Oli aika, ei niin kovinkaan kauan sitten, jolloin jaksoin leikitellä huulipunilla. Nyt tuntuu, että olen palannut aikaan ennen sitä. Tai ei ihan, jotain on jäänyt jäljelle väri-ilottelusta, nimittäin syvä klassinen punainen.

Ehkä kokeilujaksot tekevät hyvää monella tapaa, ei vain huulipunissa, huomaa mistä tykkää ja mikä sopii itselle. On helpompi pysähtyä kun on vertailukohtaa, tietää mikä tuntuu riittävän hyvälle ja mutkattomalle.

Huulipunissa olen huomannut kaksi asiaa. Ensinnäkin rakastan MACin huulipunia. Ne ovat ehdottomasti eniten käyttämiäni ja jos suuntaan ostamaan uutta huulipunaa, suuntaan ensimmäisenä tarkastelemaan MACin huulipunatarjontaa.

Toiseksi, olen varsin niuho, mitä tuloo huulipuniin. Joko värin on oltava neutraali nude tai vahva punainen. Ja kumpi tahansa onkaan, pigmentin on oltava erinomainen, huulikiillot tai ohuet vetiset punat eivät edelleenkään ole juttuni.

Tämä postaus sai kimmokkeensa siitä, että tänään kotimatkalla kävelin Stockan läpi. Ajattelin poiketa MACin pisteellä josko viimein löytäisin kivan pehmeän punaisen mattaisteni rinnalle, mutta satuinkin Urban Decayn pisteelle ensin, ja sivuhyppy oli valmis. Aavistuksen metallinen sävy Zealot vangitsi huomioni, enkä enää jatkanut matkaa.

Kotimatkalla mietin, että neljästä eniten käyttämästäni huulipunasta kolme on MACin, kaikki nuo neljä suosikkai sattuivat löytymään tänään käsilaukustani, ja aina vähintään yksi niistä on mukana – usein enemmän.

Sävyiltään kaikki arkipunani ovat neutraaleja. MACin Faux on ollut keväästä asti ehdottomasti eniten käyttämäni. Jostain kumman syystä se arvelutti ensin enkä hätiköinyt ostopäätöksen kanssa. Kun lopulta hankin punan, ihastuin nopeasti. Mikä täydellinen arkisävy! Tuoreempi on vähän punaisempi Bombshell, joka oli jonkin aikaa loppua ja kävin useat kerrat sitä pisteellä kyselemässä kunnes lopulta tärppäsi. Se on ollut ihana kesähuulipuna, mutta ei käyttö varmasti jää vain kesäkauteen.

Niin, ja sitten nuo perusnudet, mitä tekisinkään ilman.

H&M:n Peach Fuzz on loistava, ollut osa meikkipussini sisältöä jo pienen ikuisuuden. Sitä täydentää mainiosti supermatta MACin Strip Poker.

Nämä neljä ja muutama syvä punainen, ei kai sitä muita huulipunia tarvitsekaan. Mitä nyt ehkä herkullisen karkkipinkin MACin Candy Yum Yum -sävyn, joka tosin on itsellä viime aikoina jäänyt unohduksiin ja käyttö keskittynyt näihin kahteen sävykategoriaan, nudeen tai kunnon punaiseen. Ehkä sen ajanjakso koittaa vielä.

Näin huulipuniin liittyen täytyy mainita vielä Treat Collectionin punat. Niissä on aivan ihana sävyvalikoima ja miellyttävä vahvapigmenttinen koostumus. Sama pätee muuten sarjan kynsilakkoihinkin, ihan lemppareitani!

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.