Yritän parhaillaan paikkailla tavaroita huomista työmatkaa varten ja samalla henkisesti valmistautua tolkuttoman aikaiseen herätykseen. Mutta kerranhan se aamuyöstä nouseminen vain kirpaisee ja onneksi koneessa voi yrittää nukkua! :)

business trip 2

Juoksin tänään keskustassa asioilla ja nautin ihanan kuulaasta säästä sekä auringonpaisteesta. Yritin metsästää Batisten matkakokoista kuivashampoota siinä kuitenkaan onnistumatta ja kävin samalla sukkahousuostoksilla pitkästä aikaa. Etsin pilkkusukkiksia työreissun iltatilaisuutta varten, mutta kun en muulta merkiltä tähän hätään löytänyt, jouduin maksamaan itseni kipeäksi Wolfordin versioista. Toisaalta, enpä ole kyseistä merkkiä koskaan kokeillut, joten johan on aikakin, sen verran paljon Wolfordin laatua olen kuullut kehuttavan!

Myönnän olevani todella kyyninen ja vannoinkin jo, että jos edes tämän hintaiset sukkikset eivät kestä useita käyttökertoja, niin siirryn pysyvästi pitkiin housuihin. Olen elämäni aikana kokeillut liudan erilaisia 20 denierin sukkiksia aina parin euron hinnasta 25 euroon, mutten ole vielä nähnyt suoraa hinnan tuomaa vaikutusta kestoon. Ihan halpiksissa kyllä on usein ihan yliherkkä pinta, mutta noin niin kuin muuten ne kalliit ja halvemmat ovat kestäneet ihan yhtä vähän aikaa. Tokihan sinne joukkoon on mahtunut joitain helmiäkin, jotka ovat kestäneet jopa useita käyttökertoja, mutta se on ollut enemmänkin tuuria kuin merkin eduksi katsottavaa. Luonnollisesti paksummat kestävät paremmin ja siksi suosinkin usein mieluummin 30 denieriä 20 sijaan, mutta toki ihonvärisissä se ei enää toimi.

Lähtökohtaisesti siis kaikki ohuet sukkahousuni hajoavat todella nopeasti ja onnistunut yksi käyttökerta on jo saavutus ja kaikki yli siitä pelkkä voittoa! Kaikkein ärsyttävintä on pukea uudet sukkikset jalkaan ja huomata kotoa kadulle astuessa silmäpako sääressä. Jopa ne Kunertit, joita on kehuttu kestäviksi, onnistuin hajottamaan nopeasti (hyvä puoli niissä tosin on, ettei silmäpako lähde leviämään). Tai itse asiassa kolmet, sillä annoin niille muutaman mahdollisuuden. Yhdet hajosivat ekalla kerralla ja toiset kaksi toisella käyttökerralla, joten sen jälkeen en ole enää niitä ostanut. Ehkäpä 36 euron Wolfordit kestävät kauemmin?

Rakastan hameita, mutta vihaan sukkiksia. Äärimmäisen huono yhtälö.

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

27 comments

Vastaa

Minä hajotan myös aina kaikki sukkahousut – myös nuo Kunertit. Minulla on aina virallisemmissa tilaisuuksissa varasukkikset mukana ja joudun käytännössä joka kerta oikeasti turvautumaan niihin! Missä on tumpelonkestävät sukkikset?

Vastaa

Voih, kohtalotoveri! Mulla on tismalleen sama juttu – aina varasukkikset laukussa tai jopa kahdet :D Niin ärsyttävää! Ja käy todella kukkaron päälle :/ Voi kun löytäisi jotkut oikeasti kestävät sukkikset!

Vastaa

Hei, kerrothan sit täälläkin, jos joskus löydät sukkikset, jotka ei hajois? Todella kurjaa, kun hajoavat turhan usein. Silmäpakoon olen käyttänyt väritöntä kynsilakkaa, joka antaa armonaikaa ennen lopullista hajoamista. :P Mukavaa matkaa! :)

Vastaa

Todellakin! Jos sellainen ilmestys kuin oikeasti kestävät sukkikset tulee vastaan, niin ihan takuulla jaan tietoa eteenpäin!! ;) Totta, väritön kynsilakka on kyllä loisto – mulla on yleensä aina pikkuinen kynsilakkapullo laukussa ihan vaan siltä varalta, että jos (kun) tulee reikä, niin saa heti estettyä leviämisen :)

Vastaa

Missäs tv-dokumentissa joskus sanottiinkaan, että nykyään kaikki on tehty ennen pitkää hajoavaksi, jotta ihmiset ostaisivat useammin eli enemmän. Myös sukkahousut taisivat kuulua näihin tuotteisiin, jotka kestivät ennen pidempään.

