Varoitan jo etukäteen, luvassa on hehkua ja hehkutusta, olen nimittäin löytänyt arkeeni uuden hupputuotteen! En ole käyttänyt meikkivoidetta pitkään aikaan, jauhemaista mineraalipohjaa kyllä sekä kevyitä bb-voiteita silloin tällöin vapaalla, mutta perinteinen voidemainen meikkipohja on ollut käytössä ties milloin viimeksi. Sain alkusyksystä testattavakseni Glo Mineralsin Protective Liquid -meikkivoiteen suosittelujen saattelemana, mutta olo oli varautunut ja pohdin, sopiiko voidemainen pohja lainkaan kiiltoherkälle sekaiholleni. Katastrofien välttämiseksi päätin ajoittaa kokeilun vapaapäivälle, ja kuukausi sitten sunnuntaina korkkasin kylppärin pöydällä hetken haamuilleen tuubin.

Tursotin voidetta kämmenelle ja länttäsin kasvoille, kun tismalleen samalla hetkellä mieleen iski kirkkaana muistikuva ohjeistuksesta; ”tätä riittää sitten tosi pieni määrä”. Katselin voidekasaa ja kurtistelin kulmia, olin selvästi laittanut meikkivoidetta aivan liikaa. Ohuemmat kerrokset olisivat toimineet paljon paremmin, mutta sen tajusin vasta myöhemmin. Yritin pyyhkiä paperiin ylimääräistä ja hymähtelin tyytyväisenä, että onneksi on vapaapäivä. Liiasta meikkivoiteesta oli kuitenkin yllättävän vähän haittaa eikä se loppujen lopuksi tuntunut pakkelikerrokselta, mutta vähempikin olisi kyllä riittänyt. Ensimmäinen plussa. Päivän aikana totesin myös Golden Fair sävyn sointuvan täydellisesti ihooni, mikä sai aikaan toisen plussan. Kolmas tuli illalla peiliin katsoessa, pohja nimittäin näytti edelleen häkellyttävän hyvältä ja tasaiselta, vaikka kyseessä olikin Satin -pohja, ei siis se kaikkein mattamaisin versio, eli Matte (jota kyllä tahdon seuraavaksi kokeilla vertailun vuoksi).

glo minerals meikit 3

Havaintojen innoittamana ajattelin ottaa riskin ja päätin laittaa uutta meikkivoidetta myös seuraavana päivänä töihin. Tällä kertaa osasin jo nauttia meikkivoiteen riittoisuudesta ja pursotin hyvin pienen määrän voidetta sormenpäille taputellen sen iholle (tuote on voiteeksi yllättävän kuivaa, joten lyhyet vedot ja taputtelu tuntuvat hyviltä tavoilta levitykseen). Katselin tyytyväisenä lopputulosta ja lisäsin vielä toisen kerroksen enemmän peittoa tarvitseviin kohtiin, kuten leukaan ja nenänpieliin. Lopuksi ripaus aurinkopuuteria päälle (tavallista puuteria en omista) ja voilá, lopputulos näytti erinomaiselta ja epätasaisuuteen taipuva ihoni supertasaiselta. Meikkivoide tuntui yhtä keveältä kuin parhaimmat jauhemaiset pohjat, mutta silti eksyin silloin tällöin silmäilemään peilikuvaa ja tarkastamaan, miten pohja eli pitkän työpäivän aikana, ja joka kerta hymy nousi huulille, meikki näytti vietävän hyvältä vielä iltapäivästäkin!

