Elämä on näyttänyt tympeän yksipuoliselta viime aikoina.

Nenäliinoja. HBO:ta. Peiton alle piiloutumista ja villasukkia. Kuulostaa melkein sydänsuruilta, mutta ei, edelleen sitä flunssaa. Luulin sen jo helpottavan, mutta palasikin voimalla jälkitaudin kera.

Mitäs en suhtautunut riittävällä vakavuudella alussa vaan matkasin toimistolle vaikka olo kyllä ilmoitteli, että nyt ei ehkä pitäisi. Tyhmää tunnollisuutta, kipeänä toimistolla kun ei hyödytä yhtään ketään, pikemminkin päinvastoin. Lääkärillä käynti herätti ja jäin suosiolla kotiin, päätin, että tänä viikonloppuna paranen, sillä en halua siirtyä reseptinenäsumutteita kovempiin lääkkeisiin.

Lepääminen on vaikeaa. Paikoillaan olo ylipäätään. Etenkin niinä hetkinä kun olo tuntuu vähän paremmalta. Silloin tekisi jo mieli lähteä liikkeelle, mutta nyt yritän olla toistamatta samaa virhettä uudelleen. Olen kuunnellut Spotifyn suosikkilistoja yhä uudelleen, siirtynyt sängyltä sohvalle ja sohvalta sängylle. Niin, ja kahlannut läpi HBO Nordicin tarjontaa. Game of Thronesin ja stand uppia. Ja kerrassaan kiehtovan The Handmaid’s Talen, lämmin suositus sille. Nyt meneillään on The Leftovers, josta en vielä tiedä mitä mieltä olen.

Mieluummin toki olisin ulkona kuin ruudun ääressä, ärsyttää kieltäytyä kiinnostavista jutuista, mutta yritän muistuttaa itseäni, että mitä kärsivällisempi olen nyt, sitä nopeammin pääsen liikkeelle. Ja liikkumaan. Parin viikon sairastamisesta keho tuntuu nuutuneelta ja kulahtaneelta, heikolta. En malta odottaa, että pääsee sujauttamaan treenikengät jalkaan. Voi kunpa jo ensi hädin tuskin muistaisin koko syysflunssaa!

 

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Toivottavasti paranet viimeistään parin viikon päähän! (tai ehkä jo aiemmin, olis ihan kohtuullista)
Ja kai sä nyt jo alat pitää sukkiksia kun menet ulos? Oon pitkin kesää täällä ruudun toisella puolella huudellut sun kuville että ”hullu nainen, ethän sä voi tämmösissä lämpötiloissa kulkea iltaisin pihalla paljain säärin”
Huutelen ihan livenäkin, jos seuraavan kerran tapaan sut ulkona ilman lämpökerrastoa :D

Vastaa

Olen takaisin elävien kirjoissa! Lepo tekki ihmeitä, olisi vain pitänyt heti alussa malttaa :) Ja tuo ei ollut vilustumista vaan oli ihan tartunnan kautta tullut, siltä ei olisi suojannut vaikka mitä olisi ollut päällä. Sen sijaan yleinen parempi vastustuskyky olisi saattanut suojata, toisin sanoen uskon vahvasti, että suurin altistanut tekijä tartunnalle oli mennyt stressikausi. Jos pukeutuminen olisi sairastuttava tekijä, olisin koko ajan kipeänä. Sen sijaan taidan olla tunnettu siitä, että olen poikkeuksellisen harvoin ;)

Leave a Reply to Ilona Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.