Tämä on just tätä, raahauduin kaupungille kun kotona ei netti jostain syystä pelannut ja uusavuttomana en osannut tehdä asialle mitään. Niinpä nyt olen istunut tunnin Aschanilla ja käyttänyt ajan oman blogin sijaan mihinkäs muuhun kuin muiden blogien lukemiseen, heh. Mutta niin, tarkoitukseni oli jatkaa arjen pikkuilojen parissa, vaikka on nitä isojakin iloja, kuten vaikkapa huomenna starttaava Köpiksen reissu, mutta palataan siihen sitten vaikka reissun päältä. Ihastellaan nyt ruusukultaa, jota kohtaan fanitukseni sen kun syvenee. Olen viime aikoina huomannut olevani täysin koukussa aiemmin ostamiini Snö of Swedenin ruusukultaisiin koruihin. Vanhat kultaiset ja hopeiset arkikorut lojuvat pölyttymässä pöydällä kun aina tekee mieli valita ruusukultaiset! Mutta kun ne vain sopivat niin hyvin ihan kaikkeen…

Ruusukullan lisäksi metallinhohto ylipäätään tuntuu olevan vahvasti kevään kuvioissa mukana. Poikkesin viime viikolla Glitterin tilaisuudessa ja kuulin, että metallinhohtoiset sävyt on esillä myös hiustrendeissä ja uskokaa pois, myös hiusväreissä. Ihmettelin Schwarzkopfin edustajalle, että miten ihmeessä metallinhohdon saa tuotua hiuksväriin ja sain eteeni liudan todistusaineistoa kuvien muodossa. Olin mieltänyt metallinhohtoiset hiussävyt lähinnä tuhkanvaaleaksi tai punertavan pronssiseksi, mutta tämän hetken trendiväreissä juju näyttää olevan koko värin sijaan raitojen ja monivärisyyden tuomassa illuusiossa metallisuudesta. Ja hauskalta näyttivät kyllä, ainakin kuvissa, tiedä sitten miltä näyttäisivät arkiaamun pörrötukassa.

Ehkä siis itse pitäydyn vielä pienissä palasissa metallinhohtoa ja jatkan huomion keskittämistä ruusukultaan. Hykertelinkin tyytyväisenä kun löysin sävyn yhden lempparikynsilakkabrändini valikoimasta. Kure Bazaarin ruusukultainen Or Rose on luonnossa kaunis, mutta niin tavattoman vaikea vangita kuvaan, metallinhohto tuntuu elävän vähän valaistuksen mukaan ja näyttää toisinaan selvästi roosaiselta ja toisinaan taas pronssiin taittuvalta, mutta parhaimmillaan just täydelliseltä ruusukullalta.

kure bazaar or rosekure bazaar or rose 01Kynsilakka saatu blogin kautta.

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

8 comments

Vastaa

Mäki tykkään ruusukullasta. <3 Enkä vaa siks, et se on muodissa nykyään, vaan siks, että se on oikeesti tosi nätti. Lisäks kivan erilainen verrattuna peruskultaan ja -hopeaan. Toki nekin on kivoja. :)

Vastaa

No niinpä, siinä on tosiaan vähän toisenlaista särmää kuin kullassa ja hopeassa, ja ennen kaikkea vaihtelua niihin nähden :) En ymmärrä, miten en ole tullut tajunneeksi ruusukullan ihanuutta ennen, ehkä se on omalla kohdalla vaatinut sen, että sitä on ilmestynyt joka korumalliston tarjontaan ihan toisella intensiteetillä kuin aimmein. Nyt tahtoisin ihan kaiken ruusukultaisena ;)

Vastaa

Kaunis väri! Täytyy itsekin kokeilla ruusuista kultaa :) Juuri tänään lakkasin kynnet ihan punaisiksi ja kylläpä tuntuu pirteältä olo, haha! Harvemmin käytän ihan paloauton punaista, mutta nytpä on ;)

Vastaa

Voi vitsit, tiedän niin tuon tunteen, että jo pelkällä kynsilakkavärillä voi nostattaa koko fiilistä ;) Etenkin punaisissa kynsissä on sitä jotain, ja vaikka (tai ehkä etenkin kun) koko muu asu on väritön, niin punaiset kynnet on ihana hehkuva väriläikkä kokonaisuudessa :)

Vastaa

Mä kanssa oon ihan hurahtanut ruusukultaan! Omille kynsille päätyi myös ruusukultaista lakkaa. Golden rose merkin jolly jewels 103 on täydellisen sävyinen! :)

Vastaa

Oi oi, ruusukultafani kiittää vinkistä – täytyykin tsekata myös tuo mainitsemasi lakka! ;)

Vastaa

Upea lakka!

Vastaa

Eikö ookin! Heh, mitäköhän seuraavaksi keksin hankkia ruusukultaisena? ;)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.