Jos tavalliset brunssit kyllästyttää tai olet muuten vain perso makealle, niin kannattaa ottaa suunnaksi Kruununhaka ja viehättävä suklaakauppa Chjoko. Emme ole saaneet tarpeeksi perinteisistä brunsseista, mutta makea ja erityisesti suklaa on molempien heikkous, niinpä suklaabrunssin kokeilu on keikkunut mielessä jo jonkin aikaa. Vapaa viikonloppu tarjosi erilaiseen brunsseiluun oivan mahdollisuuden ja teimme pöytävarauksen Chjokoon jo alkuviikosta. Hyvän aamiaisen jälkeen oli kiva jatkaa jälkkärille, ja suolaista ehdottomasti kannattaakin syödä ennen tätä, sillä tarjolla on vain ikään kuin kokonaisuutta vähän tasapainottamaan paria erilaista juusto- ja kinkkupaloin viimeisteltyjä ciabattapaloja. Hyvä kuitenkin, että oli, kuten tarpeeseen tuli myös eteen aseteltu suuri vesipullo, makea kun yllättävän nopeasti kaipaa tasapainottavia makuja ja makeus raikkautta. Ylellisestä tarjonnasta huolimatta ähkyä ei saatu aikaan, vaan suuhun jäi kutkuttelemaan loppuiltapäiväksi miellyttävät makumuistot.

Suklainen brunssi oli herkullinen buffeepöytä, joka notkui erilaisista kakkupaloista, tarjolla oli montaa erilaista sorttia, kuten mandariini-pistaasikakkua, after eight -mousseleivosta ja täyteläistä suklaakakkua. Niitä tehosti marenkipalat, macaronit ja tuoreet suklaamuffinit sekä muutamat suklaapalat. Brunssin paras anti olikin ehdottomasti vivahteikkaat ja moneen makuun istuvat suklaiset leivonnaiset, joista löytyi makeaa ja vähemmän makeaa. Oheen olisin kaivannut enemmän Chjokon mainioita praliineja, mutta toki hyvin näilläkin sai makeannälkänsä tyydytettyä. Tarjoiluista ei siis pahemmin nirsoiltavaa, brunssiin kuuluva kahvi tosin oli haaleaa, mutta ehkä satuimme vain sen suhteen paikalle huonoon aikaan. Suklaan ystävä ei voi olla pitämättä!

IMG_8581IMG_8623IMG_8605

Brunssitila oli tunnelmallinen, kahvilasta avautuva takahuone. Asiakaspaikkoja oli suhteellisen vähän, pari sohvapaikkaa, nurkkapoytä ja suuri ovaalinmallinen pöytä keskellä, joten pöytävaraus on suotava. Meidät oli sijoitettu suuren pöydän keskelle monen muun pariskunnan tavoin,  ja itse olen sen verran kanssaihmisiä vierastavaa sorttia, että tunsin oloni vähän vaivautuneeksi herkutellessani samassa pöydässä tuntemattomien kanssa. Myönnettävä on, että mieluummin olisin istunut tuttuja kasvoja vastapäätä tai edes omassa rauhassa. Uudelleen suklaabrunssille mennessä pyytäisinkin siis pöydän nurkasta, sekin tosin on kuuden hengen, mutta silti hieman intiimimpi kuin tämä pöytäsoikio. Tunnelma on kuitenkin sen verran korvaamaton osa, että vaikka tila olikin muuten harmoninen ja rauhallinen, puhumattakaan makunautinnoista, niin suuri yhteinen pöytä ja vainoharhainen tunne katseiden alla olosta, sai syömään vähän tavallista nopeammin ja kiirehtimään matkan jatkamista.

Suuri pöytä tosin on otollinen isommille seurueille, eikä yhtään ihme, että suklaabrunssi on suosittu esimerkiksi polttariryhmien keskuudessa. Siitä on aikaa kun olen viimeksi Krunikan Chjokossa käynyt, ja ilokseni huomasin pienet pöydät kahvilan puolella; tänne olisi mukava piipahtaa ihan vain iltapäiväkahville ja suklaakakkupalalle joku vapaapäivä. Mutta hyvällä hintalaatusuhteella varustetulle suklaabrunssillekin suuntaisin mielelläni uudelleen.

IMG_8570IMG_8645IMG_8598

Chjoko suklaabrunssi
Liisankatu 9, 00170 Helsinki
Lauantaisin klo 11-14.30 (2 kattausta) / hinta 16€ (lapsille hinta edullisempi)

Katso myös nämä

3 comments

Vastaa

Kiitos muistutuksesta, olen kuullut tuosta monesti, mutta ei ole vielä tullut testattua. Kakkugallerian brunssia sitäkin useammin, kun se on lähempänä. Mutta tuonne pitää ehdottomasti mennä!

Vastaa

Meillä taas on tuo Kakkugallerian brunssi pyörinyt mielessä, mutta sitä ei vielä ole tullut testattua :) Joten hyvä kun muistutit, täytyykin alkaa kurkkimaan kalenteria kakuttelua ajatellen, sillä se(kin) on ehdottomasti päästävä kokeilemaan!

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.