Katseeni on jo vahvasti talvikaudessa ja onhan sitä ensiluntakin lupailtu pian saapuvaksi (siihen en sentään vielä ole henkisesti valmisti). Olen päättänyt tänä vuonna olla fiksu ja täydentää talvivaatetarpeita jo ennen kuin lumi on maassa ja kaikki kivoimmat takit sekä kengät loppuun myytyjä kevätvaatteiden tiellä (yleensähän havahdun talvikenkähankintojen äärelle vasta siinä vuodenvaihteen paikkeilla, ja se tuntuu auttamattomasti liian myöhäiseltä). Olenkin tehnyt tilaa kaappiin ja karsinut niitä vähemmälle käytölle jääneitä ja keskittynyt monikäyttöisiin ja oikeasti kaivattuihin vaatteisiin ja asusteisiin. Mitä uutta kaappiini on siis viime aikoina ilmestynyt? Ainakin seuraavaa:

Täydelliset talvinilkkurit

talvinilkkurit

Näihin Vicin nilkkureihin rakastuin jo viime talvenakun bongasin ne ihanaisen Camillan jaloista. Aikailin kuitenkin liikaa hankinnan kanssa ja menetin tilaisuuteni, mikä jäi harmittamaan. Siitä lähtien olenkin yrittänyt metsästää joitain hyvin samantyylisiä, eli korkealla ja tukevalla korolla varustettuja, mutta pitävällä pohjalla täydennettyjä.

Hyvä onni kuitenkin puuttui peliin (kerrankin), sillä samaisena päivänä kun valittelin miehelle, etten löydä haluamiani kenkiä enää mistään, satuin selailemaan Yooxin valikoimaa ja kas, sieltähän ne tismalleen samat nilkkurit tulivat vastaan ja vieläpä puoleen hintaan alkuperäisestä. Tuskin meni montaa sekuntia, että ne oli klikattu ostoskoriin! Jännitin kenkien istuvuutta, mutta suotta, ne saapuivat nopeasti ja ovat mainiot jalassa, olen siis äärettömän tyytyväinen hankintaan!

Lämmin untuvatakki

talvivaatteet 1

Päätin olla myös takin suhteen järkevä ja hankkia yhden sellaisen, johon olisi erityisen mukava kietoutua kirpeimpinä pakkaspäivinä. Kun sain valita itselleni muutaman vaatteen Odd Mollylta, oli selvää, että takille olisi juuri nyt tarvetta ja päädyin kauniin helmenharmaaseen untuvatakkiin. Ensisilmäykseltä ei varsinaisesti minun tyyliseeni, mutta joku siinä viehätti – ehkäpä kaunis (ei liian runsas) malli, tyttömäinen leikkaus ja nätti väri. Haussa on vielä villakangastakki, joku klassinen ja veistoksellisella siluetilla varustettu, mutta saa nähdä mistä sellaisen löydän vai löydänkö – sama oli nimittäin haussa jo viime talvena, mutta silloin ei vielä tärpännyt.

Ruskeat saappaat ja lämmin villahuivi

talvivaatteet 2

Klassisten vaatteiden kaipuu on ulottanut lonkeronsa läpi vaatekaappini. Kenkiä olen raivannut ison kasan kiertoon ja päättänyt keskittyä klassisiin ja monikäyttöisiin malleihin, ja sama pätee myös huiveihin; pashmina-kasat ovat saaneet väistyä ja olen täydentänyt kokonaisuutta yksivärisillä ja laadukkailla huiveilla. Acnen musta huivi osoittautui erinomaiseksi hankinnaksi ja haikailen myös vastaavan tyylisen, mutta luonnonvalkoisen perään. Toinen syksyn uutuus oli By Pia’sin ihana cashmere-huivi*, joka näkyy päälläni jotakuinkin vuoropäivin Acnen huivin kanssa.

Toinen kenkähankintani oli klassiset keskiruskeat saappaat tukevalla korolla ja hyvällä pohjalla ja nyt vain puuttuu samansävyinen laukku… ;) Kolmansiksi kauden kengiksi haaveilen ylipolven ulottuvia mustia mokkasaappaita, mutta juuri niitä oikeita ei ole vielä tullut vastaan.

