Tämä asu meinasi jäädä julkaisematta puhtaasti sen takia, että kuvat epäonnistuivat täysin ja monella tapaa. Puolet otoksista pystyi heivaamaan roskakoriin jo pelkkien pahojen tarkkuusongelmien myötä ja melkein saman verran olin onnistunut olemaan niissä silmät kiinni. Siinä olisi ollut jo haastetta riittämiin, mutta sää toi toiset mokomat ongelmansa. Pilviverho päästi valoa läpi vuorotellen sokaisevana ja toisena hetkenä pimeys vallitsi, niinpä valotusongelmat kruunasivat kuvasaldoa. Kaiken kukkuraksi tuuli tempoi, hiukset lentelivät minne sattuu ja huivi tanssi puuskissa, keveästä vekkihameesta puhumattakaan. Vyö killitti vinossa ja sukkikset olivat revenneet hetkeä aiemmin. Haasteita kerrakseen, ja sen näköisiä oli kuvatkin.

Kun latasin otokset koneelle olin varma, etten julkaise yhtään niistä, mutta kun kuitenkin pidin asusta, ajattelin antaa vielä mahdollisuuden. Niinpä sain kuin sainkin kaivettua joukosta muutaman ihan käyttökelpoisen kuvan, mutta valinnanvaraa ei juuri jäänyt, joten näillä on pakko mennä jos asua halutaan katsella! Verrattuna eilisiin asukuviin, nyt ollaan jo askeleen verran enemmän syksyssä, ainakin värimaailmansa puolesta. :)

vekkihame 01vekkihame 15vihrea vekkihame 1vihrea vekkihame 04Hame: Topshop / Pusero: Zara / Huivi: Zara / Vyö: Lindex / Kengät: Diavolina

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Tosta hameen muodosta tulee mieleen strutsi :)

Vastaa

Hih, ihana mielikuva ;)

Vastaa

Aivan ihana asu, kiitos että näytit sitä bloginkin puolella! Värimaailma on ihanan syksyinen, täytyy itsekin kokeilla! :)

Vastaa

Oi, ihana että tykkäät! Hih, jotenkin harmittaisi hirveästi jättää julkaisematta kuvat, jotka epäonnistumisesta huolimatta on vaivalla napannut, joten onneksi löytyi muutama julkaisukelpoinen joukosta :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.