Viime päivät ovat olleet toisiinsa nivoutunut ajan kadottanut möykky, jossa olen nukkunut paljon, kipuillut, mutta hiljalleen voimistunut. Tiistaiaamun leikkaus meni hyvin, vaikkakin operaatiossa jouduttiin vähän soveltamaan ja sen myötä toipumisaikanikin on jonkin verran odotettua pidempi.

Kuten jotkut kohtalotoverit jo arvasivat, sappirakkoni poistettiin yltyneiden kipujen myötä. Onhan se toki oireillut ennenkin, mutta nyt kipeytyi niin pahasti, että leikkaus nähtiin ainoana vaihtoehtona. Voin siis lisätä sappirakon poistettujen palojeni jatkoksi. Umpisuoli, kita- ja nielurisat, ihoalue melanooman esiasteen ympäriltä ja ne kai jo lähemmäs parikymmentä luomea (olen jo aikaa sitten seonnut laskuissa). Silti leikkaukseen meno otti kumman koville.

Operaatiopöydälle asettuessa tunsin itseni pikemminkin viisivuotiaaksi kuin 34-vuotiaaksi aikuiseksi. Itkin, tärisin ja hyperventiloin niin, että piuhojen, happimaskin sun muiden paikoilleen saamisessa oli oma työnsä. Onkin annettava sydämellinen kiitos Jorvin upealle hoitohenkilökunnalle. Kuinka hyvältä tuntui kun joku silitti hiuksia, toinen vatsaa, korvan vieressä lempeä ääni rauhoitteli ja toisti nukahtamiseen asti, että olen hyvissä käsissä.

Vaikka ei kyse ollut luottamuksen puutteesta, kai vain leikkaussalin näkeminen oli liikaa. Enhän kestäisi vastaavaa nähdä edes elokuvissa, saati itse joutua keskelle sitä.

Hyvä hoito on jatkunut kotona ja tunnen itseni onnekkaaksi siitä, että joku on silittänyt hiuksia myös omassa sängyssä.

Nyt vatsaani koristaa uudet merkit. Herättyäni toki säikähdin kuullessani, että kookkaan sappirakkoni myötä jouduttiin vatsaa avaamaan hieman enemmän ja myös pääarpi päätyi vähän eri paikkaan kuin ennakolta oli suunniteltu, mutta oikeastaan olen uudelleen sijoituksesta kiitollinen kirurgille. Näyttäisi siltä, että hän on ovelasti yhdistänyt vanhan arven uuteen, jolloin jäljelle jää vain yksi pidempi viiva kahden erisuuntaisen keskivatsa-arven sijaan. Samalla uusi viilto ainakin yrittää korjata vanhaa todella rumaa arpea.

Pidempi suora viilto siis kulkee rintojen alta vertikaalisesti kylkiluiden välistä ja kaksi pienempää ja yksi leveämpi tähystysreikä sijaitsevat alavatsassa. Koska ihoni tyypillisesti paranee huonosti ja erityisesti ylävartalossa on taipumus arpikudoksen liikakasvulle, yritetään ennaltaehkäistä levähtäneiden ja paksuuntuvien arpien syntyä sillä, että seuraavat kuukaudet pidän haavojen päällä siihen tarkoitettuja silikonilaastareita. Toki se on pitkä aika säätää, mutta jos sillä voisi välttää arpihirvitysten synnyn, olen valmis yrittämään.

Nämä kuvat otin ennen leikkausta, halusin itselleni ennen ja jälkeen kuvat, mutta en ollut ajatellut julkaisua. Oikeastaan tunnen vienoa vaivaantuneisuutta kuvien julkaisusta, vaikka mietin, että kuljen kaikkien nähtävillä bikineissä vähemmissä vaatteissa ja some on päivittäin täynnä paljon enemmän. Olkoon tämä nyt sitten sitä eri vartaloiden näkymistä, mutta antavammat säästän suosiolla yksityiskäyttöön.

Nyt kun ei ole vielä jälkeen kuvia (tai no oikeasti on kännykässäni, mutta olen varma, ettei kukaan halua nähdä pelkkiä verisiä teippejä), mutta ennen kuvat toimikoon kuvituksena kun toistaiseksi muutakaan ole.

Alavatsassa näkyvä arpi on umpparin puhkeamisen seuraus, ja ehdottomasti kehoni kauneimpia arpia (jos nyt niin voi arvesta sanoa?) – toisaalta se on myös vanhin, leikkaushetkellä olin 12 ja ehkä ihokin silloin parani toisella tapaa kuin näin aikuisena. Tosin myös iho tuntuu reagoivan eri kohdissa leikkauksiin niin eri tavoin. Selässä, hartioissa ja rintojen lähellä arvet näyttävät ihan toiselta. Siksi siis jännitän erityisesti tuota uutta keskivatsan arpea. Niin toivon, että erityisesti sen saisin paranemaan kauniisti.

Parasta on kuitenkin se, että pahin on nyt takanapäin. Leikkaus on ohi ja vointi tulee kohoamaan päivä päivältä. Eikä enää niitä kamalia kipuja, se on tärkeintä. Niin, ja kesääkin on vielä edessä, kunhan nyt maltan ottaa ihan rauhassa ja antaa kehon parantua. Otan tässä nyt hetken toipumiseen, mutta palailen pian ladatulla energialla ja kivoilla uusilla jutuilla.