Kuulisin kiinnostuneena, miten Wolfordit kestävät. Liian paljon tulee ilmeisesti itse kullekin eteen niitä tilanteita, ettei sukkiksia ehdi edes pukea, kun ensimmäinen silmäpako on havaittavissa.

Tänään omista sukkahousuistani pilkottivat varvas ja vähän polvea. Tunsin itseni äärimmäisen tyylikkääksi.

Vastaa

Mä muuten muistan tuon saman dokumentin ja itse asiassa just tuona päivänä kun nuo Wolfordit ostin, sitä dokkaria muistelin ja juurikin tuota, että kestävät sukkikset kyllä olisi mahdolliset tehdä, muttei kannattavaa. :/ Mutta olisin kyllä valmis maksamaan edes kohtuullisesta kestosta ja vastaavasti tuntuu todella hölmöltä maksaa kymppiä sukkiksista, jotka voivat ihan hyvin hajota heti ekalla käyttökerralla!

Kuulostaa kyllä niin tutulta tuo, mulla on yleensä ihan sama juttu – aina reikä jossain kohtaa ja varpaat työntyy sukkisten kärjistä ulos, ei kyllä todellakaan mitenkään hehkeä fiilis ;)

Vastaa

Hei Anna-Mari !!
Itse käytän ihan halpis sukkiksia ja harvoin menee rikki. Ennen pukemista, muistat venyttää sukkiksia ja rasvaa käsiin käsivoidetta tai käytä puuvillahanskoja. Niin ja varasukkikset mukaan, on mullakin.

Vastaa

Kiitos vinkistä! Mä olen kokeillut kastella sukkiksia ennen (jostain kuulin, että se voisi auttaa) ja samoin yritän venytellä niitä ja rullailla jalkaan rauhassa, mutta noita puuvillakäsineitä en olekaan kokeillut, joten sellaiset täytyykin hankkia! :)

Vastaa

Wolfordit hajosivat ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Eipä ole tarvinut sen jälkeen niitä enää ostaa, 36 euron kertamaksu on itkettävä. 20 denieristen kohdalla paras hinta-laatusuhde on mielestäni Norlyn silky 3D. Nämä ovat myös suhteellisen mukavat ja pehmeät ja ihonväriset värivaihtoehdot ovat itselleni sopivia sävyltään. Yritän aina löytää uusia vaihtoehtoja, mutta eipä ole vielä 20 denieristen kohdalla tämän sarjan voittanutta. Ja jos silmäpako tulee, näissä sen saa helposti pysähtymään hiuslakalla tai kynsilakalla, kokemukseni mukaan usein niissä kalliimmissa on jotenkin sellainen silmäpako, jota ei pysty millään enää pysäyttämään.

Sukkikset ovat kyllä erittäin ajankohtainen aihe minulle aina ja voisin jauhaa niistä on and on…

Vastaa

Voi eikä! Mulla tuli kanssa pieni reikä tokalla käyttökerralla, joten saas nähdä miten kauan kestää jotensakin käyttökelpoisina. 36 euron hinta on kyllä niin huikea, että sillä pitäisi jo saada aikas pitkäikäiset sukkahousut!!

Kiitos tuhannesti tuosta Norlyn vinkistä, täytyykin tsekata nuo! Eihän ne ole kiiltävät? Mä en yhtään tykkää kiiltäväpintaisista sukkiksista, mutta sileäpintaiset matat ovat kyllä oikein mieleen :)

Mulla kulkee aina pikkuinen väritön kyntilakkapullo laukussa mukana, sillä koskaan ei (valitettavasti) tiedä, milloin silmäpako pääsee yllättämään ;)

Vastaa

Norlynin silkyt eivät ole kiiltävät. Mä en kiiltävistä sukkahousuista kans tykkää lainkaan, on jotenkin aivan liian ysärit ja näyttävät omituisilta valokuvissa. :)

Vastaa

Minun pitikin itse asiassa kerran kysellä sinulta suosikkejasi ihonvärisissä 20 denierin sukkahousuissa.

Minulla sukkahousut kestävät yleensä kohtuu pitkään (tosin kesällä kaverini huomasi Dimin sukkahousuissa ison reiän toisella käyttökerralla; en ollut itse asiaa huomannut). Yleensä en onnistu saamaan reikää kovin nopeasti, en ole kuitenkaan mitenkään supervarovainen sukkahousujen pukemisessa. Viime aikoina on kuitenkin ollut huonoa tuuria sukkahousujen kanssa.

