut tähän!

Tuote siis todellakin häivyttää tummia silmänalusia ja mikä parasta, lopputulos näyttää tosi raikkaalta ja kuulaalta. Ihoni on tosi rasvoittuva, joten en vielä ole löytänyt nestemäistä peiteväriä silmänalusille, josta tykkäisin. Voidemaisia sen sijaan olen käyttänyt tähän asti, mutta tämä avasi oven uuteen maailmaan keveydellään. Jauhemainen väri sopii loistavasti rasvoittuvalle iholle ja on ihanan kevyt. Tykkään siitä, että sävy selvästi kirkastaa katsetta, vähän kuin valokynä, paitsi että keltainen pigmentti samalla piilottaa myös sinertävyyttä. Mulla on vastaava sävy myös voidemaisena, mutta ainakin omalle iholle tämä on ehdottomasti parempi! Loistotuote, joka on lisäksi mukavan monikäyttöinen!

2. PARAS LUOMIVÄRIPALETTI

Avon Berrylove-paletti* on tuonut mukanaan ahaa-elämyksen burgundinpunaisen luomivärin suhteen. Aiemmin pelkäsin punaiseen taittuvia sävyjä, mutta tässä värimaailma on just oikea ja kaltaiseni kokematonkin meikkaaja onnistuu. Luomivärien koostumus on miellyttävä ja niissä on todella loistavasti pigmenttiä. Esimerkiksi Yves Rocherin valikoimasta löytyy melkein samanlainen paletti, mutta tässä Avonin versiossa pigmenttiä on selvästi enemmän.

Tuo tummin sävy on oikeasti niin vahva, että siihen ei todella tarvitse kuin kevyesti koskea siveltimen päällä saadakseen riittävän säväyksen silmämeikkiin. Vaalea on myös loisto ja kyselinkin jo, että olisiko sitä myyty erikseen, sillä kuten huomaatte, se on aika käytetty. Myös tuo harmahtava ruskea on kaunis, siinä on pieni metallinhohto ja toimii kivasti yksiin vaaleimman sävyn kanssa. Pinkille tosin en lämpene, mutta muilta osin paletti on huippu!

3. PARAS RIPSIVÄRI

Isa Doran Flashing Volume* -ripsaria ehdinkin hehkuttaa jo viime syksynä ja ylistän sitä edelleen! Mulla on tällä hetkellä testissä avattuna ehkä kuusi eri ripsaria, eikä mikään niistä vedä vertoja tälle. Pari on ihan hyvää, mutta kun haluan oikeasti näyttävän tuloksen, valitsen ehdottomasti tämän. Tämä on myös yllättänyt sillä, etten ikinä olisi uskonut tykkääväni ripsiväristä, jonka harja on pieni ja tylppä, mutta toisin kävi. Tällä on helppo kerrostaa näyttävyyttä ripsiin ja pienellä harjalla pääsee hyvin ihan ripsien tyveen. Tämä sopii nimenomaan näyttävää lookia havittelevalle, vähän ripsaria käyttävä tai luonnollista lookia havitteleva ei ehkä tykkää paksuhkosta koostumuksesta.

parhaat meikit 2

4. PARAS MEIKKIVOIDE

Glo Minerals Protective Liquid* oli ensisysäys aallolle, joka on pistänyt liki kokonaan uusiksi meikkipohjarutiinini. Tykästyin todella tämän mattaiseen ja todella peittävään lopputulokseen. Kiitos tämän uskalsin alkaa kokeilla muitakin meikkivoiteita hyvin tuloksin. Tämän ylittänyttä ei silti ole vielä tullut vastaan peittävyys ja pysyvyys kombossa, joten yritän säästellä purkin rippeitä iltakäyttöön ja päivisin käytän paria muuta meikkivoidettani. Hinta vain vähän kirpaisee ja siksi käytän tätä enemmän erityistilanteissa, mutta ehdottomasti hankin uuden kunhan viimeisetkin pisarat on tästä käytetty.

