Reissun loppuvaiheessa, ennen Strasbourgia ja Colmaria päädyimme Nancyyn, pitkällä ajorykäyksellä Annecystä asti, poiketen ensin Geneveen lounaalle ja jatkaen sieltä iltapäivän auringossa paistattelun jälkeen illalliselle Nancyyn. En ole täysin varma miksi päädyimme Nancyyn, ilmeisesti riittävä syy siihen, että sen alkujaan sijoitin reittikartalle ei ole se, että kaupungin nimi kuulostaa kivalta. Mutta oli syy mikä tahansa, niin kaupunki osoittautui hyvinkin päivävierailun arvoiseksi kohteeksi! Pieneksi kaupungiksi Nancyn keskus, Stanislauksen aukio, on tyrmäävä; täydellisen harmoninen ja tyylilleen uskollinen, kaunis kokonaisuus, liki pröystäilevät kullatut portit aukion joka kulmassa toivottamassa kävijät tervetulleeksi sekä kauniit vanhat rakennukset keskustaa ympäröimässä, käsittäen museon, kaupungintalon ja oopperan, sekä hotellimme Grand Hotel de la Reinen, joka ei voisi sijaita yhtään enempää kaiken ytimisessä, ollen siten samalla palanen UNESCO:n maailmanperintökohdekokonaisuutta.

Kaupunkihistorian ohella opin, että macaronit ovat lähtöisin Nancystä, eikä matkaa siten voinut jatkaa piipahtamatta herkkumyymälä Maisons de Soeurs Macaronsissa, jonka väitetään pitelevän suojissaan alkuperäistä macaron-reseptiä. Muuta mielenkiintoista arkkitehtuurillisten helmien lisäksi on 1800-luvun puolivälissä aukion laidalla toimintansa aloittanut kahvila Grand Café Foy sekä kävelymatkan päässä keskipisteestä sijaitseva sievä kasvitieteellinen puutarha. Keskustan ostoskatu ja sen kupeessa sijaitseva ostoskeskus tyydyttävät shoppailunnälkäisen perustarpeet, ja herkuttelijalle löytyy kivoja ravintoloita sieltä täältä, kuten varmasti kaikkialta Ranskasta. Kulttuuritarjonnan sanotaan olevan erityisen vilkasta Nancyssä, ja sattumalta illallisen terassilla Stanislauksen aukion laidalla keskeytti miellyttävästi mieletön valoshow, joka kattoi koko aukion seinäpinta-alan. Valon, musiikin ja tarinan leikki pysäytti, ja taideteos päihitti mennen tullen kevyn, lähinnä turisteille suunnatun, vastaavan valonäytöksen Starsbourgin katedraalia vasten. Nancy yllättää kun ei välttämättä edes tiedä mitä odottaa, pienenä kaupunkina sillä kun ei ole pitkää listaa nähtävyyksiä tarjottavana, mutta omanlaisensa tunnelma ja keskusta täynnä kauniita yksityiskohtia. Viikonlopunkin saisi kaupungissa kulutettua enemmän kuin mielellään, mutta päivässäkin ehtii aktiivinen nähdä kaiken oleellisen.

Katso myös nämä

Yksi kommentti

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.