Näin loppiaisen raukea vapaapäivä oli hyvä hetki pysähtyä kokoamaan yhteen vielä viime vuoden viimeisen kuun käytetyt kosmetiikat. Tässä siis vuoden viimeiset loppuneet!

BioEffect 30 Days Treatment.* Islantilaisen BioEffectin seerumit ovat kaikkien aikojen lemppareita, eikä tämä kolmenkymmenen päivän seerumikuuri ollut poikkeus. Pakkauksessa tulee kolme seerumiampullia, joista yksi riittää kymmenen päivää aamuin illoin käytettynä. Itsellä setti tosin riitti noin viikon verran luvattua pidempään, eli riittoisuus oli varsin hyvä luvattuun nähden. Käytin myös uskollisesti aamuin sekä illoin puhtaalle iholle, enkä käyttänyt samaan aikaan muita kosteusvoiteita tai seerumeita, eli otin kaiken tehon irti kuurista.

Olin vain vähän ennen kuurin aloittamista valittanut ihon pintakuivuudesta ja muista kylmän kauden ihohaasteista, miksi alun perin otinkin setin uskolliseen testiin. Ei mennyt muutamaa päivää pidempään kun eron jo huomasi. Iho tuntui kimmoisalta, pehmeältä, terveen väriseltä ja pintakuivuus oli tiessään.

Seerumin luvataan sisältäen kolmea soluaktivoijaa ja soveltuvan hyvin anti-age-hoidoksi. Suosittelenkin lämpimästi aikuiselle iholle, nuorella iholla menisi vähän hukkaan. Seerumihoito on todella hintava kokonaisuus, mutta mielestäni voi verrata suoraan kasvohoitoon, paitsi että vaikutus tuntuu pidempään. Vaikka kuuri loppui pari viikkoa sitten, iho tuntuu edelleen huomattavasti paremmalle kuin ennen.

BioEffect on lähtenyt liikkeelle seerumeista ja ne ovat edelleen mielestäni brändin parasta antia. Muu on hintavaa ekstraa, jonka pystyy korvaamaan jollain toisella tuotteella, mutta seerumit ovat vailla vertaa! Itse olen käyttänyt muutaman kerran vuosien varrella, ja joka kerta vaikutus on tuntunut. Jos siis on resursseja pistää enemmän kauneudenhoitoon ja etsii toimivaa premiumtuotetta, kannattaa ehdottomasti tutustua näihin!

Physicians Formula Spotlight Illuminating Primer* oli todella positiivinen ylläri. En yleensä niin perusta primereista (silmämeikinpohjustajaa lukuun ottamatta, joka on must), ne joko tuntuvat liian raskailta, paksuilta tai sitten tehottomilta. Tämä kuitenkin oli ihanan kevyt ja hoitava, mutta samalla myös tehokas. Iholle jäi kaunis kuulto, jolle käyttämäni mineraalipohja istui erinomaisesti (toimii myös voidemaisen meikkipohjan kanssa) ja iho näytti asteen verran freesimmältä kuin ilman, eli sopi täydellisesti näin harmaaseen talvikauteen. Bonusta siitä, että koostumus on hieman hoitava, eli ei ole pelkkä primeri vaan sisältää myös rapsioöljyä sekä E- ja A-vitamineja. Paras ja itselle sopivin primeri pitkään aikaan!

Maybelline Lash Sensational Mascara on muotoutunut luottotuotteeksi ripsipidennyksistä luopumisen jälkeen  (joita kyllä muuten helppouden takia ikävöin yllättävän paljonkin). Tällä saa ihanat muhkeat ripset ja pysyy hyvin. Ei varise eikä jätä kovin herkästi jälkiä kulmaluulle (itsellä tosin lähes kaikki vesiliukoiset ripsarit tekee sitä, mutta jotkut herkemmin ja jotkut vain satunnaisesti, ja tämä kuuluu jälkimmäisiin). Hinta-laatusuhde erittäin kohdallaan. Ainoa miinus on se, että iholle joutunutta väriä vaikea saada siististi pois. Monella muulla ripsari lähtee helposti rapsuttamalla kuivuttuaan, mutta tämä jämähtää. Ehkä tosin sama syy pitää sitä ripsissäkin paremmin?

Yves Saint Laurent Touche Éclatvalokynästä löytyy lisää aiemmassa postauksessa.