5. PARAS BB-VOIDE

Absolution Le Créme du Teint* on niin ikään ollut omalla kohdallani uraa uurtanut tuote. Virallisestihan se ei taida olla bb-voide, mutta kuitenkin ominaisuuksiltaan vastaava. Tätä ennen käytin bb-voiteita lähinnä tosi rentoina vapaapäivinä eivätkä ne vastanneet pysyvyydeltään tai peittävyydeltään kokopäivän meikkitarpeitani. Edelleenkin käytän myös muita, vaikkei välttämättä tarvitsisi, tämä nimittäin täyttää koko bb-voidetarpeeni. Plussaa tietenkin siitä, että tuote on luonnonkosmetiikkaa, mutta se ei toki yksin syynä hehkutukselle riitä. Kärkeen tämä nousee superkeveällä ja luonnollisella lopputuloksellaan, joka kuitenkin peittää hyvin. Tykkään tosi paljon voiteen sävystä, joka tuo kalpeahkolle iholleni kaunista elävää hehkua. Myös pysyvyys on mainio ja tällä on helppo saada aikaan tosi luonnollinen look. Tosi vaaleaihoiselle kyseinen tuote saattaa olla liian tumma, vaikka sävy aika hyvin mukautuukin omaan ihonsävyyn.

6. PARAS VARJOSTUSTUOTE

Make Up For Ever Sculpting Kit kuuluu samaan sarjaan edeltävien kanssa, se nimittäin avasi oven ihan uuteen maailmaan ja on ensimmäinen (kasvojen)varjostustuote, jota olen oppinut käyttämään. En olisi ikinä uskonut, että tulisin käyttämään kasvoilla noin tummaa sävyä (saati, että olisin sitä ikinä ilman ammattilaista osannut valita), mutta Mufen meikkiopastuksessa käytyä en voinut vastustaa tämän ostamista ja enkä voisi olla tyytyväisempi. Olen hiljalleen harjoitellut käyttöä (se tosiaan vaatii vähän treeniä, että löytää oikeat kohdat ja annostelun) ja tykkään tosi paljon! Ruskealla tulee luonnollisen väriset varjot ja väriä on helppo häivyttää. Vaalea sävy taas tuo valoa ja niinpä ne täydentävät toisiaan kasvojen eri alueilla. Tämä tulee nousemaan esiin vielä kunhan kirjoittelen postauksen nykyisen meikkipohjani palasista.

paras kasvovesi

7. PARAS KASVOVESI

Iroisie Toning Lotion on täydellinen. Ehdottomasti paras kasvovesi, mitä olen ikinä käyttänyt! Poikkesin entisen vakkarikasvoveteni (Estelle & Thild) loputtua Joliessa ja kyselin, olisiko heillä ehkä suositella jotain muuta vastaavasta hintaluokasta. Tulin ohjatuksi Iroisien hyllylle ja sain tämän käsiini ylistyssanojen saattelemana. Purkki näytti epäilyttävän pieneltä ja kysyinkin riittoisuudesta, mutta sain kuulla, että tätä riittää todella pieni määrä. Mietin miten se on käytännössä mahdollista, mutta nyt voin yhtyä samaan. Kasvovesi vähän kuin vaahtoutuu, mikä tuntuu kasvattavan sen määrää vanulapulla, niinpä paljon pienempi määrä tätä kuin koostumukseltaan perinteistä kasvovettä riittää. Lisäksi Iroisie tuntuu aivan ihanalta ja kosteuttaa kipakammankin puhdistustuotteen jälkeen. Plussaa siitä, että kasvovesi myös poistaa esimerkiksi silmämeikistä jääneitä rippeitä ja tämän jälkeen iho on sekä ihanan puhdas että hoidetun tuntuinen. Suosittelen todella lämpimästi!

