Innostustani ei helposti herätetä kun kyseessä on kosmetiikka. Useammin tunnen tympääntymistä loputtomalta tuntuvaan kosmetiikkamereen, joka kaupoissa iskee vastaan, enkä niinkään jaksa ihastua karkintuoksuista tai hattaranmuotoisista purkeista sen kummemmin. Mitä nyt hetken luon pidemmän katseen kiinnostavalle muotoilulle tai hyvin brändätylle tuotteille, mutta muuten vältän kosmetiikkaosastoja enkä jaksa notkua meikkihyllyjen äärellä. Siksi helposti jämähdän ja pyrin mutkattomuuteen etenkin meikin suhteen.

Mutta on aspekteja, jotka saavat kiinnostukseni heräilemään. Sellaisia ovat esimerkiksi poikkeuksellisen tehokkaiksi arvioidut täsmätuotteet sekä luonnonkosmetiikka ja muut ekologisemmat vaihtoehdot.

Alkusyksy onkin ollut poikkeuksellinen myös siinä, että olen saanut kosmetiikkarintamalla kolme vau-kokemusta. Ja se on paljon.

Hair O’right -hiustuotteet

Tuntuu pitävän paikkansa, että Korean ja Taiwanin suunnilla tapahtuu tällä hetkellä kiinnostavia asioita kauneudenhoidon innovaatioiden suhteen. En ole aiemmin asiaa niin noteerannut, mutta Hair O’right -hiustuotteet saivat pysähtymään. Tai mitä muutakaan voisi, jos uskalletaan luvata kyseessä olevan maailman vihrein shampoo.

Mitä nämä kampaamoissa myytävät tuotteet eivät olisi. Sertifikaatit, palkinnot ja vihreät valinnat saivat lanseerauksessa lähes hengästymään. Ainoa, mikä tietenkin jäi kiinnostamaan, että onko myös tuote oikeasti toimiva (en ole vielä ehtinyt testaamaan).

Muutamia asioita mainitakseni. Yritys on toiminnaltaan vihreä ja tehdas useita sertifikaatteja kantava. Se huomioi hiilijalanjäljen, sosiaalisen vastuun ja esimerkiksi tehtaan kiinniolopäivinä sähkö luovutetaan läheiselle kylälle. Työntekijöiden pöydät on valmistettu pakkauksista kasvaneista puista, kyllä, näissä ekologiseseti muotoilluissa ja pitkälle kierrätysmatkuisissa (esimerkiksi tuo kuvan ruskea on valmistettu kahvin jämäpuruista) on sisällä siemen, josta kasvaa puu. Luonnollisesti tuotteiden valmistukseen käytetään aurinko- ja tuulivoimaa. Niin, ja tietenkin on ecosertifioitua.

Esityksessä vilahti lause; vastuullisuus on tärkeämpää kuin isoksi kasvaminen.

Miten loistavasti vihreydestä ollaan osattu tehdä bisnestä viemällä ideologia pitkälle. Vihreydestä puhuttiin oikeastaan enemmän kuin tuotteen vaikutuksista itse hiuksille. Toisaalta, pakko olla jotain, joka erottaa keskenään hyvinkin sokkotesteissä toisiinsa sotkettavat shampoot ja hoitoaineet toisistaan. Mieluummin vihreää kuin timanttipölyä tai helmijauhetta.

Joka tapauksessa, erinomaista konseptointia ja samalla supertrendikästä, sitähän ekologisuus nyt on ja erittäin hyvä niin. Sisältö ei jää trendivivahteista jälkeen, tuoteista voi bongata mm. supermarjaksi tituleerattu gojia, bambua ja kaikille tuttua kahvia (jonka vivahde tulee juuri niistä kierrätyspuruista). Nyt jännityksellä odottelen, että pitävätkö pääsääntöisesti luonnonkosmetiikalle nirsot itsepäiset hiukseni näistä! Toivottavasti.

Natura Siberica -ihonhoitotuotteet

Natura Sibericaan törmäsin ihan vahingossa sen lanseerauspäivänä Tampereella. Etsin uutta puhdistusvaahtoa ja pysähdyin Natura Siberican äärelle kiinnostavien pakkausten myötä. Silloin vielä mitään merkistä tietämättä tartuin putsariin, huokea hinta ja ecosertifiointi saivat hankkimaan tuotteen, enkä ole pettynyt. Ihan loistava vaahtoputsari, joka poistaa meikin, mutta on hellävaraisempi kuin moni muu. Näin parin viikon käyttökokemuksella voin lämpimästi suositella.

