En julkaissut matkareittiämme ennen matkaa, vaikka se ehkä olisikin ollut huomattavasti hyödyllisempi silloin kun nyt, puhtaasti sen takia, että reitissä ei ollut alussa oikeastaan mitään muuta lukkoon lyötyä kuin Frankfurt (T) lähtöpisteenä ja kolme ensimmäistä yötä, ensimmäinen Luxemburgissa (B) ja seuraavat Bruggessa (D) pysähtyen matkalla Brusseliin (C). Selvää toki oli, että jatkamme Belgian jälkeen Ranskaan, mutta millaisella reitillä, se eli vielä ihan matkan viime metreilläkin.

Frankfurtiin otimme yöjunan Wienistä, ajatellen sen vähentävän ajokilometrejä, joita muutenkin matkalla arvelimme kertyvän, ja loppujen lopuksi niitä kertyikin kaiken kaikkiaan 3700, mutta siiitä huolimatta ajo ei osoittautunut turhan rankaksi kun matkan varrella pysähteli kivoissa kohteissa ja matkaa teki rennosti ja suunnitelmia rakensi jaksamisen mukaan. Silti, enempää en kilometrejä kolmeen viikkoon kasaisi, mieluummin vähän vähemmänkin, vaikka tämä toimikin tällä kertaa oikein hyvin.

Auton löysimme hyvällä hinta-laatusuhteella AutoEuropelta, ja teimme varauksen etukäteen Frankfurtin päärautatieasemalle, joten saimme sen näppärästi aamulla junan saapuessa (mitä nyt juna oli pari tuntia aikataulusta edellä, ja saapui Frankfurtiin jo viiden hujakoilla, vuokraamon auetessa joskus aamukahdeksalta) ja palautus oli vastaavasti pari tuntia ennen paluujunan lähtöä matkan lopussa.

Ajokilometrien takia teimme alkuperäisiin matkasuunnitelmiin viime hetkellä radikaalin muutoksen ja tiputimme Normandian pois suunnitelmista pitääksemme reissun kiireettömämpänä, näin ollen jäi myös Ranskan länsipuolisko seuraavaan kertaan. Ranskassa ensimmäinen pysähdys oli Lillessä (E), josta matka jatkui Reimsiin (F) ajatuksena erityisesti piipahtaminen shampanjakellarissa. Reimsistä matka jatkui Dijoniin (G) ja sieltä Lyoniin (H). Lyonissa vietetyn ajan jälkeen jatkoimme matkaa etelään, ja pysähdyimme nauttimaan Provencen pikkukylistä (I) ajan kanssa. Eteläisemmäksi etapiksi oli alussa maalailtu Avignonia (J), mutta kun ajo sujuikin mutkattomasti, ilmat suosivat ja olimme jo niin lähellä rantaviivaa, emme voineet olla jatkamatta Arlesin (K) kautta meren äärelle Marseilleen (L) ja Cassikseen (M). Melkein jo jatkoimme rantaviivaa pitkin Grasseen, vanhoille kotiseuduilleni, mutta halu pitää kiinni järkevistä kerta-ajomatkoista, päädyimme kuitenkin ottamaan nokan takaisin pohjoiseen, Grenoblen (N) kautta Annecyyn (O). Annecystä jatkoimme matkaa Nancyyn (Q) piipahtaen samalla Sveitin puolella Genevessä (P). Viimeiset kohteet ennen paluuta Frankfurtiin olivat Colmar (R) ja Strasbourg (S).

kartta: Google Maps

Matka oli kokonaisuudessaan ihana ja ikimuistoinen, mitään en vaihtaisi pois ja suuremmilta kommelluksilta vältyttiin. Ihanaa oli nähdä erityyppisiä kaupunkeja ja kyliä, viinipeltoja, vuoria ja aina yhtä kutsuva meri. Vaikka reissu toimikin tällaisella reittikartalla loistavasti, jos tekisin suunnitelmaa uudelleen näillä tiedoilla, siirtäisin enemmän painoa etelään päästäkseni nauttimaan enemmän ihanasta auringonpaisteesta, sitä kun ei liikaa pohjoisessa ollut tarjolla. Parhaiten kohteista mieleen jäi sateesta huolimatta ihana Brugge, upea Lyon (jonne on ehdottomasti päästävä vielä uudelleen) sekä totta kai, Provencen lämpö ja kauniit kylät. Lisää palasia matkalta julkaisen kunhan kuvasatoa tulee purettua ja aikaa muiden postausten ohella matkajuttuihin liikenee. :)

Katso myös nämä

5 comments

Vastaa

Wau, kuulostaa täydelliseltä! On kyllä ollut varmasti upea ja elämyksellinen matka!

Vastaa

Ehdottomasti, oli kyllä ihan mieletön reissu ja heräsi kova polte tehdä samantyyppinen reissu ensikesänäkin, ehkäpä Espanjaan tai Italiaan, tai miksei jonnekin asteen verran eksoottisempaankin kohteeseen. Noh, onhan tässä vielä vuosi aikaa suunnitella ;)

Vastaa

Oih, huokailen täällä ihastuksesta!!:) Itsekin haluaisin tehdä juuri tuontapaisen reissun! Italiakin olisi houkutteleva kohde, mutta tuo Ranska taitaa olla oma suosikkini… :) Rakastan itse juuri sitä, että matkalla näkee paljon erilaisia kaupunkeja.
Ihanaa torstaita!:)

Vastaa

Ranska on kyllä lyömätön, sillä on ehdottomasti erityinen sija sydämessäni :) Läntinen Ranska jäi vielä näkemättä, joten sinnekin voisi samantyyppisen reissun tehdä, voi kun vain olisi enemmän aikaa (eikä se rahakaan pahitteeksi olisi)! :)

Leave a Reply to Korundi Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.