8. PARAS PUHDISTUSAINE

Philosophy Purity made simple cleanseria* olen myöskin jo ehtinyt kehua, eikä hohto ole sammunut. Käytin viime vuonna kaksi purkkia ja olen edelleen tosi tyytyväinen tuotteeseen. Joulun jälkeen päätin kokeilla toista ja kaipaan jo lyhyen käytön jälkeen kipeästi takaisin tähän. Tässä etuna on miellyttävä koostumus ja ennen kaikkea puhdistusteho, silmämeikkikin poistuu helposti eikä tarvitse säätää erillisillä putsareilla. Pieni määrä riittää eikä pesukertoja tarvitse uusia toisin kuin vaikka tällä hetkellä testissä olevalla putsarillani. Ehdottomasti siis palaan tähän kunhan saan kulutettua loppuun tämänhetkiseni. Sopii erityisen hyvin rasvoittuvalle iholle!

9. PARAS KASVONAAMIO

Juice Beauty Green Apple Peel* -naamio, on aivan pakko nostaa listalle tehokkuutensa takia. En ole tätä ennen törmännyt naamion, joka saisi aikaan niinkin vaikuttavan tunteen (jos tiedätte mitä tarkoitan, eli että tuote ei vain ole kasvoilla vaan se myös tekee jotain). Kihelmöin saa veren kiertämään ja tuote kirkastaa ihanasti ihoa sekä tasoittaa sävyä. Todella mainio tuote erityisesti rasvoittuvalle iholle, herkkäihoiselle en suosittelisi tujuutensa takia.

paras hajuvesi

10. PARAS HAJUVESI

Olen ollut viime vuosina hajuvesihukassa, mikä on tarkoittanut sitä, etten oikein ole tiennyt mikä se juuri minun tuoksuni on. Nuoruuden hajuvedet ovat enemmänkin ihania muistoja, mutteivät enää säväytä tavalla, mitä joskus. Niinpä olen kokeillut vähän sitä sun tätä ja löytänyt uusia kivoja, mutten kokenut kolahdusta, paitsi tutustuessani Marc Jacobsin Daisy Delightiin*. Se on aivan ihana! Multa löytyy myös Daisy Dream ja sekin on huippu. Eivätkä ne riitä, haluan lisää. Nämä ovat niin mun tuoksuja, keveitä ja kauniita – ilo poimia hyllystä. Hajuvesien käyttöni on kasvanut hurjasti kun tutustuin näihin, eihän tällaista herkkua vain voi jättää hyllylle pölyttymään!

11. PARAS ITSERUSKETTAJA

Jos ette vielä ole kuulleet sitä jostain muualta tai muista vanhaa postaustani aiheesta, niin tässä vielä kertauksena: Vita Liberata* on loistava! Sillä on monta lyömätöntä ominaisuutta, joista tärkeimmät ovat todella nopea imeytyminen (ei siis tahraa tai lähmää) ja luonnollinen lopputulos. Ihan huippu! Käytin tätä läpi viime kesän ja purkissa on vielä tilkka jäljellä, eli tuote on tosi riittoista. Tuote kannattaa ehdottomasti levittää siihen tarkoitukseen tehdyllä hanskalla, jolloin se ei sotke käsitä ja muutenkin levittyy paremmin. Silloin kun kirjoittelin Vita Liberatasta valitin, että isompi hanska pyörii kädessä ikävästi, mutta Tiia ehätti vinkkaamaan, että ranteen ympärille kannattaa pyöräyttää hiuslenkki. Kiitos siitä neuvosta, ongelma nimittäin ratkesi ja levitys hoituu nykyään mainiosti isommalla hanskalla!

Haluaisin lisätä listalle vielä yhden ihovoiteen, mutta palaan siihen pian, kyseinen tuote nimittäin ansaitsee ihan oman postauksensa!