Olin niin tyytyväinen päivän kokeiluun, että levitin saman pohjan myös seuraavana päivänä ja sitä seuraavana. Ja ollakseni rehellinen, en ole käyttänyt mitään muuta pohjaa sitten tuon ensikokeilun. Ei ole tarvinnut, enkä ole kaivannut. Olen häkeltynyt, sillä olin niin vannoutunut jauhepohjan käyttäjä, ja nyt huolin jo meikkivoiteen loppumista (vaikkei vielä kaikella riittoisuudellaan olekaan ajankohtainen asia), sillä hinta on enemmän kuin olen tottunut meikistä maksamaan, mutta tiedän, että tämän kohdalla olisin valmis tekemään poikkeuksen.

glo minerals meikit 6

Kuukauden melkein päivittäisellä kokemuksella voin kehua meikkivoidetta monesta, kuten vaikkapa kerrostettavuudesta, kuivuutensa myötä meikkivoide asettuu kauniisti ja sitä todella voi kerrostaa samaan tapaan (ilman pakkelimaisuutta) kuin jauhemaistakin pohjaa. Se on myös älyttömän peittävä, siis todella, tällä saa tällaisen punakkuuteen taipuvaisen ihonkin ihanan tasaiseksi vähäisellä voidemäärällä ja tummat silmänympärykset yllättävän hyvin piiloon. Meikkivoiteesta keskusteluja etsiessäni lueskelin jonkun käyttävän tätä peiteaineena, mikä kertonee paljon voiteen peittokyvystä, ja koska koostumus on kuivahko, on tämä todella huipputuote seka-rasvaiselle iholle.

Tämän Satin -version pitäisi mennä kaikille ihotyypeille (paitsi kaikkein rasvaisimmalle suositellaan Mattea), mutta en ole aivan varma suosittelisinko suoriltaan hyvin kuivasta ihosta kärsivälle. Toki pohjustus vaikuttaa ja hyvä kosteuttava meikinalusvoide pehmentää varmasti ihoa ja luo siten otollisen pinnan levitykseen. Meikkivoiteen yhteyteen suositellaan Moist Hydration Mistiä (myös blogin kautta saatu) viimeistelemään meikkipohja, ja suihke myös tuo kevyen kosteutuksen jos mineraalimeikkipohjien kuivuus häiritsee. Suihke on simppeli, mutta monitoiminen. Tarvittaessa se freesaa ja toimii suihkauksena meikkisieneen tai suoraan iholle ennen pohjan laittoa, helpottamaan levitystä.

Suosituksesta huolimatta tulin korkanneeksi suihkeen vasta pari viikkoa sitten, en jotenkin osannut kaivata mitään ekstraa, niin hyvin meikkivoide toimi sellaisenaan. Ajattelin kuitenkin, että saatan menettää jotain oleellista, jos en kokeile ja niinpä olen silloin tällöin suihkauttanut kevyen kosteuspilven kasvoilleni, mutta kai ihoni on riittävän rasvaiseen kallellaan, etten enää kaipaa ekstrakosteutta enkä myöskään pidon kannalta ole mainittavaa vaikutusta huomannut. Itselläni en siis näe tätä meikkivoiteen parina, vaan ihan erillisenä tuotteena, mutta satunnaiseen virkistykseen kevyt suihkaus on ihana! Meikkivoiteelle sen sijaan olen täysin myyty (jos se vielä tämän tekstin jälkeen jäi epäselväksi:))! Olen meikkipohjien suhteen supernirso, mutta tämä on puhdasta ihastusta, todella loistava tuote, joka sopii tarpeisiini, tarjoten helpon ja nopean pohjan, hyvällä pidolla ja mattapohjalla, luonnollisen meikittömän tunteen, mutta silti huikean hyvän peittävyyden. Mitä muuta voisi toivoa? Ai niin, onhan tässä vielä A-, E- ja C-vitamiineja sekä vihreää teetä ihoa hellimässä, sekä kaikki Glo Mineralsin tuotteet sopivat herkkäihoisille ja valmistetaan 100 prosenttisella tuulivoimalla.

Katso myös nämä

16 comments

Vastaa

Joo, pakko hankkia tuota! Just on loppumassa bb-voide. Mistähän noita saa ostaa?

