Talvi on haasteellista aikaa ihonhoidossa, eikä huulet ole poikkeus. Jos kesällä en näe huulten kunnon eteen sen enempää vaivaa, saavat talven pakkaset huulien herkän ihon kuivumaan ja lohkeilemaan. Pieni ekstrahuomio on siis tarpeen.

Olen kuitenkin todella nirso huulihoitotuotteiden suhteen, enkä voi sanoa kaikkiruokainen olevani huulipunienkaan kanssa. Itse asiassa monen huulivoiteen kanssa tuntuu, että ne vain lisäävät käyttötarvetta eivätkä poista sitä (tiedä sitten, onko tunne vain oman pään sisällä). Niinpä olen varsin tarkka siitä, milloin huulet oikeasti tarvitsevat lisähoivaa ja milloin vain luon niille turhaa tarvetta.

Huulirasva ei siis kuulu päivittäiseen elämääni, mutta talvikautena käytän pääsääntöisesti jokusen kerran viikossa ja mieluiten yöllä – kaikkein parasta on antaa tehokkaan huulirasvan vaikuttaa yön yli ja ehostaa huulet uuteen päivään kauniilla punalla.

Ihanimmat hoitotuotteet

Käytän satunnaisesti erilaisia huulirasvoja, mutta se, mikä on viime syksystä lähtien ollut pysyvä näky yöpöydälläni on Carmexin klassikkohuulirasva*. Reilun parin euroton huulivoide on erinomainen! Se todellakin hoitaa ja korjaa talven kaltoin kohtelemaa huuli-ihoa. En tiedä mihin vaihtaisin jos tästä pitäisi luipua. Onneksi ei tarvitse!

Yhtä oleellinen osa talvihuulten hoivaa on kuorinta. Luotan LUSHin Lip Scrubiin, jota olen käyttänyt kausiluontoisesti jo useina talvina. Keskimäärin huulet tulee kuorittua kylmänä kautena kerran viikossa tai vaihtoehtoisesti tarpeen mukaan. Huulirasva imeytyy paremmin ja tietenkin huulipuna näyttää kauniimmalta kuorituilla huulilla.

Käsilaukussa mukana kulkee ihana Burt’s Bees Tinted Lip Balm* sävy Zinnia. Kevyesti sävytetty huulirasva hoitaa ja tuo luonnollista sävyä huuliin.  Lempeän luonnollisen sävynsä ansiosta se on myös näppärä korjailutuote pitkän päivän varalle ja kaivautuukin laukusta yleensä esiin iltapäivällä kun huulipuna on kulunut, mutta ei enää jaksa paikkailla meikkiä sen enempää.

Kauneimmat huulipunat

Huulipunissa eniten käyttämiäni ovat helpot neutraalit sävyt. Toki käytän satunnaisesti tummempiakin, mutta neutraalit sävyt vievät silti helppoudessaan usein voiton arjessa. H&M Beautyn Peach Fuzz nudepuna on kulkenut arkihuulipunanani jo pitkään. Kerrassaan ihana! Kaunis sävy ja loistava hinta-laatusuhde.

Uudempi tulokas on Chanel Rouge Coco sävy Peregrina, joka sattui käsiin pari kuukautta sitten huulipunalaatikkoa siivotessa. En tiedä miksen ollut sitä juurikaan aiemmin käyttänyt, sillä nyt se näyttäytyi silmissäni ihan täydellisenä sävynä. Nappasin huulipunan saman tien käyttöön ja se on näin alkuvuonna ollut varmaankin eniten käyttämäni huulipuna. Ihanaa tehdä löytöjä omasta kaapista!

Tämän talven kolmas huulipunasuosikki on Rimmel Naughty Nude*. Näyttää hylsyssä ehkä hieman tummemalta onkaan, sillä huulissa näyttää todella luonnolliselta. Sopii ihan täydellisesti helppoon ja raikkaaseen arkimeikkiin, lisäksi koostumus on miellyttävän pehmeä ja hoitava. Näin talvella ei teekään mieli käyttää mattapunia, jotka yleensä kesäisin ovat suosikkejani.

*Saatu blogin kautta

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.