Myöhemmin poikkesin Elsan kanssa Helsingin Stockalle tutustumaan Natura Sibericaan lisää ja myyjä esitteli auliisti muita brändin tuotteita. Mitä ihania kuorintoja, voiteita ja vaikka mitä. Hankintalistalle päätyi ainakin suihkugeeli ja kasvovesi, kunhan nykyiseni ensin kuluvat loppuun. Kyseessä siis nimensä mukaisesti Siperian luonnosta sisältönsä ammentavaa luonnonkosmetiikkaa, osa tuotteista on sertifioitua. Pieni googlailu kertoi, että yrityjsen tuotteiden pohjassa yhdistyy Siperian setri ja Altain tyrnimarja, jollaista yhdistelmää ei muilla ole käytössään.

 

Remescar -silmänympärysvoide

Kun kutsu Remescarin lanseeraukseen tipahti sähköpostiini meni tuskin minuuttia, että ajankohta oli kalenterissa ja ilmoittautuminen lähetetty saatteella; ”juuri tällaista tuotetta olen kaivannut”. Niin olen, todella tehokasta silmänympärystuotetta, ensisijaisesti turvotukseen. Toki myös tummuuteen, mutta tässä näkyvin vaikutus on juuri turvotuksen suhteen.

Lanseerauksessa ei vaatinut vaivaa havaita omin silmin, että tuote todella lupaa mitä pitää, ja oikeastaan on jopa parempi kuin uskalsin ajatella. Remescaria myydään apteekeissa ja suuri käyttäjäryhmä ovat miehet. Voide siis näkyvästi laskee turvotusta kahden minuutin kuluessa sen levittämisestä. Eikä se ole vain mainoslause, tilaisuudessa tuoliin istui keski-ikää lähentelevä nainen näkyvillä silmäpusseilla. Remescarin levitys toisen silmän alle ja kello pyörimään. Kaksi minuuttia ja pieni kohahdus saapui huoneeseen. Vaikutus todella oli silmin havaittava.

Tuote on supertehokas ja vaikuttaa nopeasti. Sitä tulee laittaa vain ja ainoastaan tuvonneelle alueelle, ja aktivoitumisajan kasvot tulee olla peruslukemilla. Pysyvä lopputulos ei kuitenkaan ole, vaikutusaika on n.8 tuntia. Tuotetta voi kuitenkin käyttää joka päivä, mutta pieniä taukoja (esimerkiksi yksi päivä viikossa) suositellaan, jottei keho totu liiaksi tuotteeseen ja siten teho hälvene.

Näin yli kolmekymppisenä ja kauneudenhoidon suhteen äärimmäisen laiskana arvostan juuri tällaisia supertehokkaita täsmätuotteita.

Tämäkin on vielä omalla testilistalla. Odotan pahaa turvotuspäivää, nyt ihme ja kumma tällä viikolla ei sellaista ole ollut. Sitten isken voiteet silmien alle ja odotan ihmeitä. Veikkaan kyllä, että se päivä on edessä nopeammin kuin uskonkaan, tällä aktiviteettipaletilla jo viikonloppuna.

O’Right- ja Remescar-tuotteet saatu blogin kautta.

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Hei, minkä hintainen tuo silmänympärysvoide on? Juuri viimeksi tänään manailin, että haluaisin jonkun tehokkaan hoidon näille silmäpusseilleni.

Vastaa

Moikka! Tuo oli tehoon nähden yllättävän järkevän hintainen, suositusmyyntihinta oli muistaakaeni 34,90€ – myynnissä tällä hetkellä noin puolessa Suomen apteekkeja :)

Vastaa

En pysty kommentoimaan uusimpiin, joten siksi tänne. Olen itsekin katsellut R-Collectinin anorakkeja, joten siksi kiinnostaa, mitä mallia omasi on? Koititko muita malleja?

Vastaa

Oho, onpas kumma, ettei kommentointi muihin onnistunut :O Täytyypä selvittää asiaa, kiitos kun mainitsit!!

Kyseessä on tämä malli: https://www.r-collection.fi/product/1490/pitka-anorakki-punainen , pienin koko (xxs). En kokeillut muita, sillä en alunperin ollut suunnitellut juuri R-Collectionin takin ostoa, mutta kun tämä tuli vastaan loksahti palaset heti paikoilleen niin, ettei vertailua tarvinnut tehdä. Tästä on myös lyhyempi malli, mutta koska omistan jo lyhyemmän anorakin, oli pitkä itselle selvä valinta :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.