En yleensä ole pipoihmisiä, mutta nyt olen saanut päähäni, että haluan tupsupipon! Haikailin sellaisen perään jo viime talvena, mutten löytänyt mistään juuri sellaista, mitä etsin. Tai tarkalleen ottaen löysin yhden täydellisen eräästä nettikaupasta, mutta aikailu sai aikaan sen, että se myytiin loppuun ja sekös vasta jäi harmittamaan. Tänä talvena onneksi tarjontaa näyttää olevan runsaasti, joten ehkäpä minäkin saan kotiutettua viimein sellaisen pipon, jota ihan oikeasti myös käyttäisin!

Pieni kokoraja kuitenkin tupsulla, en halua sellaista päänkokoista jättipörrötupsua, jollainen höysti pipoani ala-asteella, saati mitään hupsua ketunhäntää, jollainen oli joskus aikoinaan hakaneulalla turkoosinvärisen villapiponi huipulle pujotettu. Voi että rakastin niitä silloin, mutta aikansa kutakin. Eli siis näkyvä, mutta kuitenkin riittävän keveä tupsu, kiitos! Mieluiten ottaisin ihan kokomustan pipon, mutta kieltämättä söpöjä on nyt tarjolla monessa muussakin värissä, kuten vaikkapa harmaina tai beigeen taittuvina.

tupsupipo

Tupsupipot vasemmalta oikealle, ylhäältä alas:

  1. Vaalea harmaanruskea palmikkoneulepipo, H&M
  2. Tummanharmaa tupsupipo, ASOS
  3. Harmaa pipo turkistupsulla, Global
  4. Luonnonvalkoinen punosneulepipo, TommyHilfiger
  5. Klassinen valkoinen Linda-pipo, Nelly
  6. Kokomusta pipo tekoturkistupsulla, ASOS – suosikki!

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

8 comments

Vastaa

Mä innostuin tupsupipoista viime talvena, vaikken aikaisemmin olisi sellaista kuvitellutkaan hankkivani. Jotenkin niitä alkoi vain osua silmiin joka puolella ja näkyä useamman vastaantulevan päässä, joten hurahdin sitten minäkin :D Ostin viime talvena omat kaksi tupsupipoani Vilasta; toisen pipon valkoisena, toisen mustana. Tulevat varmasti olemaan tänä talvenakin käytössä :) Ja ehkä innostun hankkimaan vielä jonkun kolmannenkin tupsupipon ;)

http://beauty-highlights.blogspot.fi/

Vastaa

Voi kuulostaapa tutulta, mulla oli ihan sama juttu! Bongasin täydellisen tupsupipolookin eräästä blogista ja se oli menoa, siitä lähtien olen etsinyt just samanlaista pipoa, mutta ei vain meinaa löytyä – toivottavasti onnistaa ennen kuin talvi kunnolla saapuu :) Ykköshankintana istellä on musta tupsupipo, mutta myönnettävä on, että kovasti polttelisi myös valkoinen ja harmaakin. Hihi, ehkä hurahdan ihan kunnolla ;)

Vastaa

Ihania pipoja olet löytänyt! Ootko ikinä harkinnut omaan pipon neulomista? Superhelppoa ja näin saa itse päättää värin ja mielestäni lähes tärkeimmän – materiaalin. Usein kaupan omat on materiaaliltaan sellasta höttöä, ettei ne pakkasilla edes lämmitä. Näistä sun vaihtoehdoista sain kivoja mallivinkkejä! :)

Ja jos neulominen ei täysin luonnistu, google osaa auttaa hyvin tässäkin :D Itsekin palautin sieltä mieleeni yläasteen opit ja hyvin sujuu!

Vastaa

Voi että, itse neulotussa pipossa vasta olisikin sitä jotain erityistä! Mutta mutta, vaikka tykkäänkin hirveästi ommella, niin tuo neulominen ei ole itseltä koskaan oikein luonnistunut. Kaikki tekeleeni ovat joko menneet mittasuhteiltaan ihan pieleen tai vielä yleisemmin, jääneet kesken, kärsivällisyys ei vaan meinaa riittää :) Hih, neulomisesta pitäisi varmaan tulla rutiini, niin sitten se saattaisikin luonnistua, mutta nyt kun peukalo on vielä niin keskellä kämmentä sen suhteen, etten millään jaksa keskittyä niin hitaasti etenevään puuhaan – puhumattakaan siitä, että yrittää hirveästi, ja sitten tajuaa, ettei näytä yhtään siltä miltä pitäisi. :D

Vastaa

Itsekin yritin viime vuonna metsästää tupsupipoa, mutta kaikissa oli aina joku vikana. En juuri tykkää liian isoista tupsuista ja sellaisia pipoja tuntui olevan vain tarjolla. Huomenna olisi tarkoitus suunnata Jumboon shoppailemaan, joten pitääkin katsella pipotarjontoja :).

Tuo Globalin pipo on oma suosikkini tuosta sun kollaasista :)

Vastaa

Sama juttu! Moni näyttää kivalta hyllylllä tai kuvassa, mutta kun laitan päähäni, ei vaan toimikaan! Hmm, ehkä vika on päässäni… :D Toi Globalin on mustakin noista kaikkein kivoimman näköinen, mutta siinä tuo tupsu on aitoa turkista, mikä on mulle vähän ilonpilaaja. Vaikka yleensä suosinkin aitoja materiaaleja, niin turkiksen kanssa olen vähän varuillani ja ottaisin tässä tapauksessa mieluiten tekoturkistupsukan. :)

Vastaa

Hei! Sokoksella myydään aivan ihania italialaisia norton merkkisiä tupsupipoja! Itse löysin samaa merkkiä olevan tupsupipon viime vuonna rukalta :)

Vastaa

Ooh, kiitos vinkistä! Täytyykin poiketa pikimmiten Sokoksella :)

Leave a Reply to Jenna Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.