Elegantti talvituoksu

talvituoksu

Listan viimeistelee uusi Jo Malonen tuoksu*, johon olen todella ihastunut. Rakastan Jo Malonen eleganssia ja designia, eikä tuoksu jää tässä kakkoseksi, vaan Vetyver Cologne on laadukas ja jotenkin niin syyskauteen sopiva. Aivan ihana! Jo Malonen kynttilätkin houkuttelisivat, mutta monta kymppiä yhdestä tuoksukynttilästä tuntuu aikas hurjalta, joten saattavat jäädä haaveksi. Onneksi silmänruokaa voi hankkia aina lentokentällä vieraillessaan, jonne Jo Malonen osasto on saapunut!

*saatu blogin kautta

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

8 comments

Vastaa

Hyviä hankintoja :) Mulla on sen verran onnellinen tilanne, että kaikki talvivaatteidet suurimmat hankinnat on tehty edellisinä vuosina eikä siltä osin ole ”pakollisia” hankintoja. Piti oikein silmiä hieraista, että näinkö on: löytyy pari oman värustä villakangastakki, untsika, pari kevyempää talvitakkia, nahkahanskoja 3 kaikiin takkeihin & lempihuivien sopivissa värissä, hyvät talvikengät jne. Parit ohuemmat hanskat voi hommata, ja jonkun kauniin uuden huivin, omaksi iloksi :) Siihen tuo by Pia’s olisikin hyvä vinkki, kiitos!
Tässä on siis käynyt niin, että systemaattinen oman vaatekaapin raakaus ja järkevä täydennys alkaa kantaa hedelmää, jee! :D

Ihanaa syksyn jatkoa!

Vastaa

Voi että, miten hyvä tilanne, suorastaan täydellinen! Pääsisinpä itsekin samaan tilanteeseen pian ;) On niin ärsyttävää kahlata valikoimia läpi ja etsiä sellaista, josta mielessä on suht selkeä kuva – tuntuu, ettei silloin koskaan tärppää :D

Sama projekti tuon vaatekaapin suhteen meneillään ja tuo on kyllä ihan parasta kun alkaa osa-alue kerrallaan huomata, että paletti alkaa olemaan kasassa! Se heikoin lenkki itsellä on tällä hetkellä juuri talvivaatteet, mikä tuntuu vähän hassulta siihen nähden, että Suomen talvi on pitkä ja kylmä, joten voisi kuvitella juuri talvivaatteiden olevan vaatekaapin se ensimmäisenä korjattu kohta ;)

Kiitos samoin, ihania syyspäiviä myös sinulle <3

Vastaa

Upeita hankintoja sulla, varsinkin nuo ruskeat saapikkaat ovat täydelliset! :) Itsekin pitäisi vielä metsästää ainakin talvitakki pakkasia varten :).

Vastaa

Kiva kuulla, kiitos :) Voih, löytyisipä mullekin kiva arki- ja työkelpoinen talvitakki – niin vaikeaa löytää juuri sitä oikeaa, vaikka mielessä onkin suht selkeä kuva siitä, mitä haluaisin!

Vastaa

Ihania hankintoja! Pakko kysyä, mistä ostit nuo ruskeat saappaat ja mitä merkkiä ne ovat?

Off Molly ei ole ikinä iskenyt minuun, vaikka olen yhden heidän villatakkinsa jopa joskus omistanut. Sain sen lahjaksi ja valitettavasti käytin villatakkia todella vähän. Sen kuosi ja malli eivät istuneet minulle ollenkaan, vaikka lämmin olikin! Tuo sinun takkisi näyttää kuitenkin sellaiselta, jota voisin käyttää ilomielin! :)

Vastaa

Oi kiitti! Äh, tuo merkki unohtuikin postauksesta, oli kyllä tarkoitus mainita :) Ovat siis Wondersin nahkasaappaat ja tilattu Booztilta (myydään kyllä muuallakin, mm.Stockalla ekan kerran kokeilin samoja saappaita). On ihanan klassinen malli ja hyvä lesti!

Odd Molly kyllä jakaa herkästi mielipiteitä ja myönnän, että istekin olen sille varsin hitaasti lämmennyt. Jotkut merkin vaatteista eivät kolahda yhtään, ovat jotenkin liian ”hippityylisiä”, joistain taas tykkään ihan hirveästi – yksi tämän hetken lempipureoistani on Odd Mollyn laaduaks ja klassinen trikoopusero. Pitää siis vain löytää ne helmet joukosta ;)

Vastaa

Ihanat ruskeat saappaat!! Mikähän niiden merkki on? :-)

Vastaa

Kiitos!! Voi, merkki näköjään unohtuikin kuvauksesta – ovat Wondersin saappaat ja tilattu Booztilta :)

Leave a Reply to Tiia Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.