*saatu blogin kautta

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

22 comments

Vastaa

Marc Jacobsin Daisy-tuoksut ovat omia lemppareitani ja niihin ei vain kyllästy :)

Vastaa

Oi, tosi kiva kuulla, että tykkäät kanssa! Ne ovat kyllä tuoksumaailmaltaan herkullisia ja pakkaukset aivan ihania :)

Vastaa

Iroisien kasvovesi on kyllä ihana isolla i:llä! Mä otin sen käyttöön vasta tämän vuoden puolella, mutta melkein olen jo varma, että se on yksi tämän vuoden parhaista kasvovesistä! Tilasin jo toisen purkin ;) Iroisien Puhdistusgeelistä olen käyttänyt kasvoveden parina ja tykkään siitäkin. Loistopari!

PS. Ihanasti olet koonnut tämän! <3 Vuoden parhaista on aina kiva lukea. Mun postaus vuoden parhaista tulee vasta loppukuusta ;)

Vastaa

Oi, tosi kiva kuulla, että tykkäät kanssa tuosta kasvovedestä! Mä en olekaan tutoa puhdistusgeeliä vielä kokeillut, mutta täytyy varmasti jossain vaiheessa testata sitäkin :)

Vastaa

Oon etsinyt sekä varjostuspalettia että keltasävyistä puuteria silmien alle ja nytpä tiedän, mitä tuotteita hankin kokeiluun! :) mahtava postaus, pitäisi itsekin samantyyppinen toteuttaa :)

Vastaa

Sattuipa sopivasti! Suosittelen kyllä tosi lämpimästi noita mainitsemiaini :) Ja ehdottomasti vastaava lista toteutukseen, kiva lukea muidenkin ehdottomista suosikeista! :)

Vastaa

Hei, tosi kiva kuulla, että vinkistäni oli apua! :)

Avonin luomiväripaletti on selkeästi rakastettu tuote. Itsekin tykkään hirmuisesti Iroisien kasvovedestä, se tulee ikäänkuin liukkaaksi pumpulilapulla ja siksi tosi pieni määrä riittää. Kyllä silti haikailen, että olispa pullo edes 150ml:ä.

Vastaa

Ehdottomasti! Lisää vaan vastaavia vinkkejä tänne, niin ehkäpä mä pikkuhiljaa opin käyttämään kaikkia tuotteitani täydellä teholla :D

Ihan totta kyllä, vaikka Iroisie onkin riittoisa, niin mieluummin ostaisin silti kerralla isommassa koossa :)

Vastaa

Ostin eilen tuon Isadoran ripsarin, ja olen aivan myyty. Olin ihan ällikällä lyöty, miten noin pieni kumiharja saa aivan mahtavat ripset aikaan. Tämä ripsari on kyllä parhaita mitä olen kokeillut ja jää kyllä omaan meikkipussiin.

Vastaa

Oi, onpa kiva kuulla, että tykkäsit kanssa! Ennen tätä olin tottunut muhkeisiin harjoihin ja kun avasin ripsarin ekan kerran ja näin harjan, pidin peliä suoriltaan menetettynä, ajattelin, etten vai sillä mitenkään haluamaani lopputulosta. Päätin kuitenkin kokeilla ja jo ekalla käyttökerralla hurahdin! Sama juttu siis, ripsari on tullut meikkivalikoimaani jäädäkseen! :)

Vastaa

Kiitos vinkeistä. Löytyi tuttuja ja sitten tuntemattomia. Muutama kokeilemisen arvoinen vinkkikin tuli.

Vastaa

Oi, kiva kuulla!! Kiitos kommentistasi :)

Vastaa

Kiitos näistä! Osa pääsee varmasti testaukseen, uusi ripsiväri on hakusessa, samoin kasvoveden haluaisin vaihtaa uuteen ja hyvät valo- ja varjostusväritkin pitäisi löytää.

Jos pienen kehitysehdotuksen saa antaa, niin olisi kiva, jos tuotteen yhteydessä olisi jokin maininta hintatasosta – se merkitsee kuitenkin aika paljon ja ihmisillä on niin kovin erilaisia käsityksiä siitä, mikä on kohtuuhintainen (kun tarpeet ja käyttötavat on niin erilaisia). Toki hintakin varmasti vaihtelee paikasta riippuen, mutta jonkinlainen hintaluokka olisi kiva tietää.