Katso myös nämä

9 comments

Vastaa

Dear Anna-Maria,
I wish you lots of good health and a safe and painless recovery! Many hugs!
All the best,
O.

Vastaa

Thank you!! <3

Vastaa

Ihanaa kuulla, että leikkaus meni kuitenkin hyvin <3 Toivottavasti sait kunnon tropit kipuun. Pikaista toipumista!

-Johanna

Vastaa

Kiitos kovasti! Sain hyvän lääkityksen ja se onkin ollut ihan must ja helpottanut sängystä ylös pääsyä siinä missä nukahtamistakin. Onneksi pikkuhiljaa alkaa kivut lievittyä niin, että annostusta voi päivä päivältä lieventää. Niin en malttaisi odottaa, että viimeisetkin kivut on poissa ja voi olla ja liikkua normaalisti :)

Vastaa

Paranemista :) Minun mielestäni arvet ovat omalla tavallaan kauniita, koska ne muistuttavat eletystä elämästä. Itselläni on vatsan alueella raskausarpia, tosin kohtalaisen vähän ja hyvin vaalenneita. Ihmiskeho muuttuu vuosien myötä, ja ns. virheettömyys olisikin lopulta aika tylsää :)

Vastaa

Kiitos kovasti! <3 Totta, olen ihan samaa mieltä, että arjet ovat ikään kuin tarinoita iholla. Kaikkiin niihin liittyy oma muistonsa ja kertomuksensa, jälki eletystä elämästä :) En arpia sinällään pelkää, onhan niitä omassa kehossakin jo runsaasti, ainoastaan niitä pahaksi meneviä, joihin tiedän omalla iholla olevan taipumuksen. Huonosti parantunut arpi kun voi jäädä todella rumaksi ja etenkin näkyvällä kohdalla olla jatkuvasti silmille hyppivä elementti. Sille toki tietenkään sitten mitään voi jos niin käy, mutta toki mieluisampaa jos arven saisi paranemaan jotenkin kohtuullisesti :)

Vastaa

Ymmärrän niin hyvin arpituskan, minulla on kaksi keloidia olkavarressa. Kerro sitten kokemuksia laastareista! Minä olen kokeillut kaikenlaisia voiteits ja arven rullailua, mutta niistä ei ollut apua. En nimittäin tiennyt taipumuksestani arven liikakasvuun silloin, kun nämä arvet syntyivät, joten en hoksannut kokeilla ennaltaehkäisevästi laastareita. Paras hoito minulla oli jäädytys typen avulla ja kortisonipistokset, kunnes keloidit sammuivat. Ne eivät ole enää moneen vuoteen kasvaneet koholle, ja pienempää keloidia ei enää edes juuri huomaa. Suosittelen siis kokeilemaan tuota hoitoa, jos arpi häiritsee.

Lohdullista, että jollain muullakin on näitä ongelmia!

Vastaa

Hei, rohkenenko kysyä, kuinka arpien kanssa sinulle kävi? Oliko silikoniteippauksista apua? Kävin saman operaation pari päivää sitten, juuri tässä kerään rohkeutta poistaa haavasidokset ja kurkata mitä siellä alla on. Taipumus keloidiarpiin on voimakas.

Vastaa

Toki saa kysyä! :) Alavatsan haavat ovat parantuneet todella hyvin, mutta ylempi ja pidempi arpi on kaikesta huolenpidosta huolimatta kasvattanut keloidia. Yritän edelleen hoitaa haavaa, lääkärin mukaan kun arpi on aktiivinen vuoden verran. Toisaalta en tiedä millainen tilanne olisi jos en olisi hoitanut lainkaan arpikudoksen liikakasvua ehkäisevillä tuotteilla, sillä koen kuitenkin, että keloidikasvu on pysynyt hillitympänä joihinkin aiempiin haavoihin verrattuna, eli uskallan epäillä, että jotain hyötyä hoidosta on ollut ja siksi sitä vielä jatkankin.

Lisäksi kesän kuumimmilla helteillä ja hieman sen jälkeen en käyttänyt teippejä, sillä hikoilin niin paljon, mikä nyt vähän jälkikäteen harmittaa – olisi vain sinnikkäästi pitänyt yrittää.

Alkusyksystä otin taas käyttöön silikonigeelin isompaan arpeen, mutta nyt muutama kuukausi sitten palautin siihen vielä teipin. Arpi kutisi sen verran, että ajattelin sen vielä olevan aktiivinen ja pelasin varman päälle, ettei ainakaan enempää kasvaisi.

Toivottavasti toivut leikkauksesta hyvin ja arvet pysyvät siisteinä! Kannattaa tosiaan napata apteekista teippiä kokeeksi. Se on suhteessa tosi kallista, mutta hyvä puoli on, että teippilaatan voi leikellä juuri arven kokoisiksi palasiksi ja siten on riittoisampaa kuin ensisilmäyksellä ajattelisi :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.