Vastaa

Suosittelen! Sarja on itselle todellinen yllättäjä, se tuli ihan puun takaa täysin uutena nimenä omaan tietoisuuteen, ja jo nyt lyhyen tuttavuuden jälkeen siitä on löytynyt pari suurta suosikkia (tämän lisäksi smoky eye -luomiväripaletti on ihan huippu!).

Plussaa myös tuo kotimainen verkkokauppa, eli täältä löytyy sekä Satin että Matte -pohjat: http://www.glominerals.fi/tuotteet.html?id=7/ :)

Vastaa

Olenkin jo hetken malttamattomana odotellut arviota glo mineralsista! :D ja hyvältä kuulostaa!

Mua tosin vaivaa, etten ole tuotteita löytänyt muualta kuin sieltä verkkokaupasta – jotenkin vähän hirvittää tilata tuon hintaista meikkivoidetta kokeilematta…

Vastaa

Kiva, että odotit! Hih, tykkään aina saada kunnolla kuvan tuotteesta, ja siksi saattaa aina mennä pieni hetki ennen kuin raapustan mielipiteeni ruudulle ;)

Olen kyllä ollut tosi tyytyväinen ja tätä onkin helppo lähteä tilailemaan kun jo tietää oman sävyn, mutta ymmärrän tosi hyvin, että sokkona meikkivoiteen tilaus on aika kinkkistä, ja se melkein on sellainen tuote, jota pitäisi päästä testaamaan ainakin iholle ja vielä parempaa jos saisi pienen näytteen kotiin! Itselle tuli etäinen muistikuva, että näitä olisi ollut jossain kauneushoitolassa tms. myöskin tarjolla, mutta nyt en ole ihan varma muistanko tyystin väärin. Täytyykin selvitellä, sillä se olisi enemmän kuin näppärää, että pääsisi hypistelemään!

Ai juu, ja jos satut olemaan menossa I love me -messuille, niin siellä on Glo Minerals edustettuna, eli ainakin siellä pääsisi kokeilemaan :)

Vastaa

Hintava on, mutta jos tuote on riittoisaa niin ehkä sen kestää… En kyllä tilaisi testaamatta, harmittaisi jos sävy olisikin ihan pieleen! ;) Mutta onkohan tuossa minkäänlaista aurinkosuojaa?

Vastaa

Totta, riittoisuudella on kyllä iso merkitys hintaan suhteutettuna ja sen merkityksen helposti unohtaakin siinä ostohetkellä hintalappuja tiiraillessa :) Kyllä, näissä kaikissa tuotteissa on aurinkosuoja, joka on keroimeltaan 20-24, mutta nettisivujen mukaans itä ei ole tarkasti kerrottu kunkin tuotteen kohdalla, koska suojan määrään luonnollisesti vaikuttaa se, paljonko ja kuinka paksusti tuotetta käyttää! :)

Vastaa

Nämä onkin aivan uusia tuttavuuksia, kiitos vinkistä!

PS Huomasin vasta sinun Anna-Maria nimen tulleen Korundin tilalle :) Kaunis nimi kauniilla naisella <3

Vastaa

Oi, kiitos ihana <3 Hih, heitin tosiaan monta vuotta palvelleen nimimerkin sivuun ja ajattelin, että ehkä on jo korkea aika nostaa oma nimi siin ;)

Ja nin Glo Minerals, oli mullekin ihan tuntematon merkki, mutta suosittelen kyllä tsekkaamaan – itse ainakin aion jatkaa syvemmän tuttavuuden tekemistä :)

Vastaa

Hei! Alkuun kiitokset erittäin tyylikkäästä blogista! Olen melko tuore lukija, mutta viihtynyt kovin.

