Olin tällä viikolla parin päivän työmatkalla Brysselissä siten, että lähdin matkaan hyvin aikaisin torstaiaamuna ja palasin puolenyön hujakoilla perjantai-iltana. Kahteen päivään mahtui paljon erilaista ohjelmaa, niin virallisempia työtapaamisia kuin rennompaa ohjelmaa sekä illanviettoa yhdessä työkavereiden kanssa. Perjantaille oli ilokseni varattu runsaasti vapaa-aikaa, joka mahdollisti kaupungilla kiertelyä myös omatoimisesti. Reissussa olin luonnollisesti pelkin käsimatkatavaroin ja yritin pakata mahdollisimman vähän tavaraa mukaan, sekä tietenkin helposti yhdisteltäviä vaatteita, jotka pienin muutoksin taipuvat tapaamisista omaan kaupunkiaikaan. Ohessa siis matkalaukun sisältöni purettuna:

Vaatteet ja asusteet

tyomatkatavarat-001

  • Acnen musta villainen huivi, joka on todella monikäyttöinen. Kokonsa puolesta se on täydellinen lisälämmike lennoilla, mutta toimi myös shaalina/huivina aina päiväohjelmasta iltakäyttöön.
  • Kahdet kengät, joista toiset hyvät kävelykengät ja toiset enemmän iltatilaisuuteen sekä edustukseen sopivat. Kengät osoittautuivat oikeiksi valinnoiksi ja jalat jaksoivat pitkät päivät erinomaisesti.
  • Punainen jakku, joka piristi pukeutumisen muuten hyvin neutraalia väripalettia.
  • Keskikokoinen käsilaukku, sillä tällä reissulla ei ollut tarvetta raahata läppäriä käsilaukussa, niinpä riitti sellainen laukkukoko, jonka pystyi ottamaan illalliselle mukaan, mutta jonne meni myös kamera ja muu tärkein kaupunkikierrosta tehdessä. Matkalaukkuna oli Samsoniten pienin (55cm) All Direxions -laukku.

tyomatkatavarat-2

  • Zaran klassinen pikkumusta on luottomekkoni ja tällä reissulla se oli mukana iltatilaisuutta varten.
  • Ohuempi huivi toimi sekä sisä- että ulkokäytössä ja se oli käytössäni perjantaina kaupunkia kierrellessä.
  • Klassinen kellohelmainen musta hame oli ainoa mukanani ollut alaosa, mutta yläosaa vaihtamalla sen tyylikin taipuu eri tilaisuuksiin sopivaksi.
  • Satiinitoppi ja neuletakki olivat rennompaa päivää varten, ja ne olivat päälläni myös paluumatkalla.
  • Valkoinen kauluspaita sopi virallista työosuutta varten, ja kyseinen yläosa yhdistettynä mustaan hameeseen, punaiseen jakkuun ja Acnen huiviin toimi myös lentoasunani mennessä, sillä suuntasin suoraan kentältä työtapaamiseen.
  • Alusvaatteet sekä kolmet sukkahousut (joista yhdet mennessä jo päällä); kahdet 30 denierin mustat siltä varalta, että toiset hajoavat, sekä Wolfordin pilkkusukkikset iltaa varten pikkumustan pariksi.

Kosmetiikka

tyomatkatavarat-4

  • Typistetty kosmetiikkavalikoima, mutta kuitenkin sellainen, jolla sai loihdittua pikkaisen huolitellumman iltalookin pitkän työpäivän jälkeen.
  • Korvatulpat ja hiuslenksut kuuluvat vakiovarusteisiini, hiuslenksuja tarvitsee aina, sillä nukun hiukset kiinni, ja korvatulppien tarve saattaa yllättää millä reissulla vain!

tyomatkatavarat-5

  • Koska reissasin pelkin käsitavaroin, oli mukana mahdollisimman vähän nestemäisiä tuotteita. Näytepussit riittävät mainiosti yhden tai kahden yön reissulle, mutta tietenkin osa kosmetiikasta täytyy kuljettaa normikokoisena, kuten ripsari, meikkivoide (ellei suosi mineraalipohjaa) ja deodorantti (joka vie aina ihan liikaa tilaa). Nämä mahtuivat mainiosti litran muovipussiin ja tilaa jäi vielä
  • Yleensä mukanani on myös kuivashampoo, mutta tälle reissulle en sellaista löytänyt luottomerkiltäni, joten tyydyin hiuspuuteriin, joka tarvittaessa freesasi hiuksia ja kohotti kivasti tyveä.
  • Pikkuinen kynsilakka oli mukana käsilaukkuun sujautettavaksi siltä varalta, että sukkiksiin ilmestyy epätoivottu silmäpako.

Muut matkatavarat

tyomatkatavarat-3

  • Pidän aina sateenvarjoa mukana, jos vaikka sade yllättää – tällä kertaa ei onneksi yllättänyt!
  • En ottanut omaa läppäriä matkaan vaan pelkkä työkone riitti.
  • Oma Huawein kännykä ja työpuhelin sekä tarvittavat muistiinpanovälineet olivat oleelliset työmatkan ollessa kyseessä.
  • Luettavaa lennolle että matkaopas perehdyttämään kohteeseen, jotta lyhyt vapaa-aika tuli käytettyä hyvin.
  • Harja ja tupeerausharja, joka hätätapauksessa sujahtaa paremmin myös täyteen käsilaukkuun kuin normaalikokoinen harja.
  • Pieni vetoketjullinen lompakko, jossa tärkeimmät maksukortit, käyntikorti sekä matkavakuutus,
  • Kotiavaimet ja passi, tietenkin!
  • Näiden lisäksi mukana oli vielä kamera, mutta näitä kuvia ottaessa se oli luonnollisesti varattuna… :)

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.