Norlynin silky 3D on minusta kohtuu hyvä (ainakin ennen oli), mutta nyt Kunertin sukkahousut ovat kestäneet todella hyvin. Ne ovat juuri sitä mallia, jonka ei pitäisi mennä rikki. Heilläkinhän on kai osa malleista ”normaaleja”. No, tosin viime viikolla huomasin pienen reiän Kunert-sukkahousuissani, mutta se ei tosiaankaan purkaudu. Käyttökertoja on varmaan vähintään 50. Saapa nähdä, mitä käy seuraavalle parille! En haluaisi uskoa, että kyse on ollut vain tuurista.

Vastaa

Lucky you :) Mulla tuntuu sukkikset hajoavan pelkästä katseesta, vaikka olen supervarovainen ja ostan vielä kunnolla isommat koot, etteivät ole liian tiukat jne. Toki jotkut yksilöt kestää ihmeen pitkää, mutta kyllä nuo 20 denierin ja alle on mulla merkistä ja hinnasta riippumatta melkeinpä kertakäyttökamaa, eli kalliiksi tulee :/

Dimiä en kyllä muistakaan testanneeni, joten täytyykin kokeilla sitä, ja tuota Norlynin Silkyä täytyy kanssa ostaa! Mulla on ollut just sitä Kunertin ”rikkoutumatonta”, mutta onnistuin tosiaan rikkomaan nekin aikas nopeasti, voi mua :D Mutta tosiaan, jos on paksummat sukkikset kyseessä, niin ne kestää yleensä ihan hyvin, onneksi!

Vastaa

Sukkikset on kyllä ärsyttäviä, niiden takia en saa juuri koskaan käytettyä hameita. Paitsi sitten talvisin, jolloin voi suosiolla pukeutua mustiin 80 denierin sukkiksiin. Ne on ainoita, jotka ei mene mulla rikki. :D Sukkahousuista on niin ärsyttävä maksaakin – vajaa kymmenenkin euroa yhden käyttökerran vaatteesta on minusta aika paljon kun miettii mitä se tekee kuukaudessa tai vuodessa.

Vastaa

Arvaa ärsyttääkö olla hame-tyyppiä henkeen ja vereen just tuon takia :D Nuo oikeasti paksut sukkikset todella tuntuvat olevan niitä ainoita, mitkä kestävät kunnolla, kaikkien muiden kanssa on ihan arpapeliä, niin ärsyttävää! Olen välillä kauhistuneena miettinyt, kuinka plajon mulla oikein menee vuodessa rahaa sukkiksiin. Veikkaan, että ihan todella paljon! :/

Vastaa

ou nou! Mulla ne Kunertit kestää kyllä ihan älyttömän hyvin, mutta myönnetään että koska en ole hameiden&sukkisten suurkuluttaja, on ne mulla varmasti päässeet aika paljon vähemmällä kuin sulla. Mutta silti: höh :(

Mitkä sun suosikit niistä edullisimmista on? Musta tuntuu että ne on järjestäin kertakäyttötavaraa :(

Vastaa

Nyt olen parina viime viikkona (samoin kuin viime keväänä) käyttänyt Sokoksella myytävie House -merkin sukkiksia kun niitä joku blogini lukija suositteli :) Niissä on hinta-laatusuhde ihan suht kohdilla (ts. edullisia, mutta eivät sen kestävempiäkään kuin muutkaan käyttämäni, mutta kuitenkin ihan perushyvät). 30 denierin sukkiksissa taas suosin Vogueta, niissä on kanssa mun mielestä ihan hyvä laatu, itse asiassa paras löytämäni just tuolla denierimäärällä :)

Vastaa

Hei, suosittelen H&M:m (ihonvärisiä) äitiyssukkahousuja. Mulla ne on kestänyt todella hyvin. Vaikka toki voi tuntua hassulta ostaa just ne ilman vauvamahaa. Itseäni ei yläosa ole käytössä haitannut, kun se jää vaatteiden alle. :D

Vastaa

Hih, noita en olisikaan tullut ajatelleeksi! :D Kiitos vinkistä, täytyykin kurkata kun H&M:ssä seuraavan kerran seikkailen :)

