Kello lähentelee iltayhdeksää ja tulin juuri kotiin. Eilistä jouluteemaa läheltä liipaten, ensimmäisiä asioita mitä tein, oli jäätelöpurkin jämien kaivaminen pakastimesta ja sujahtaminen peiton alle oman läppärin äärelle. Mutta ei minkä tahansa jäätelön, vaan Kolmen Kaverin kausimaun, piparkakkujäätelön. Sain näitä pari viikkoa sitten testiin muutaman purkin ja koukutuin nopeasti, nyt lusikka kaapii viimeisen purkin viimeisiä rippeitä.

Totesin aiemmin työkaverille, että en tiedä mitä teen kun ne loppuvat. Viisas vastaus oli, että noh, ostat lisää. Sinällään erittäin loogista, mutta samalla vähän epätodennäköistä. Vaikka tämä on tosi hyvää, olen varsin huono ostamaan jäätelöä kotiin. Tai ehkä ostaisin useammin jos omat lähikaupat tarjoilisivat enemmän vaihtoehtoja, mutta ne ovat niin pieniä, että omat suosikit eivät yleensä löydy valikoimasta. Eikä jäätelöä tule varta vasten lähdettyä hakemaan kauempaa julkisilla tai kävellen, kesäisiä heti nautittavia puikkoja ja tuutteja lukuun ottamatta. Niinpä toivon, että tämän kanssa olisi poikkeus, sillä vaikka joulujutuista olen hetkeksi saanut tarpeekseni, tästä en. Lisäksi pidän koleiden syysiltojen herkkuhetkestä, piparkakkujäätelöä ja vihreää teetä. Nyt on enää vain teetä. Ja juuri nyt vielä vähän työjuttuja täyttä maanantaita ennakoidakseni.

Sain vähän vahingossa viikonloppuvapaata kun unohdin viikonlopun aikana muokattaviksi tarkoitetut kuvat kotiin, enkä siis saanut niitä käsiteltyä ja jalostettua somesisällöiksi. Se tarkoittaa enemmän työtä huomenna (ja vähän vielä tänään), mutta toisaalta, oli aika arvokasta, että sai viettää tänä viikonloppuna niin paljon aikaa muiden asioiden äärellä, sekä nukuttua hyvin ja pitkästi.

Tämä asu on viikon puolivälistä. Murretut värit kuuluvat syksyyn ja kuvien neule tuntuu hehkuvan samaa sävyä kuin niin moni lähialueen vaahtera. Lisäksi on pehmoinen ja lämmin!

Hame: Oasis Ditsy Midi* / Neule: Oasis Okra Raakel* / Nilkkurit: Tamaris / Takki: Mango / Huivi: Nly
*saatu blogin kautta
Kuvat: Saara

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.