Zara on yleensä pankkikortilleni vaarallinen paikka, vaikka kuinka menisi vain katselemaan, niin useimmiten sieltä tarttuu jotain matkaan. Ja kun puhe on Zaran alesta, sieltä on aivan turha kuvitella pääsevänsä pois kassan kautta. Tiesin vanhasta muistista Zaran aloittavan alen juuri ennen juhannusta, joten niinpä suuntasin rauhalliseen liikkeeseen torstaina. Sovituskoppiin sullouduin valtavan vaatevuoren kanssa, ensin olisin halunnut kaiken, mutta hetken alehumalasta toivuttuani aloin palastelemaan, että mitä sitä nyt ihan oikeasti tarvitsee. Tai no, ilman itsepetosta, tarpeesta ei oman vaatekaappini kohdalla ole voinut pitkään aikaan puhua.

Vaatevuorta katsellessani päädyin pariin vaatteeseen ja pariin asusteeseen; kahteen metallinhohtoiseen laukkuun. Viime kesänä kesäreissulla oli käytössä kultainen clutch, joka tuntui toimivan niin monen lomaillan lookin kanssa yksiin, etten voinut vastustaa kun Zarassa vastaan tuli alemerkitty kultainen laukku –  selvästi paranneltu ja kauniimpi versio jo omistamastani. Kultainen laukku siis tulee tulevallekin lomalle mukaan, ja saa nähdä, täyttyykö matkalaukku myös hopealla. Oheisen asun hopeinen pikkulaukku kotiutui myös Zaran alesta, ja pääsi heti lauantaina asustamaan muuten varsin simppeliä ilta-asua.

hopeinen laukku 21hopeinen laukku 4 hopeinen laukku 23Paita: Cristelle&Co / Farkut: Dr.Denim / Kengät: Zara / Laukku: Zara

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Hopeinen laukku on ihana, samoin pinkki kynsilakka ! Tykkään myös koko asustasi. Kauniin yksinkertainen !

Vastaa

Oi, kiitos! :) Itse olen ihan hurahtanut tuohon hot pink -sävyyn, viimeisimpänä haaveena löytää juuri tuon kynsilakan sävyiset kengät… ;)

Vastaa

Taas olet löytänyt kokonaisuuden, joka on kaunis katsella. Tykkään kovasti.

Vastaa

Tosi kiva kuulla, että toimii! Pinillä jutuilla saa usein yllättävän paljon aikaiseksi :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.