Vastaa

Voin kertoa kokemukseni Wolfordista. Olemme myyneet niitä vaateliikkeessämme jo 10 vuotta. Meillä on aina asiakkaille sovitus sukkahousut eli asiakas saa sovittaa niitä ennen ostopäätöstä! Tarjoamme niitä myös asiakkaalle puettavaksi esim. Mekkoja sovittaessa. Ohuista voin sanoa, että 20 den shape&control satin touch sukkis on uskomaton. Otan keskimäärin kahdet uudet sukkikset sesongin aikana(1/2 v.) sovitettaviksi ja kymmenet naiset vetävät niitä jalkaansa, ilman silmäpakoja, pukukopissa. Mutta kyllä, ohkaisemmat sukkikset 9-15 den, saamme rikki huomattavasti helpommin. 50 den ja paksumpia voi huoletta käyttää, joka päivä kuten minä, 2 talvea. Sen jälkeen voi varvas irvistää, mutta hintansa värtit ovat. Muuten emme niitä pitäisi meidän myynnissä liikkeessämme:)

Vastaa

Voi että, kuulostaapa ihan tosi hyvälle! Just siltä, miten sukkisten ihan oiekasti pitäisikin kestää! Täytyykin testata tuota shape & control satin touch – mallia, kiitos tuhannesti vinkistä :)

Vastaa

Jos olisi olemassa rikkoontumattomia normaaleja sukkiksia, niitä menisi kaupan huomattavasti vähemmän. Itse asiassa olen tavannut rikkoontumattomat sukkikset, tosin ne oli balettisukkahousut ja vähän paksummat. Silmäpakoja niihin ei tullut, siis se neulos oli sellaista, ettei siihen tullut. Mutta johtuen pituudestani sain ne ratkeamaan haaroista ja lopulta vyötärökuminauha antoi periksi. Siis periaateessa rikkoutumattomat sukkikset on keksitty, mutta valmistus ei ole kai kovin kannattavaa edellä mainitusta syystä.

Sama juttu oli hehkulampun kanssa, kestävä oli kyllä keksitty, mutta sitä ei kannattanut valmistaa, koska oli huono bisnekselle. Vähän sama juttu nykyään kaiken tavaran ja laitteiden kanssa. Ja tää on muka sitä kestävää kehitystä.

Vastaa

Voi apua, multa on näköjään jäänyt kokonaan vastaamatta viestiisi! Pahoittelut!!

Olen muuten kuullut noista balettisukkiksista ja eräs tuttavani onkin hankkinut talvisukkiksensa juuri balettikaupasta, mutta toden totta, ne ovatkin sitten selvästi paksummat.

Ja ole oikeassa, kestävät sukkikset olisi huonoa bisnestä, valitettavasti :) Mutta toisaalta, olisin tyytyväinen jos ne kestäisivät edes vähän nykyistä pidempään :D

Vastaa

Hei, nyt pakko vinkata, vaikka vähän myöhässä eikä ehkä edes just sitä mitä hait…. Mutta Stockan City Outletissa näkyi olevan mustia Falken 15 den pilkkusukkiksia 5 eurolla. Mulla on Falkesta hyviä kokemuksia ja toisaalta nyt olis hinta kohdallaan….

Vastaa

Oi, kiitos vinkistä! Olenkin huomenna keskustassa liikkeellä, joten täytyykin poiketa kurkkaamassa, jos vielä sattuisi olemaan :)

Vastaa

Heitänpä minäkin kommentin tähän vähän vanhempaan postaukseen. Noihin balettisukkahousuihin törmäsin aikaa sitten ja olen käytellyt säännöllisesti jo muutamia vuosia, kun tuskastuin kertakäyttösukkiksiin. Löytyy sekä ohuempia että paksumpia. Minulla ohuimmat 40 denieriä. Mutta on olemassa 30 denin balettisukkahousujakin. Näyttävät jalassa ihan tavallisilta sukkahousuilta, mutta ovat tavallistakin joustavampaa neulosta ja….TODEN TOTTA kestävämpia kuin tavalliset sukkahousut. Yhtään varsinaista silmäpakoa ei näihin sukkahousuihin ole tullut. Paremminkin kulumalla kuluneet puhki ajan oloon, minulla kantapään kohdalta. Ainoa ongelma on oikeastaan ollut, ettei balettisukkahousuissa ole paljoa värivaihtoehtoja. Ihonvärisia ja mustia olen lähinnä käyttänyt. Tänäkin talvena paksut mustat balettisukkikset olleet usein pakkassuojana. Merkkivalikoimaakin löytyy jonkin verran.

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.