Boho Green Make-up poskipuna, sävy Lie de Vin* on ihana! Hyvin samantyyppinen sävy kuin Lily Lolon Ooh la la, josta tykkään myös paljon. Pigmentti on todella voimakas, eli hyvin pieni määrä riittää ja sävyn kanssa saa olla varovainen, ettei vaalea iho näytä liian punatulta. On siis superriittoisa. Arjessa tapaan käyttää hieman hempeämpää sävyä, mutta iltameikin kanssa tämä on täydellinen!

MAC Cosmetics Satin Eye Shadow, sävy Brulén ostin kun halusin testata korviketta H&M:n vakkarikäytössä olevalle luomivärille. Myyjä suositteli tätä lähes samansävyisenä (miltä se kyllä myymälän valossa näyttikin), mutta käytössä paljastui hyvin nopeasti, että sävy on hieman beigempi eikä pigmenttikään ole yhtä voimakas. Ei siis jatkoon, mutta sävy oli kuitenkin sellainen helpon neutraali, että tuli helposti käytettyä pois vaikkei ollutkaan ihan mieleinen. Mielestäni vähän ylihintainen riittoisuuteen nähden, eli ei jatkoon.

BYBI CBD Balance Booster* näyttää ihanalle, mutta ei ollut sopivin omalle iholle. Seerumin kylmäpuristettu hamppyöljy rauhoittaa ihoa, mutta koostumus tuntui vähän liian öljyiselle omaan makuun. Kaipaan vähän raikkaampia tuotteita ja ihoni ei erityisesti kaipaa rauhoittavia ominaisuuksia, joten siksi en usko, että varsinaisesti tuotteessa oli vikaa vaan enemmän oman ihotyypin ja tarpeen sekä tämän kohtaamisessa. Plussaa nätin pakkauksen ohella vegaanisuudesta ja luonnonkosmetikkamerkinnästä.

Pulpe de Vie Singing in the Rain -tehokosteuttava suihkeseerumi* on ihanaa hävikkikasviksia hyödyntävää ranskalaista sarjaa ja enemmän Pulp de Viestä löytyy aiemmasta postauksesta. Vaikka kyseessä suihkeseerumi, tuote on enemmän raikastavan suihkeen tai kasvoveden tuntuinen kuin seerumimainen. Eli tuntuu kevyeltä ja freesaavalta, mutta hoitaa sekä kosteuttaa ehkä asteen tavallista kasvovettä enemmän. Kiva tuote, ei lyömätön tai mitenkään uniikki, mutta toimiva perustuote arkeen.

Ida Warg Beauty Self-tanning Spray* on osa ruotsalaisen Ida Wargin kosmetiikkasarjaa, josta aiemmin kirjoitinkin. Tuotteet ovat vegaanisia ja järkevän hintaisia, ja testaamistani tuotteita tämä itseruskettava suihke nousi ihan kärkeen. Vasta tätä käyttäessä tajusin, miten näppärä suihke ylipäätään on. Sillä ulottuu alueille, joita muuten on vaikea tavoittaa ja myös haastavammat kohdat, kuten varpaat ja kämmenselät saa suihkutettua ihanan tasaisesti (vähän kuin suihkurusketuksessa!). Itse käytinkin tätä ennen kaikkea täydentävänä tuotteena ja olen melko varma, että tämän jälkeen suihkemuodosta tulee vakkarinäky omassa itseruskettajien käytössä. Tässä miellyttävää oli myös kevyt ja nopeasti imeytyvä tahraamaton koostumus sekä kaunis luonnollinen sävy. Todella kiva uusi tuttavuus!

Batiste Dry Shampoo Edgy & Romantic* on limited edition sarjaa, mikä ennen kaikkea näkyy pakkauksen kuosissa. Sisältö ei kalpene originellille, eli takuutoimivaa! Kuivashampoo on vakkarituotteeni arjessa ja se melkein on synonyymi Batistelle, eli tykkään!

YOTUEL All-in-One -valkaiseva hammastahna* on itsellä kausittaisessa käytössä. Suosin enemmän Yotuelin perustahnaa, jota voi käyttää päivittäin, mutta kuuriluontoisesti tämä tehokkaampi All-in-One on hyvä. Ylipäätään Yotuel on luottomerkkini hampaiden hoidossa, ollut varmaan käytössä jo pian kymmenen vuotta, joten tuskin tarvitsee erikseen mainita, että pidän.

*Saatu blogin kautta.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.