Kuvailet, ettei tuo tuote kaipaa mitään päälle, eli aurinkopuuteria, tms. ei tarvita? Entä tuo mattapintaisuus? Itseäni arveluttaa, onko ko. tuote liian peittävä ja siten helposti raskas? Syvällisiä pohdintoja, joita toin juuri omassa kirjoituksessa (http://pintapuolia.blogspot.fi/2013/10/meikkipohjaa-ja-huulipunaa.html) myös esille… Olisi hienoa löytää tuollainen helppo ja oikeasti hyvä tuote! Itse kaipaan siis helpoutta, pientä peittävyyttä ja ennen kaikkea heleyttä ihoon.

Vastaa

Heippa! Ihanaa, että olet löytänyt blogini pariin ja vielä hurmaavampaa, että olet viihtynyt – olen otettu! :)

Itse kammoan meikissä raskautta ja ns. meikattua fiilistä, mutta ihoni on epäpuhtauteen taipuva ja kaipaa hyvää peittävyyttä – yhden tuotteen löytäminen, joka täyttää molemmat toiveet, onkin vaatinut lukuisia virhekokeiluita ja kärsivällisyyttä! Olen myös laiska meikkaamaan, joten siksi monikäyttöisyys ja helppous ovat asioita, jotka tällä saralla erityisesti vetoavat minuun ;) Itse olen sipaissut tämän päälle vähän aurinkopuuteria, sillä kaipaan kasvoihin vähän sen tuomaa lämpöä, muuten kun lopputulos on hyvin matta, eli ihan tyystin ilman mitään puuteria en ole ollut. Tuolla kombinaatiolla on toiminut erinomaisesti ja pohja on pysynyt hyvin.

Olen kokeillut peittäväksi mainostettuja normimeikkivoiteita, ja ymmärrän hyvin pelkosi, vaihdoinkin (jauhemaiseen) mineraalipohjaan pitkälti siitä syystä, etten pitänyt meikkivoiteen jollain tapaa tukkivasta ja raskaasta tunteesta ihollani (enkä myöskään tavallisista puutereista/irtopuutereista), plus että jauhemainen pohja tuntui sopivan sekaiholleni huomattavasti paremmin. Siksi itsellä olikin pieni ennakko-ongelma voidemaisuutta kohtaan, mutta se hävisi nopeasti kun otin tuotteen käyttöön, tämä ei siis todella tunnu perinteiseltä meikkivoiteelta!

Tämä luo matan ja peittävän pohjan, mutta tuntuu ihanan hengittävältä iholla. Hehkua tämä ei varsinaisesti tuo, eli glow – ominaisuudella varustetut mineraalipohjat ovat tarjonneet siihen ominaisuuteen vastausta paremmin, mutta itselle riittää aurinkopuuterin tuoma keveä hohde. Jos et varsinaisesti peittävyyttä kaipaa, ei tämä välttämättä ole kaipaamasi tuote (mutta jos jossain tulee testeriä vastaan, niin ehdottomasti kannattaa kokeilla, miltä koostumus makuusi tuntuu!).

Oletko käyttänyt jauhemaisia mineraalipohjia? Ne ovat mielestäni super helppoja, kevyt kerros kabukilla sudittuna luo kauniin kuulaan pinnan (nopeaa ja helppoa!), mutta tarvittaessa niitä saa kerrostettua lisää peittävämmeksikin? Lily Lolon pohja on kivan kuultava ja erityisesti Everyday Mineralsin pohjista olen tykännyt tosi paljon (tuovat hieman Loloa enemmän peittoa). Ja Lily Lolon kabuki on muuten ihan loistava – omistan niitä kolme ;)

Kiitos kommentistasi ja ihanaa viikonlopun odotusta!!

Vastaa

Kiitos vinkeistäsi! Ja aurinkoista viikonloppua sinullekin!

Vastaa

Kannattaa laittaa, vaikka mailia tonne maahantuojalle jos asuu Helsingissä päin. Itse sovin ajan ja kävin showroomilla Kampissa testaamassa oikean sävyn, kun epäröin mikä se oikea olisi.

Vastaa

Tämäpä loistava vinkki, suuret kiitokset vihjeestä :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.