Vastaa

Kiitos tuhannesti kommentistasi, ehdotuksesi oli loistava! Tuli ihan hölmö olo kun en ole tullut itse noin simppeliä asiaa ajatelleeksikaan :) Joskus aikoinaan kyllä lisäilin hinnat tuotejuttujen perään, mutta en yhtään muista miksi asia jäi enkä sen jälkeen ole tullut ajatelleeksi koko asiaa. Täytyypä palauttaa käytäntö eloon, kiitos ideasta! :)

Vastaa

Kiva postaus ja poiminkin tästä muutamia tuotteita listalleni :). Minulta löytyy nimittäin kännykästä eri kategorioiden alle tehtyjä listoja hyvistä tai kokeilun arvoisista kosmetiikkatuotteista, joita haluan testata, tai vähintäänkin tutkailla kaupassa tarkemmin. Eihän kaikkia herkkuvoiteita ja seerumeita yms. voi muistaa ulkoa, joten puhelimesta on hyvä luntata, että mitähän sitä seuraavaksi kokeilisi :).

Nyt minua kiinnostaa ainakin tuo Joe Blasco, Isadoran ripsari sekä Marc Jacobsin hajuvesi; uusi tuoksu on ollut etsinnässä jo syksystä lähtien, olisikohan tuo vihdoin ’se oikea’ :).

Vastaa

Jee, tosi kiva kuulla, että oli iloa! Ja hei, tuohan on ihan loisto vinkki! Aina milloin mistäkin blogista tai lehdestä bongaa jonkun tuotteen, mitä olisi kiva kokeilla, mutta eihän niitä koskaan muista. Tuollainen lista olisi tosi järkevä ja superhelppo päivittää heti kun huomaa jonkun kiinnostavan. Taidanpa matkia :)

Nuo Marc Jacobsin tuoksut on ihania! Vaikka näissä kahdessa omistamassani on vielä todella runsaasti jäljellä palan silti halusta saada lisää jo ihan kauniiden pullojen takia – niin ilo pitää näkyvillä ja ottaa harmaina arkiaamuina käyttöön :)

Vastaa

Nyt oli vielä pakko tulla sanomaan erillinen kiitos tuosta ripsari vinkistä! Ostin sen eilen ja tänään kokeilin sitä ensimmäistä kertaa. Vau! Aivan uskomattoman hyvä lopputulos ja todella tuuheat ripset! Et ole kyllä turhaan hehkuttanut tuota IsaDoraa :). Ripsiväri kiilasi heti top ykköseksi!

Vastaa

Kiitos loistavasta ripsivärivinkistä! :-) Kävin eilen ostamassa tuon Isadoran ja jo yhden päivän perusteella olen ällikällä lyöty: näyttävät ripset, ei suttaantumista, kestivät priimakunnossa läpi -23 c pakkasen ja viiman (normaalisti minulla leviää Lumenen ripsarit jo tuossa vaiheessa aamua, en tykkää vedenkestäviä käyttää joten lopputuloksen voi arvata..), päivän yliopistolla ja illan kunnollisen hikitreenin salilla! :-) Mikään ripsiväri ei ole tähän mennessä pystynyt moiseen! Ja mikä parasta, lähtee helposti myös pesussa pois. It’s a keeper – kiitos! <3

Vastaa

Ooh, ihan mahtava kuulla, että tykkäsit kanssa! Jee :) Sama fiilis tuli mullekin heti ekalla kokeilukerralla ja kolahti saman tien erottuen todella edukseen! Ihan sama juttu siis, siitä en luovu, loistotuote! :) Ja tuo on niin totta mitä sanoit, se pysyy hyvin, mutta lähtee normipesussa – itse en jaksa sählätä erillisten putsareiden kanssa, joten poispestävyys on must, mutta pysyvyydestä en silti haluaisi tinkiä!

Aivan ihanaa viikonlopun jatkoa ja kiitos kivasta kommentista <3

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.